Vuoden alumni Moe Mustafa: ”Kuka kertoo tarinasi, jos et itse kerro sitä?”

Mohammed Moe Mustafa, 39

Visuaalinen taiteilija, äänitaiteilija ja teatterintekijä.

Tutkinto ja opinnot: Medianomi, TAMK, 2018 (mediataidetta, näyttelemistä ja käsikirjoittamista). Taiteen maisteri, Aalto-yliopisto (2024). Graafinen suunnittelija, Amman (2006). Opintoja myös Voionmaan opistossa. 

Syntynyt Kuwaitissa. Asunut ja opiskellut Jordaniassa, tehnyt teatterityötä Italiassa. 

Harrastukset: Lukeminen ja taide. 

– Jos minä en kerro tarinaani, kuka sen sitten kertoo? Tiedän, että toiset voivat kysyä, miksi minun tarinani on niin tärkeä. Vastaan, että kaikkien ihmisten tarinat ovat tärkeitä.

Mustafan mukaan kaikki ääni elämässä on tärkeää, ja pitää kuunnella kaikkia erilaisia tarinoita ja ääniä.

– Kriittinen asia, jonka työlläni haluan ihmisille kertoa ja antaa, on vastarinnan (resistance) idea. Tämä sana on pyörinyt mielessäni viime aikoina hyvin paljon. Siinä on syvyyttä ja vahva tarkoitus. Se liittyy omaan historiaani, omaan perheeseeni ja omaan matkaani. Kuinka paljon kuljemme paikasta toiseen, kuinka paljon elämä ympärillämme muuttuu ja vaikuttaa meihin. Vastarinta on kuvaa hyvin työni välittämää viestiä. 

Opiskelu TAMKissa auttoi löytämään äänen taiteilijana

Mustafa opiskeli TAMKissa Mediapoliksen kampuksella taidetta ja mediaa. Tampereen ammattikorkeakoulu ja sen media-ala tarjoavat hänen mielestään monenlaisia mahdollisuuksia opiskelijoille, ja itselleen voi valita sopivia opintoja. 

– Minulla oli tosi hyvä suhde opettajiini TAMKissa, esimerkiksi Antti Haapioon, Fanny Niemi-Junkolaan ja Juha Suonpäähän. He auttoivat minua tosi paljon kehittämään omaa ääntäni taiteilijana. Opiskelun aikana sain tosi paljon neuvontaa, ja Mediapoliksen kampuksella oli paljon mahdollisuuksia osallistua esimerkiksi erilaisiin tapahtumiin. TAMKista otan mukaani ne mahdollisuudet, joita sain Mediapoliksen kampuksella. 

Ennen opiskelun aloittamista TAMKissa Mustafa oli ollut Suomessa viisi vuotta. Opintojen aloitus jännitti, sillä Mustafalla ei ollut Tampereella valmiiksi kontakteja tai perhettä. Mutta koska tutkinto-ohjelma oli kansainvälinen ja opiskelijat erilaisia, monilla oli sama tilanne. Se toi kuuluvuuden tunnetta. 

Mustafan mielestä kansainvälisten opiskelijoiden houkuttelemiseksi tarjolla voisi olla enemmänkin englanninkielisiä tutkinto-ohjelmia. Lisäksi korkeakoulu voisi auttaa integroitumaan yhteiskuntaan enemmän, muutenkin kuin opintojen kautta.

– Kieliasia on Suomessa niin tärkeä, että kansainvälisiä opiskelijoita olisi hyvä tukea alusta saakka hitaasti ja helposti Suomen kielen opiskelussa. Toivon myös, että suomen kielen puhuminen ei olisi niin ratkaiseva asia niille opiskelijoille, jotka tulevat toisesta maasta.

Kaikki Mustafan opinnot tukevat toisiaan ja liittyvät taiteeseen. Aiemmilla opinnoillaan hän pystyi osittain korvaamaan TAMKissa suoritettavia kursseja. Hän opiskeli ensin Ammanissa graafiseksi suunnittelijaksi. Hän opiskeli myös teatteripedagogiaa avoimessa yliopistossa, ja myöhemmin taiteen maisteriksi Aalto-yliopistossa. 

– Keksin aina opintoja ja työpajoja, jotka voin lisätä kokemuksiini. Kun tekee taidetta, kaikki työt tukevat toisiaan – ei ole väliä, onko se ääntä, elokuvaa tai teatteria. Maailma on sama, mutta näkökulma toinen.

Monille oville koputtaen – inspiraatio omasta elämästä

Työrintamalla Moe Mustafalla on paljon meneillään. 

– Tällä hetkellä minulla on muutama projekti. Kirjoitan kirjaa, teen ääni-installaatiota, ja ääniesseeni on tällä hetkellä Yle Areenassa (Floating body of a cloud). Ensi vuonna minulla on muutama teatteriprojekti, joita käsikirjoitan, näyttelen tai ohjaan.

Mustafa aloitti teatterityöt Tampereen Telakalla, jossa teki ensiohjauksensa.

– Se tulee aina olemaan minulle tärkeä työ, koska se oli minulle ensimmäinen askel Suomen teatterissa. Minulle on tärkeää ja rakasta muistaa, mistä aloitin. Oli myös pelottavaa, kun minulla oli ryhmä ennen kuin olin valmistunut ohjaajaksi: se oli ensimmäinen kokemukseni ohjaamisesta. Mutta ryhmä oli kiva ja ymmärsi, että meidän täytyy auttaa toinen toisiamme. Siksi tämä kokemus on minulle aina hieno muisto. 

Monipuolinen artisti työstää parhaillaan myös kirjaa. Se kertoo kahdesta toisiinsa rakastuvasta miehestä, joiden seksuaalinen suuntautuminen on erilainen. Kirja koostuu esimerkiksi kuvarunoista.

– Kirja kertoo myös siitä, miten nykyinen politiikka muuttaa käsitystämme vapaudesta. Koko kirja kyseenalaistaa ajatuksen, mitä tapahtuisi ruumiillemme tai seksuaaliselle vapaudellemme, jos tämä kaikki jatkuu: kenellä on vapaus kyseenalaistaa seksuaalisuutensa?

Nykyajan politiikka vaikuttaa Mustafan työhön ja mieleen.

– Ajattelen perheeni historiaa ja sitä, mitä tapahtuu Gazassa, mistä minä tulen ja missä minä olen – se on tällä hetkellä teema, joka vaikuttaa työhöni.

Työntekoa inspiroivat oma elämä ja ääni.

– Äänessäni painaa muslimiqueer-identiteetti. Kuka kertoo minun tarinoitani, jos minä en aloita? Siksi puhun tästä aiheesta. 

Kaikessa mitä Mustafa työkseen tekee, on erilainen ajattelutapa taustalla. Hän esimerkiksi pitää taustallaan olevasta maalauksesta, mutta sanoo, että se ei kerro mitään.

– Maalaamisessa menen tilaan, jossa irrottaudun kaikesta. Minun ei tarvitse laittaa tunnetta maalauksiini. Siksi työskentelen värien kanssa. Huomasin viime vuonna, että värien kanssa työskentely on kuin pako turvapaikkaan. Maalaan, kun en halua puhua politiikasta tai queer-identiteetistä tai itsestäni. Kun haluan vain tehdä jotakin, mitä laitan seinälle ja mistä tunnen oloni hyväksi, mikä näyttää kivalta.

Mustafa maalaa silloin, kun haluaa vain tehdä jotakin, mitä laittaa seinälle ja mistä tuntee olonsa hyväksi. Zaka-kissa viihtyy maalaustelineen alla.

– Kun työskentelen musiikin, teatterin tai kirjoittamisen parissa, työni on vahvempaa, henkilökohtaisempaa ja syvällisempää. Nautin siitä ehkä enemmän, sillä se vaikuttaa myös toisiin ihmisiin, siitä muodostuu laaja kuva, ja se liittyy erilaisiin kokemuksiin. Mutta en osaa sanoa, mikä on työssäni parasta. Työni on taide, ja se on parasta.

Kun Mustafa tekee teatteriprojektia, hän on kaksi kuukautta koko ajan teatterissa. 

– Siellä syntyy pieni perhe, joka on koko ajan yhdessä, siellä on oma energia ja ilmapiiri. Tykkään teatteriprojekteista: silloin tuntuu, että ah, nyt alkaa elämä!

Siitä, mihin elämä ja ura vielä kuljettavat, Mustafa ei varsinaisesti osaa unelmoida.

– Ehkä en koskaan saata unelmoida. Tiedän, että kuljen oikeaan suuntaan. Ja mihin tahansa se suunta johtaa, se on unelmani. Uskoisin niin. Kun olin nuori, halusin kontrolloida omaa elämääni. Mutta nyt ajattelen, että on ehkä hyvä, että se jää auki. Ei tarvitse kontrolloida koko elämää. Annan virran viedä, ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Hän kertoo olevansa vähän itsepäinen, mitä työhön tulee.

– En halua ottaa ei’tä vastauksena. Tiedän, että se kuulostaa ylimieliseltä, mutta minä koputan monille oville. Kohteliaasti, en aiheuta ongelmia. Kokeilen yhden, kaksi, kolme kertaa. Joskus mitään ei tapahdu, ja se on elämää. 

Mustafaa kiinnostaa työssään erityisesti rehellisyyden konsepti.

– Se voi näyttää siltä, kuin kertoisin vain omaa tarinaani ja omaa elämääni, mutta kun ajattelee laajasti, kaikki mitä tästä aiheesta puhun, voi liittyä jonkun toisen elämään. Siksi rehellisyys on minulle niin tärkeää.

Rehellisyys on itsensä riisumista: Ajattele sitä kuin filmin negatiivia, kun se altistuu valolle, värit tulevat esiin ja koko kuva paljastuu, se on kaunis ja kirkas. Rehellisyydessä on sama juttu. Kun olen täysin rehellinen työssäni enkä yritä piilotella mitään, otan ihmiset mukaani sille matkalle, ja jollain tavalla tarina tulee merkitykselliseksi myös heille. – Moe Mustafa

Hyvä sydän on tärkein

Kaikki Mustafan elämässä liittyy taiteeseen. Vapaa-aikanaan hän on kiinnostunut siitä, mitä uutta taide- ja designmaailmassa tapahtuu.

– Vapaa-ajallakin aivoni jatkuvasti työstävät erilaisia ideoita, jotka liittyvät työhön tai taiteeseen. Mutta se ei ole negatiivinen asia, se pitää minut liikkeessä. 

Ihmisenä Mustafa kokee olevansa joskus vaikea. 

–  Samaan aikaan olen hyvin ystävällinen ja erittäin hauska. Niin minulle on kerrottu. Olen myös hyvin herkkä, ja toivoisin, että se muuttuisi tulevaisuudessa. On monimutkaista olla herkkä ja hankala, se ei ole hyvä yhdistelmä. Arabeilla on sanonta, joka taitaa olla tunnettu kaikkialla maailmassa: ”Jos talosi on tehty lasista, älä heitä kiviä” (If your house is made of glass, you don’t throw stones”). Sanonta kuvastaa persoonallisuuttani hyvin.

– Mitä tahansa teenkin, olen varma, että minulla on hyvä sydän. Se on kaikista tärkeintä.

Taiteilijan lempipaikka on hänen oma kotinsa.

– Täällä on aina turvallinen olo, ja se on minulle tärkeää tällä hetkellä. Toinen lempipaikka on Marjaniemen ranta. Asuin siinä lähellä kaksi vuotta ja kävin siellä joka päivä, ja kirjoitin siellä. Vieläkin käyn siellä, kun haluan esimerkiksi rauhoittua tai kirjoittaa jotain. 

Valinta vuoden alumniksi merkitsee arvostusta

Valinta TAMKin vuoden alumniksi tuntui Mustafasta mahtavalta.

– Kun sain sähköpostin, minulla oli pieni shokki; ymmärsinkö oikein, mitä nyt tapahtuu. 

– On aina hyvä tulla nähdyksi alalla ja tietää, että ihmiset seuraavat, mitä teet. Samaan aikaan tuli todella hyvä fiilis tulla valituksi ja arvostetuksi.

Mustafan on vaikeaa ajatella itseään roolimallina. 

– Haluaisin olla ihminen, joka auttaa, kun tarvitaan. Jos esimerkiksi opiskelijoilla on kysymyksiä erityisesti taiteeseen liittyen, he voivat ottaa minuun yhteyttä. Sitä on jo tapahtunutkin. 

– Opiskelijoille haluaisin sanoa: usko tarinaasi, usko omiin kokemuksiisi, usko omaan ääneesi. Ne ovat kolme tärkeää asiaa, jotka merkitsevät työssäsi ja taiteessasi. 

Valmistumisen jälkeen Mustafalla ei ole ollut juuri yhteyksiä TAMKiin. Hänestä olisi kuitenkin mukavaa ottaa yhteyttä omiin opettajiin Mediapoliksen kampuksella, jos on jotakin, mitä hän voisi heidän kanssaan tehdä ja oppia – esimerkiksi pitää jonkin työpajan.

Toisinaan Mustafa ajattelee, että olisi hienoa palata Tampereelle. Valmiiden yhteyksien ja verkostojen vähyys kuitenkin hieman mietityttää.

– Minulla on kuitenkin aina hyvä suhde Tampereen kanssa, koska siellä olen aloittanut työelämäni opiskeluilla. Elämäni Suomessa alkoi Tampereella, vaikka asuin sitä ennen viisi vuotta Imatralla. Tampereella integroiduin yhteiskuntaan.