Vapaaehtoistyöstä syntyy vertaissuhde, joka hyödyttää molempia osapuolia
TtM Irma Äyräväisen väitöstutkimus tarkastelee kotona asuvien iäkkäiden ja heitä auttavien eläkeikäisten vapaaehtoisten välistä suhdetta. Tutkimuksessa vapaaehtoiset ulkoilivat iäkkäiden kanssa kerran viikossa kolmen kuukauden ajan. Tulokset osoittavat, että suhde koettiin vastavuoroisena vertaissuhteena, ei yksipuolisena auttamisena. Julkaistu 24.9.2025

Elinajanodotteen kasvaessa yhä useampi elää pitkään kotona, mutta osa iäkkäistä ei pääse tai uskalla lähteä ulos yksin. Samaan aikaan monet eläkkeelle jäävät ovat hyväkuntoisia ja etsivät mielekästä tekemistä. Tutkimus tuo esiin, miten vapaaehtoistyö voi yhdistää nämä kaksi ryhmää tavalla, joka tukee molempien hyvinvointia.
Neljä ulottuvuutta vastavuoroisessa suhteessa
Tutkimuksessa tunnistettiin neljä keskeistä ulottuvuutta, jotka rakentavat vastavuoroista vertaissuhdetta:
- Vanhenemiseen oppiminen: Osallistujat kokivat antavansa esimerkkiä vanhenemisesta, ja vapaaehtoiset saivat virikkeitä oman ikääntymisensä pohtimiseen.
- Arvostava ystävyys: Yhteistoiminta koettiin merkityksellisenä ja molemminpuolisesti arvostettuna.
- Vastavuoroinen arjen avartuminen: Osallistujat kokivat elämänpiirinsä laajenevan ja mielialansa kohenevan, vapaaehtoiset puolestaan saivat uutta sisältöä arkeensa.
- Hienovarainen avun tarpeeseen vastaaminen: Auttaminen tapahtui tasavertaisesti, kuunnellen ja yhdessä toimien.
Uutta ymmärrystä vapaaehtoistyön kehittämiseen
Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että lähtökohtaisesti epäsymmetrinen auttamissuhde voi kehittyä tasavertaiseksi ja merkitykselliseksi vertaissuhteeksi. Tämän ymmärtäminen ja huomioiminen vapaaehtoisten koulutuksessa voi tukea molempien osapuolten aktiivista ja itsenäistä vanhenemista sekä lisätä toiminnan koettua merkityksellisyyttä.
Äyräväisen väitöskirjan ”Vastavuoroinen vertaissuhde vapaaehtoistyössä. Ulkoliikuntaohjelman iäkkäiden osallistujien ja vapaaehtoistyöntekijöiden kokemana” tarkastustilaisuus pidetään 3.10.2025 Vanhassa juhlasalissa S212 alkaen klo 12.00. Vastaväittäjänä toimii dosentti Jari Pirhonen (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Taina Rantanen (Jyväskylän yliopisto) Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa.
Väitöskirja on luettavissa verkossa tästä linkistä.
Lisätietoja:
Irma Äyräväinen
irma.ayravainen@gmail.com , puh. 040 7081427
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri LehtovaaraViestinnän asiantuntija, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Puh:+358504750815katri.lehtovaara@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Uudet tarkemmat tietokonemallit avaavat varhaisen maailmankaikkeuden materiaa29.9.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkija Heikki Mäntysaari on ollut osa kansainvälistä tutkimusryhmää, joka on tuottanut edistysaskeleita raskasionitörmäysten mallinnuksessa. Uudet tietokonemallit antavat lisätietoa varhaisen maailmankaikkeuden äärimmäisen kuumasta ja tiheästä ydinaineesta.
Väitös: Velvoittava aktivointi estää mielekkään ja yhteiskuntaa hyödyttävän kuntouttavan työn26.9.2025 07:57:00 EEST | Tiedote
YTM Ossi Laaksamon sosiaalityön väitöstutkimus nostaa esiin, miten kuntouttava työtoiminta voi tuottaa merkittäviä sosiaalisia ja ekologisia hyötyjä sekä palvelunkäyttäjälleen että laajemmin yhteiskunnalle. Kuntouttavalta työtoiminnalta odotetaan kuitenkin pääosin vaikutuksia pitkäaikaistyöttömien etenemiseen kohti virallisia työmarkkinoita, mitä velvoittavalla aktivoinnilla terästetään. Velvoittava aktivointi asettaa vaatimuksia ja aikarajoja palveluun osallistuville henkilöille sosiaaliturvan menettämisen tai leikkaantumisen uhalla. Ekologisesti ja sosiaalisesti arvokas kuntoutujien tekemä työ romuttuu velvoittavan aktivoinnin vuoksi.
Jyväskylän yliopisto vihkii 11 kunniatohtoria25.9.2025 10:01:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto vihkii toukokuussa 2026 yksitoista uutta kunniatohtoria. Jyväskylän yliopiston kahdestoista, koko yliopiston yhteinen promootio järjestetään 22.-24.5.2026.
Jyväskylässä kehitetään maailman tarkimpia malleja luonnon monimuotoisuuden ennustamiseen23.9.2025 12:04:25 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tehdään maailman johtavaa tutkimusta luonnon monimuotoisuuden kartoittamisessa ja mallintamisessa. Tietoa maapallon eliölajeista kerätään automaatiota hyödyntävin menetelmin DNA- ja ääninäytteistä sekä riistakameroiden kuvista. Samalla kehitetään uusia tilastollisen analyysin menetelmiä kerätyn aineiston analysointiin ja näin saadaan yksityiskohtaista tietoa maapallon biodiversiteetistä ja sen tilasta. Nyt kansainvälinen tutkimusryhmä on kehittänyt uuden tilastollisen menetelmän lajien esiintymisen mallintamiseen. Malli ennustaa entistä tarkemmin harvinaisten lajien levinneisyyksiä ja biodiversiteettimuutoksia.
Lean-tuotantotapa voi vahvistaa organisaation sisäistä sosiaalista vastuullisuutta, mutta implementointi täytyy tehdä vuoropuhelussa henkilöstön kanssa22.9.2025 11:01:06 EEST | Tiedote
FM Timo Vilpponen tutki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa tekemässään johtamisen alan väitöskirjassaan Lean-vaikutteisen tuotantotavan implementoinnin merkitystä organisaation sisäiseen sosiaaliseen vastuullisuuteen. Tarkastelussa olivat erityisesti työtyytyväisyys, työturvallisuus sekä tuoteturvallisuus ja -laatu. Tutkimuksen mukaan järjestelmällisyys ja yhdessä tekeminen tukevat organisaation sisäistä sosiaalista vastuullisuutta. Lean-tuotantotavan onnistunut hyödyntäminen vaatii kuitenkin vuoropuhelua henkilöstön kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme