Oma Häme

Blogi: Arjen areenat – arkisia kohtaamisia ja hyvinvoinnin siemeniä ikäihmisille

25.9.2025 13:48:36 EEST | Oma Häme | Artikkeli

Jaa

Ikä iloiten –hankkeessa pyritään tavoittamaan ja osallistamaan erityisesti miehiä matalan kynnyksen tapaamisilla.

Projektiasiantuntija Christa Ahonen.
Projektiasiantuntija Christa Ahonen kirjoittaa blogitekstissään ikäihmisten hyvinvoinnin edistämisestä.

Eläköityminen ja ikääntyminen tuovat vapautta ja aikaa elämään: mahdollisuuden hengähtää, kokeilla uutta ja rakentaa arkea omilla ehdoilla. Eläköityminen on elämänvaihe, joka vaatii uudenlaista sopeutumista ja joskus myös uusien tapojen opettelua.

Kun vapaa-aikaa on enemmän, arkeen voi hivuttautua sekä hyviä että huonoja tottumuksia, joille ei aiemmin ollut tilaa. Mitä aktiivisempaa ja osallisempaa elämä on ollut työuran aikana, sitä sujuvammin tämä siirtyy myös eläkeläisen arkeen. Toki tunnistamme, että terveyteen ja perhesuhteisiin liittyvät seikat voivat muuttaa tilannetta nopeasti.

Hyvinvointia lisäävää ryhmätoimintaa ikääntyneille aikuisille

Keväällä 2025 alkaneessa Ikä Iloiten  selvästi eteenpäin -hankkeessa olemme kohdanneet lukuisia aktiivisia eläköityneitä ja vierailleet monenlaisissa toiminnoissa. Kanta-Hämeessä on paljon aktiivista ryhmätoimintaa niin kuntien, seurakuntien kuin järjestöjenkin tarjoamana. Hanketyöntekijät ovat saaneet nauttia mukavia hetkiä eri palvelujen parissa ja voineet todeta, että valtaosa aktiivisista osallistujista ovat ikääntyneitä aikuisia naisia.

Kuitenkaan terveelliset elämäntavat ja hyvinvointia tukevat palvelut eivät aina tavoita heitä, jotka niistä eniten hyötyisivät. Eläköitymiseen valmistautuminen onkin taito, jota voi ja kannattaa harjoitella ja pitää yllä aktiivisuutta lisääviä keinoja.

Miesten omat kohtaamispaikat

Monet ikääntyneet miehet kokoontuvat vapaamuotoisesti ostoskeskuksissa, kahviloissa ja kauppojen auloissa. Nämä "raadit ja parlamentit" ovat monelle ikääntyneelle päivän kohokohta – ja osalle ainoa syy lähteä kotoa. Tärkeintä ei ole ohjelma, vaan yhdessäolo, kuulumisten vaihto, muistelu ja kylän asioiden päivittäminen.

Ikä Iloiten -hankkeesta olemme jalkautuneet Kanta-Hämeen alueella toimiviin kahviloihin tapaamaan ikääntyneitä. Uudenlainen työtapa on edellyttänyt hanketyöntekijöiltä rohkeutta ja kykyä asettua kohdattujen miesten luomaan ilmapiiriin. Keskustelunaiheet ovat tapaamisissa nousseet miehiltä ja hanketyöntekijöiden tilannetajua on haastettu.

Miesporukoissa korostuu selkeästi osallisuus ja kohtaaminen. Miesten kokoontumisissa on käynyt selväksi, etteivät he koe tarvitsevansa mitään lisää ja kokevat vapaamuotoiset tapaamiset riittävänä. Kahvilayrittäjillä on tärkeä rooli: he tuntevat kävijänsä ja huomaavat heti, jos joku puuttuu. Tämä luo turvaa ja yhteisöllisyyttä.

Hankkeessa olemme tunnistaneet ilmiön, johon toiminnan kehittäminen osittain pohjautuu: terveyttä ja hyvinvointia edistävät, olemassa olevat palvelut tavoittavat niukasti miehiä. Tunnistamme ilmiön ja miesten omatoiminen tapa luoda itse omaa ryhmätoimintaa on jo hyvä lähtökohta.

Tavoitteenamme on osallistaa ikääntyneitä miehiä ryhmätoimintojen sisältöjen kehittämiseen sekä tuoda hyvinvoinnin ja toimintakyvyn lisäämisen teemoja matalan kynnyksen tapaamisiin. Luottamussuhteen luominen on aikaa vievää ja hankkeen työntekijät suhtautuvat tähän ilmiöön nöyryydellä, kunnioittavalla asenteella sekä aidolla halulla kuunnella kohderyhmän tarpeita. Hankkeessa kootaan ilmiön ympärille myös eri toimijoita ja luodaan ”ilmiökahviloita”, joissa voidaan yhdessä pohtia ilmiön tunnistamisen ja tunnustamisen mahdollisuuksia yhteistyötä vahvistettaessa.

Christa Ahonen
Projektiasiantuntija  
Ikä Iloiten- Selvästi eteenpäin -hanke 
Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen määräraha (STM) 
Kanta-Hämeen hyvinvointialue

Lue lisää:

Hankkeet - Oma Häme

Kanta-Hämeessä alkoi kaksi merkittävää ikäihmisten terveyden edistämishanketta - Oma Häme

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Oma Häme osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen21.9.2026 15:05:47 EEST | Tiedote

Oma Häme osallistuu 29. syyskuuta –1. lokakuuta järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Lupa- ja valvontaviraston järjestämä LVV26 on laaja valtakunnallinen valmiusharjoitus, johon osallistuu yli 10 000 henkilöä jopa 500 organisaatiosta eri puolilta Suomea. Mukana on muun muassa valtionhallinnon, alueellisen ja paikallisen varautumisen, kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja järjestöjen toimijoita. Harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Valmiusharjoitus perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa merkittävästi. Harjoituksen edetessä osallistujaorganisaatiot harjoittelevat väestön siirtämistä maan sisällä tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla. Harjoitus ei tarkoita todellisia väestönsiirtoja tai evakuointeja, eikä sen ole tarkoitus näkyä asukkaiden arjessa. Mukana työntekijöitä eri toimialoilta Oma

Vuosi yhteistä laatutyötä näkyy nyt arjen tekoina – Tähtigaalassa palkittiin turvallisuutta parantaneita toimintamalleja18.9.2026 13:14:03 EEST | Tiedote

Oma Häme käynnisti laatutyönsä vuonna 2025 parantaakseen asiakas- ja potilasturvallisuutta. Tähtigaalassa 2026 palkittiin sairaala-apteekin, suun terveydenhuollon ja psykiatrian innovatiiviset mallit. Johtajaylilääkäri Arja Tomminen ja laitehallinta-asiantuntija Kauro Mulari saivat tunnustusta panoksestaan turvallisuuden edistämisessä.

Aluehallitus linjaa järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä – valtakunnallinen aikataulu on poikkeuksellisen tiukka17.9.2026 11:21:22 EEST | Tiedote

Aluehallitus käsittelee maanantaina 21. syyskuuta järjestöille avattavaa hanke-ehdotusten hakua. Aluehallitukselle esitetään haun avaamista 22. syyskuuta sekä Oma Hämeen alueellisten painopisteiden ja arviointiperiaatteiden hyväksymistä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tuetaan alueellista sote-järjestötoimintaa sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämistä. Tähän tarkoitukseen on osoitettu valtakunnallisesti vuosittain 25 miljoonaa euroa vuosille 2027–2030. Valtakunnallisen haun aikataulu on hyvinvointialueiden ja järjestöjen näkökulmasta poikkeuksellisen tiukka. STM avasi valtionavustushaun 11. syyskuuta, ja hyvinvointialueiden valmiiden hakemusten on oltava ministeriössä jo 26. lokakuuta. Noin kuuden viikon aikana hyvinvointialueiden on siis päätettävä omista painotuksistaan ja arviointiperiaatteistaan, järjestettävä alueellinen haku, arvioitava järjestöjen ehdotukset, valittava mukaan otettavat kokona

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye