Supertietokone Roihun asennus alkaa
25.9.2025 09:27:26 EEST | CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy | Tiedote
Supertietokone Roihun ensimmäinen toimituserä saapui CSC:n Kajaanin datakeskukseen ja Roihun asennus alkaa.

Roihu on Suomen seuraava kansallinen supertietokone, joka on suunniteltu ja rakennettu varta vasten suomalaisten tutkijoiden tarpeisiin. Roihu korvaa nykyiset supertietokoneet Mahdin ja Puhdin ja nostaa Suomen laskentakapasiteetin uudelle tasolle, kolminkertaiseksi nykyiseen verrattuna.
Roihu palvelee laajasti eri tieteenaloja, tekoälystä perinteisiin simulaatioihin. Myös mahdollisuus arkaluonteisen datan analysointiin on tulossa. Arkaluonteisten tietojen, kuten ihmisten terveystietojen tai ekologisen datan hyödyntäminen avaa tutkimukselle aivan uusia mahdollisuuksia, mutta samalla dataan pääsyn pitää olla tarkasti hallittua eikä tietoturva saa vaarantua missään vaiheessa.
Roihua hyödynnetään myös korkeakoulujen opetuksessa, mikä turvaa tulevien tutkijapolvien osaamisen kaikille tieteenaloille ja teollisuudelle.
Tutkijoiden käyttöön maaliskuussa 2026
Aikataulun mukaan asennusvaihe kestää joulukuun alkuun, jonka jälkeen Roihu luovutetaan CSC:lle hyväksymistestejä varten. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, tutkijoiden pilottivaihe alkaa helmikuussa 2026 ja Roihu avataan yleiseen käyttöön maaliskuussa 2026.
Puhdin laskentapalvelut suljetaan kuukausi Roihun käyttöönoton jälkeen. Puhdin tallennuspalvelut ja edustasolmut ovat käytettävissä kesäkuun loppuun asti, jotta käyttäjillä on aikaa siirtää datansa kiireettä. Mahti suljetaan elokuussa 2026.
Mahdin käyttöajaksi CSC:llä tulee noin kuusi vuotta ja Puhdin 6,5 vuotta.
”Valmistelemme vielä Mahdin ja Puhdin loppuelinkaarta tieteen edun ja kestävän kehityksen mukaisesti. Käytännössä lahjoitamme koneet sopiville tahoille jatkokäyttöön tai varaosiksi”, kertoo kehityspäällikkö Sebastian von Alfthan CSC:ltä.
Roihu sijoitetaan LUMIn datakeskukseen Kajaaniin
”Roihu sijoitetaan LUMIn datakeskukseen, jonka laajennusprojekti suunnittelu-, rakennus- ja testausvaiheineen on kestänyt noin vuoden. Datakeskukseen lisättiin mm. sähkö- ja jäähdytyskapasiteettia Roihua varten. Konesalin laajennusprojekti on edennyt hyvin ja Roihun laiteasennuksiin on päästy jopa hieman etuajassa”, kertoo datakeskuksen projektipäällikkö Juha Torvinen.
Kuva: Simon Westersund, CSC
Video Roihun saapumisesta CSC:n Kajaanin datakeskukseen on katsottavissa Youtubessa https://youtu.be/OeEekThWJi8
Lisätietoja:
Kehityspäällikkö Sebastian von Alfthan, CSC
Puhelin 040 5888688
sebastian.von.alfthancsc@csc.fi
Linkit
CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy
on valtion ja korkeakoulujen omistama, voittoa tavoittelematon erityistehtäväyhtiö. Osana kansallista tutkimusjärjestelmää CSC kehittää, integroi ja tarjoaa korkeatasoisia ICT-palveluja tutkimukselle, opetukselle, kulttuurille, julkishallinnolle ja yrityksille. Lisätietoa: www.csc.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy
Terabittiverkot siirtyvät visiosta käytäntöön TNC26:ssa8.6.2026 08:36:00 EEST | Tiedote
Terabittiluokan tietoverkot ovat pian osa arkea. CSC – Tieteen tietotekniikan keskus, GÉANT, NORDUnet, SUNET ja SURF toteuttavat yhdessä HPE Networkingin kanssa 1,6 Tbit/s siirtonopeuteen yltävän tietoverkon osana Euroopan suurinta tutkimus- ja koulutusverkkoyhteisön tapahtumaa. Tutkimus- ja koulutusverkoille kyse on myös valmistautumisesta tulevaan, kun uuden sukupolven yhteydet muodostavat keskeisen perustan tutkimukselle, innovaatioille ja tekoälyä hyödyntävälle yhteiskunnalle.
Terabit networks move from vision to live deployment at TNC268.6.2026 08:36:00 EEST | Press release
Terabit networks are starting to become reality. Reaching 1.6Tbit/s, CSC – IT Center for Science, GÉANT, NORDUnet, SUNET and SURF, together with HPE Networking, are deploying a hyperconnectivity network in a live production environment at the Europe’s largest research and education networking conference. The deployment also signals a broader shift, as next-generation connectivity becomes a critical foundation for research, innovation, and the AI-driven society.
Sommar utan arbets- eller studieplats? Tjänsten Opin.fi, som byggts upp av högskolornas nationella projekt Digivisio 2030, erbjuder en ny kanal för kompetensutveckling27.5.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
I år har det varit exceptionellt utmanande för många att söka sommarjobb, och det snabbt föränderliga arbetslivet skapar ett tryck på att uppdatera den egna kompetensen. Tjänsten Opin.fi erbjuder ett omfattande utbud av öppna studier som kan avläggas i egen takt utan inträdesprov, med eller utan studiepoäng.
Kesä ilman työ- tai opiskelupaikkaa? Korkeakoulujen kansallisen Digivisio 2030 -hankkeen rakentama Opin.fi-palvelu tarjoaa uuden väylän osaamisen kehittämiseen27.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Kesätyöhaku on ollut tänä vuonna monelle poikkeuksellisen haastavaa, ja nopeasti muuttuva työelämä luo painetta päivittää omaa osaamista. Opin.fi-palvelu tarjoaa kattavan valikoiman avoimia opintoja, joita voi suorittaa omaan tahtiin ilman pääsykokeita, opintopisteillä tai ilman.
Suomen uusi supertietokone Roihu kolminkertaistaa kansallisen laskentatehon22.5.2026 07:40:37 EEST | Tiedote
Suomen uusi kansallinen supertietokone Roihu vihitään tänään tutkimuskäyttöön CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n datakeskuksessa Kajaanissa. Roihu luo edellytykset sille, että suomalainen tutkimus pysyy kansainvälisesti kilpailukykyisenä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme