Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Vuoden 2025 röntgenhoitaja on Nina Nieminen Lahdesta
25.9.2025 14:28:12 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Suomen Röntgenhoitajat ry on valinnut vuoden 2025 röntgenhoitajaksi Nina Niemisen Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta. Nina Nieminen palkittiin Radiografiapäivien yhteydessä Helsingissä.
Nina Nieminen on valmistunut röntgenhoitajaksi vuonna 1995 ja aloittanut yhä saman työnantajan palveluksessa jatkuvan työuransa Päijät-Hämeen keskussairaalassa tammikuussa 1996. Hänet tunnetaan työyhteisössään empaattisena, sydämellisenä ja huolellisena hoitajana, joka tuo ammattinsa ylpeydellä esiin. Nieminen tekee työtään suurella sydämellä ja ammattitaidolla. Hän on toiminut lähes kaikilla kuvantamisen osa-alueilla. Erityisesti hänen vahvuutensa löytyvät toimenpidepuolelta ja päivystystyöstä.
Työyhteisö kuvaa Nina Niemistä ystävälliseksi tehopaketiksi, joka tekee erinomaista yhteistyötä yli ammatti- ja toimipisterajojen. Hän on aktiivinen kehittäjä, joka tarttuu uusiin haasteisiin innolla ja kannustaa myös muita mukaan. Nieminen toimii angio- ja hybridisalien vastuuhoitajana ja on perehtynyt myös kuva-arkistohoitajan tehtäviin.
Nina Niemisen ammattiylpeys ja innostuneisuus näkyvät hänen jokapäiväisessä työssään. Hän on ollut vuosia aktiivinen toimija Päijät-Hämeen röntgenhoitajien hallituksessa, tällä hetkellä hän toimii hallituksen puheenjohtajana. Hän on myös osallistunut kansainväliseen kriisiapu- ja katastrofitoimintaan röntgenhoitajan roolissa muun muassa Haitilla ja Bangladeshissa ja lisäksi jakanut osaamistaan luennoimalla esimerkiksi radiografiapäivillä.
Työkaverit kuvaavat Nina Niemistä omistautuneeksi, vastuuntuntoiseksi ja arvostetuksi kollegaksi, joka hoitaa, ymmärtää ja tukee. Hänen valintansa Vuoden röntgenhoitajaksi on kunnianosoitus pitkäjänteiselle työlle, osaamiselle ja sydämelliselle asenteelle, joka näkyy niin potilastyössä kuin kollegiaalisessa yhteistyössä.
Suomen Röntgenhoitajat ry valitsee vuosittain vuoden röntgenhoitajan. Ehdotuksia kerätään Suomen Röntgenhoitajien jäseniltä. Valinta julkistetaan valtakunnallisten Radiografiapäivien yhteydessä.
Lisätietoja:
Nina Nieminen, Vuoden röntgenhoitaja, Päijät-Hämeen hyvinvointialue, 040 719 7858, nina.nieminen@paijatha.fi
Ulla Riihonen, toiminnanjohtaja, Suomen Röntgenhoitajat Ry, 040 540 2473, ulla.riihonen@sorf.fi
Kuvat

Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Alkoholin laitosvieroitushoito toteutetaan nyt omana toimintana24.7.2026 10:46:31 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue aloitti maaliskuussa alkoholin laitosvieroitushoitojen toteuttamisen selviämishoitoyksikössä. Aiemmin hoito järjestettiin ostopalveluna hyvinvointialueen ulkopuolella, mutta nyt yhdestä viiteen vuorokauden mittaiset vieroitushoitojaksot voidaan toteuttaa omalla alueella.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kotihoidon mobiilisovelluksen häiriö voi viivästyttää asiakkaiden kotiutuksia17.7.2026 16:10:20 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kotihoidon käytössä olevassa mobiilisovelluksessa on havaittu valtakunnallinen häiriö. Häiriö estää potilastietojärjestelmän käytön mobiilisovelluksen kautta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Rokotekriittisyys näkyy Päijät-Hämeessä – sosiaalinen media vaikuttaa yhä useamman perheen päätöksiin17.7.2026 09:27:26 EEST | Tiedote
Rokotuskattavuus on Päijät-Hämeen hyvinvointialueella edelleen hyvä. Neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa on kuitenkin havaittu merkkejä kasvavasta rokotekriittisyydestä. Erityisesti Lahdessa rokotteiden tarpeellisuus herättää aiempaa enemmän keskustelua asiakkaiden kanssa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Syöpäpotilaat saavat psykososiaalista tukea ammattilaisten ja kolmannen sektorin verkostolta16.7.2026 09:09:01 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on koottu syöpäpotilaille psykososiaalista tukea tarjoavien tahojen tukiverkosto. Verkoston tavoitteena on turvata syöpäpotilaan oikea-aikainen psykososiaalinen tuki, tuen tarpeen arviointi ja oikealle ammattilaiselle ohjautuminen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Suun terveydenhuollon nimissä liikkuu uusia huijausviestejä15.7.2026 11:11:56 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeessä on liikkunut uusia huijaustekstiviestejä, jotka esiintyvät suun terveydenhuollon palveluiden nimissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme