Pilvi Moberg valittiin Vuoden farmaseutiksi – kannustava työkaveri edistää lääkitysturvallisuutta Oma Hämeessä
25.9.2025 12:38:29 EEST | Oma Häme | Tiedote

Farmasialiitto on valinnut Vuoden farmaseutiksi Pilvi Mobergin. Hän työskentelee lääkitysturvallisuuden asiantuntijana Kanta-Hämeen hyvinvointialueella. Valinta julkistettiin torstaina 25. syyskuuta, jolloin vietetään kansainvälistä farmasian päivää.
Pilvi toimii lääkitysturvallisuuden asiantuntijana Oma Hämeen asiakas- ja potilasturvallisuustiimissä. Hän käy läpi lääkepoikkeamailmoituksia, vastaa lääkehoitosuunnitelmien ja lääkelupien kysymyksiin sekä laatii ohjeistuksia ja koulutuksia.
– Teen yhteistyötä muun muassa valvonnan asiantuntijoiden, osastofarmaseuttien, avohuollon apteekkien sekä tilapalveluiden kanssa. Tärkeintä on nähdä koko lääkehoidon prosessi ja sen riskikohdat. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja lopulta potilaan ja asiakkaan vointiin, hän kiteyttää.
Moberg on erikoistunut sairaala- ja terveyskeskusfarmasiaan ja hankkinut lääkehoidon kokonaisarvioinnin erityispätevyyden. Hän pitää osaamistaan ajan tasalla seuraamalla tutkimuksia, verkostoitumalla ja osallistumalla alan koulutuksiin.
Kollegat kuvaavat häntä pidetyksi ja kannustavaksi työtoveriksi, joka levittää sydämellisyyttä ympärilleen ja jonka ammattitaitoon voi aina luottaa. Valinta Vuoden farmaseutiksi oli Pilville yllätys, mutta mieluisa sellainen.
– Ajattelin ensimmäiseksi kyllä, että ei tehrä tästä nyt numeroo. Töissähän täällä ollaan. Mutta onhan tämä hieno tunnustus.
Urapolku löytyi vahingossa
Farmasia ei ollut Pilville itsestäänselvä valinta ammatiksi.
– Lukiossa opinto-ohjaaja ehdotti farmasiaa, kun olin kiinnostunut luonnontieteistä. Silloin nuorena ajattelin, että ei kiitos. Apteekki tuntui siihen aikaan paikalta, joissa työskenteli hiljaisia, vanhoja ihmisiä ja tuoksukin oli erikoinen, palkittu farmaseutti nauraa.
Työskentely apteekissa välivuonna muutti käsityksen ja elämän suunnan. Forssan Uuden Apteekin lämmin ilmapiiri ja apteekkari Matti Tukiaisen innostava asenne tekivät lähtemättömän vaikutuksen Pilviin. Sittemmin Moberg työskenteli muun muassa Forssan hyvinvointikuntayhtymän johtavana farmaseuttina 15 vuotta, Hämeenlinnan kaupungilla ikäihmisten palveluissa ja projektipäällikkönä Helsingin kaupungin perusterveydenhuollossa.
Työskentely turvallisen lääkehoidon eteen motivoi Pilviä edelleen. Kollegat kuvaavat Pilviä tiimipelaajaksi, joka osaa ottaa muut huomioon. Itse hän näkee asian samalla tavalla:
– Jotta koneisto pyörii kuin rasvattu, täytyy jokaisen rattaan liikkua yhdessä muiden kanssa.
Vuoden farmaseutin viesti
Työuran varrella Moberg on ollut mukana puolustamassa farmasian ammattilaisten osaamista ja lääkitysturvallisuuden merkitystä, mikä nykyisin onneksi tunnistetaan yhä paremmin.
Valinta Vuoden farmaseutiksi tuntuu Pilvistä kiitokselta pitkästä työurasta, mutta se on samalla kannustin jatkaa.
– Hyvältä tuollainen tunnustus tietysti tuntuu niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisesti. 30 vuoden työuran aikana on ehtinyt olemaan monessa projektissa ja kehittämisessä mukana. Koen, että tämä on kiitosta kaikesta tehdystä työstäni, vaikka suurin osa niistä onkin tapahtunut ennen hyvinvointialuetta. Tunnustus antaa myös pontta sille, että työtä ja kehittämistä turvallisen lääkehoidon eteen on syytä vielä jatkaa, asiantuntija tähdentää.
Nuoria hän kannustaa hakeutumaan alalle.
– Farmasiassa on monia mahdollisuuksia kehittyä, onpa kiinnostuksen kohde sitten sote-maailmassa, teollisuudessa tai apteekissa. Jokainen asiakaskohtaaminen on merkittävä, ovatpa asiakkaat sitten muita ammattilasia, potilaita tai asiakkaita. Kliininen farmasia on kehittynyt valtavasti viimeisen 10 vuoden aikana.
Mobergin mukaan oikea asenne on tärkein valtti työelämässä.
– Lainaan mielelläni vanhaa tarinaa intiaanipäälliköstä, joka kertoo, että hänen sisällään asuu kaksi koiraa: ystävällinen, kiinnostunut ja utelias sekä toinen syrjäänvetäytyvä ja vihainen. Kysyttäessä kumpi koira voittaa, on vastaus ”se, jota ruokit”.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pilvi Mobergasiantuntija, lääkitysturvallisuus
Puh:050 4767 898pilvi.moberg@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Häme osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen21.9.2026 15:05:47 EEST | Tiedote
Oma Häme osallistuu 29. syyskuuta –1. lokakuuta järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Lupa- ja valvontaviraston järjestämä LVV26 on laaja valtakunnallinen valmiusharjoitus, johon osallistuu yli 10 000 henkilöä jopa 500 organisaatiosta eri puolilta Suomea. Mukana on muun muassa valtionhallinnon, alueellisen ja paikallisen varautumisen, kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja järjestöjen toimijoita. Harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Valmiusharjoitus perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa merkittävästi. Harjoituksen edetessä osallistujaorganisaatiot harjoittelevat väestön siirtämistä maan sisällä tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla. Harjoitus ei tarkoita todellisia väestönsiirtoja tai evakuointeja, eikä sen ole tarkoitus näkyä asukkaiden arjessa. Mukana työntekijöitä eri toimialoilta Oma
Mio Advance -infuusioseteissä on tilapäisiä toimitusvaikeuksia18.9.2026 16:25:30 EEST | Uutinen
Insuliinipumppua käyttävät diabeetikot saavat hoitotarvikejakelusta korvaavan tuotteen.
Vuosi yhteistä laatutyötä näkyy nyt arjen tekoina – Tähtigaalassa palkittiin turvallisuutta parantaneita toimintamalleja18.9.2026 13:14:03 EEST | Tiedote
Oma Häme käynnisti laatutyönsä vuonna 2025 parantaakseen asiakas- ja potilasturvallisuutta. Tähtigaalassa 2026 palkittiin sairaala-apteekin, suun terveydenhuollon ja psykiatrian innovatiiviset mallit. Johtajaylilääkäri Arja Tomminen ja laitehallinta-asiantuntija Kauro Mulari saivat tunnustusta panoksestaan turvallisuuden edistämisessä.
Yliannostus ei näytä aina siltä kuin elokuvissa18.9.2026 12:34:41 EEST | Blogi
Mitä ajattelet, kun näet tajuttomalta vaikuttavan henkilön puistossa tai rappukäytävässä?
Aluehallitus linjaa järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä – valtakunnallinen aikataulu on poikkeuksellisen tiukka17.9.2026 11:21:22 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsittelee maanantaina 21. syyskuuta järjestöille avattavaa hanke-ehdotusten hakua. Aluehallitukselle esitetään haun avaamista 22. syyskuuta sekä Oma Hämeen alueellisten painopisteiden ja arviointiperiaatteiden hyväksymistä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tuetaan alueellista sote-järjestötoimintaa sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämistä. Tähän tarkoitukseen on osoitettu valtakunnallisesti vuosittain 25 miljoonaa euroa vuosille 2027–2030. Valtakunnallisen haun aikataulu on hyvinvointialueiden ja järjestöjen näkökulmasta poikkeuksellisen tiukka. STM avasi valtionavustushaun 11. syyskuuta, ja hyvinvointialueiden valmiiden hakemusten on oltava ministeriössä jo 26. lokakuuta. Noin kuuden viikon aikana hyvinvointialueiden on siis päätettävä omista painotuksistaan ja arviointiperiaatteistaan, järjestettävä alueellinen haku, arvioitava järjestöjen ehdotukset, valittava mukaan otettavat kokona
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme