Tesin puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2025 – Uuden strategian toteutus vauhdikkaasti liikkeelle
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy) alkuvuoden 2025 vahva tulos jatkoi edellisvuoden positiivista kehitystä. Tulokseen vaikutti erityisesti yksittäisten sijoitusten merkittävä arvonnousu. Yleisesti haastavasta taloudellisesta toimintaympäristöstä huolimatta Tesin uusi sijoitusstrategia on lähtenyt käyntiin vahvasti.

Vahva tulos haastavassa markkinassa
Tesin puolivuosikauden IFRS-tulos oli 73 miljoonaa euroa (EUR 71 milj. vertailukaudella H1 2024). Tulos syntyi pitkälti yksittäisten sijoituskohteiden arvonnousuista. Pääomasijoitusrahastojen varainkeruussa sekä irtautumismarkkinoissa on kuitenkin yhä haasteita.
Toukokuun lopussa valmistunut yritysjärjestely, jolla valtion pääomasijoitustoiminta keskitettiin Tesiin, ei vaikuttanut tulokseen. Tesin portfolioon siirtyi järjestelyn myötä 12 rahastosijoitusta ja 38 suoraa sijoitusta.
Uuden strategian toteutus vauhdilla käyntiin
Keväällä 2025 vahvistetun sijoitusstrategian toteutus on lähtenyt käyntiin vauhdilla. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla tehtiin strategian mukaisia sijoituspäätöksiä yli 400 miljoonalla eurolla. Sijoituspäätöksistä toteutui H1-kauden aikana 170 miljoonaa euroa.
”Tesi teki vuoden ensimmäisen puoliskon aikana laskennallisen vuosivolyymin verran sijoituspäätöksiä ja vivutti yksityistä pääomaa yrityksiin lähes kolminkertaisesti tavoitteisiin nähden. Tesi ei kilpaile yksityisten sijoittajien kanssa vaan on mukana jakamassa riskiä, tuomassa volyymia kasvurahoitukseen ja rohkeutta investointeihin, vaikka markkinoiden epävarmuudet eivät hellitä”, sanoo Pia Santavirta, Tesin toimitusjohtaja.
Uusi sijoitusstrategia asettaa lisävaatimuksia kassavirralle
Tesillä on 1,8 miljardin sijoituskapasiteetti seuraavalle viidelle vuodelle, mikä on kaksinkertainen aiempaan verrattuna. Uuden strategian mukaiset suuremmat sijoitusvolyymit ja suorien sijoitusten kasvanut osuus sitovat enemmän kassavaroja kuin aiemmasta, pienemmästä sijoitusvolyymista kertyy palautuksia. Tämän vuoksi likviditeetin hallinta ja riittävän pääoman varmistaminen ovat keskeistä uuden strategian toteuttamiseksi.
”Tesin panostukset juuri nyt ovat tärkeitä. Viimeaikaiset suuret rahoituskierrokset ovat lisänneet uskoa siihen, että Suomi voi todellakin menestyä globaalissa kilpailussa, kun asioita tehdään yhdessä ja kunnianhimoisesti. Tesin strategisena tavoitteena on kanavoida 14 miljardia kasvurahoitusta suomalaisille yrityksille viiden vuoden aikana, mikä on tuplasti aikaisempaa nopeammin”, sanoo Santavirta.
Tesin avainluvut H1 2025 (suluissa H1 2024)
- Sijoituksia ja sitoumuksia EUR 170 milj. (50), joista
- sitoumuksia pääomasijoitusrahastoihin EUR 59 milj. (35), 5 kpl (5)
- suoria sijoituksia yrityksiin EUR 82 milj. (15), 15 kpl (14)
- ensisijoituksia 5 kpl (1)
- jatkosijoituksia 10 kpl (13)
- Irtautumisia yrityksistä 9 kpl (10)
- Tesin tulos EUR 73 milj. (71)
- Kansainvälistä pääomaa suomalaisiin yrityksiin Tesin sijoituskumppaneilta EUR 106 milj. (73)
- Tesin kotimaisten kohderahastojen keräämä uusi pääoma EUR 669* milj. (216)
- Tesin hallinnoitavat pääomat 30.6.2025 EUR 3,1 miljardia (2,6)
- rahastositoumuksia 141 kpl (121), joista rahastojen rahastoja 5 kpl (5), sekä suoria sijoituksia 138 kpl (114)
- rahastositoumuksista 2 kpl ja suorista sijoituksista 38 kpl (52) tehty ensisijoitusten osalta suljetuista korona-ajan erityissijoitusohjelmista.
Tutustu Tesin puolivuosikatsaukseen kokonaisuudessaan.
* Kotimaisten rahastojen keräämien uusien pääomien kasvua selittää yksittäinen rahastomuotoinen pääomahankinta DevCo Partnersin kerättyä 521 milj. euroa kasvurahoitusta omistamalleen Vexveelle. Lue lisää uutisesta Tesin kotisivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia SantavirtatoimitusjohtajaTesi
Puh:+358 40 546 7749pia.santavirta@tesi.fiSusanna AaltonenviestintäjohtajaTesi
Viestinnän yhteys
Linkit
Tesi pähkinänkuoressa
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin, suoraan kasvuyrityksiin ja uusiin teollisiin hankkeisiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje
Taustaa Tesistä:
- Vuonna 1995 perustettu pääomasijoitusyhtiö
- Virallinen nimi Suomen Teollisuussijoitus Oy
- Suomen valtion 100 % omistama
- Hallinnoidut pääomat 3,1 miljardia euroa
- 11 miljardia euroa liikevaihtoa ja noin 64 000 työpaikkaa Suomeen kasvuyrityksistä, joissa Tesi on suoraan tai välillisesti rahastojen kautta vähemmistöomistajana

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tesi
Suomalainen startup-ekosysteemi kasvaa voimakkaasti, vaikka muu talouskasvu on kituliasta7.11.2025 09:01:35 EET | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus), Suomen Startup-yhteisön ja Pääomasijoittajat ry:n yhdessä tekemän selvityksen mukaan suomalaisen startup-ekosysteemin kasvu on jatkunut voimakkaana, vaikka muu talous tarpoo vastatuulessa. Kotimaiset startup-lähtöiset yritykset tuottavat jo yli 12,5 miljardia euroa liikevaihtoa ja työllistävät lähes 50 000 ihmistä.
Finnish startup ecosystem growing robustly despite sluggish economy overall7.11.2025 09:01:35 EET | Press release
A joint study by Tesi (Finnish Industry Investment), the Finnish Startup Community and the Finnish Venture Capital Association reveals continued strong growth in Finland’s startup ecosystem, even while the rest of the economy struggles against headwinds. Finnish startups already generate over EUR 12.5 billion in revenues and employ nearly 50,000 people.
IQM kerännyt 275 miljoonaa euroa kasvun vauhdittamiseksi – Ten Eleven Ventures ja Tesi johtavina sijoittajina3.9.2025 15:05:50 EEST | Tiedote
Suomalainen, alansa johtava kvanttitietokoneyritys IQM Quantum Computers (IQM) on kerännyt 275 miljoonan euron kasvurahoituksen. Sijoituskierroksen johtavana sijoittajana toimi yhdysvaltalainen Ten Eleven Ventures, ollen yrityksen ensimmäinen yhdysvaltalainen sijoittaja, yhdessä Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy) kanssa.
Samuel Wendelin nimitetty Tesin rahastotiimin johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi13.6.2025 10:00:31 EEST | Tiedote
KTM Samuel Wendelin on nimitetty Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) rahastotiimin johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.9.2025 alkaen
Samuel Wendelin appointed as the Director of Tesi’s Fund Investments team and member of the Management Team13.6.2025 10:00:31 EEST | Press release
MSc (Econ.) Samuel Wendelin has been appointed as the Director of Tesi’s (Finnish Industry Investment) Fund Investments team and as a member of the Management Team, effective 1 Sep 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme