Pientalojen myrskyvahingot voivat tulla kalliiksi – näin varaudut ennakkoon
Syysmyrskyt voivat aiheuttaa laajoja vahinkoja pientaloille ja mökeille. Yksittäinen voimakas myrsky saattaa esimerkiksi kaataa puita rakennusten päälle tai vaurioittaa irtaimistoa pihapiirissä, jolloin lasku saattaa nousta useisiin tuhansiin euroihin. Myrskyihin varautumisella voi helposti ennaltaehkäistä merkittäviäkin vahinkoja ja pienentää niiden vaikutusta.
Myrskyistä voi aiheutua pientaloille ja mökeille kalliita vahinkoja. Fennian tilastojen mukaan myrskyvahinkojen määrät vaihtelevat suuresti eri vuosina, sillä korvaustilastoissa korostuvat usein yksittäiset voimakkaat myrskyt.
Esimerkiksi vuonna 2020 kirjattiin jopa kolminkertaisesti myrskyvahinkoja edellisvuoteen verrattuna, ja suurena syynä tähän oli vuosien vakavimpiin kuulunut Aila-myrsky. Viime vuonna Lyly-myrsky aiheutti puolestaan poikkeuksellisesti vahinkoja laajalla alueella ja oli mittaushistorian ensimmäinen Suomessa havaittu hirmumyrsky.
– Myös pienemmät myrskyt ja rajuilmat voivat aiheuttaa vahinkoja. Tuuli voi kaataa puita rakennusten, autojen tai laitureiden päälle, heittää irtaimistoa rakennusta päin tai rikkoa veneitä. Kaatuvat puut voivat aiheuttaa sähkökatkoja. Lisäksi rankkasateet voivat johtaa kosteusvaurioihin, jos sadevesi ei pääse ohjautumaan pois rakennuksen vierestä, muistuttaa Fennian vastaava asiantuntija Anne Salonen-Kakko.
Vahinkoja ei voi aina estää, mutta niihin voi varautua
Myrskyyn varautuminen kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin, jos esimerkiksi sääennusteissa on luvattu myrskyä tai rajuilmaa. Pihapiiristä on hyvä siirtää varastoon tai suojata irtaimisto, joka saattaa lähteä tuulen mukaan. Tällaisia ovat esimerkiksi kevyet kalusteet, työkalut tai pressut. Myös esimerkiksi veneen kiinnitykset tulisi tarkistaa.
Omalla pihalla tai sen läheisyydessä olevat puut on syytä tarkistuttaa säännöllisesti, ja poistaa huonokuntoiset puut hyvissä ajoin. Jos huomaat esimerkiksi naapurin pihalla selvästi huonokuntoisen puun, joka voi kaatuessaan aiheuttaa vahinkoa omaisuudellesi, siitä kannattaa varoittaa.
– Myös katon kunto, rännit ja sadevesijärjestelmät kannattaa käydä läpi, jotta sadevesi pääsee kulkeutumaan hallitusti pois päin rakennuksesta, muistuttaa Salonen-Kakko.
Jos rakennus on kauan tyhjillään ja myrskyn aiheuttamat vahingot jäävät huomaamatta, saattavat korjauskustannukset kasvaa merkittäviksi. Siksi kannattaa jo hyvissä ajoin miettiä, kuka voi tarvittaessa tarkistaa tilanteen paikan päällä tai pitää huolta rakennuksesta sään muuttuessa esimerkiksi oman lomamatkan aikana.
– Myrskyn tuhoja ei voi aina estää kokonaan, mutta usein ennakoivilla toimilla voidaan välttää suurempia vahinkoja, Salonen-Kakko sanoo.
Tarkista kotivaran riittävyys hyvissä ajoin ennen myrskyä
Myrskyn aikana ulkona liikkumista tulisi välttää sekä ihmisten että lemmikkien turvallisuuden varmistamiseksi. Kannattaa seurata radiosta tai luotettavasta mediasta virallisia tiedotteita ja uutisointia.
– Myrsky saattaa aiheuttaa pitkiäkin sähkökatkoksia, joten niihin on syytä varautua pitämällä niin mökillä kuin kotonakin kunnollinen kotivara, jonka tulisi riittää koko perheen tarpeisiin vähintään 72 tunnin ajaksi. Pidä siis huolta, että saatavilla on helposti valmistettavaa ja säilyvää ruokaa sekä vettä. Tarkista, että lääkekaapissa on tarvittavia lääkkeitä myrskyn ajaksi. Myös lasten ja lemmikkien ruoan ja tarvikkeiden riittävyys on syytä tarkistaa säännöllisin väliajoin, Salonen-Kakko muistuttaa.
Sähköjen katkeamisen varalta kotiin kannattaa varata taskulamppu, paristoilla toimiva radio ja varaparistoja, sekä varavirtalähde puhelimen lataamiseen. Tarkista säännöllisesti, että varavirtalähteet toimivat, ja että ne on ladattu täyteen.
Muistilista myrskyihin varautumiseen
- Turvaa pihapiiri: Poista tai kiinnitä irtaimisto, joka voi lähteä tuulen mukaan. Tarkista myös huonokuntoiset puut, jotka voivat kaatua rakennusten tai ajoneuvojen päälle. Varmista, että vene on kunnolla kiinnitetty ja laituri rakenteiltaan ehjä.
- Puhdista rännit ja varmista sadeveden ohjautuminen. Tarkista samalla katon kunto ja mahdolliset vauriot.
- Estä veden pääsy sisätiloihin: Sulje ovet ja ikkunat huolellisesti. Kiinnitä tukevasti pressut ja muut väliaikaiset rakenteet.
- Varaudu sähkökatkoon: Pidä saatavilla taskulamppu, paristoja, vettä ja hyvin säilyvää ruokaa. Pitkät sähkökatkot voivat aiheuttaa lisävahinkoja esimerkiksi kylmälaitteiden kautta.
- Tarkista vahingot myrskyn jälkeen: Käy itse tarkistamassa tilanne tai sovi, että joku tekee sen puolestasi heti, kun se on turvallista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne Salonen-KakkoVastaava asiantuntija, vahinkopalvelutFennia
Puh:040 720 1243Anne.Salonen-Kakko@fennia.fiFennian viestintäFennia
Viestinnän tarkemmat yhteystiedot löydät osoitteesta https://www.fennia.fi/mediapalvelu
Fennia – yrittämistä ja elämää varten
Fennia on suomalainen, asiakkaidensa omistama vakuutusyhtiö, jolla on vahvat juuret ja pitkä kokemus vakuuttamisesta. Olemme uudistuneet ja mukautuneet useita kertoja 140-vuotisen historiamme aikana. Palvelumme tuottavat vahinkovakuuttamiseen erikoistunut Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia ja vapaaehtoisia henki-, eläke- ja säästövakuutuksia tarjoava Henki-Fennia. Meitä fennialaisia on yhteensä noin 1 200 ja toimimme eri puolilla Suomea.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia
Fennias omställningsförhandlingar har avslutats – en organisationsstruktur som stöder kundorientering träder i kraft 1.1.20266.11.2025 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Fennias omställningsförhandlingar för att möjliggöra genomförandet av tillväxtstrategin har avslutats. Till följd av omorganiseringen upphör vissa av de nuvarande arbetsuppgifterna och nya inrättas. Förändringarna påverkar huvudsakligen den högsta och den mellersta ledningen. Vi strävar i första hand efter att hitta experter till de nya arbetsuppgifterna genom interna omplaceringar. Den nya organisationsstrukturen träder i kraft 1.1.2026.
Fennian muutosneuvottelut päätökseen – asiakaslähtöisyyttä tukeva organisaatiorakenne voimaan 1.1.20266.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Fennian muutosneuvottelut kasvustrategiansa toteutumisen mahdollistamiseksi ovat päättyneet. Uudelleenorganisoitumisen seurauksena osa nykyisistä työtehtävistä päättyy ja uusia perustetaan. Muutokset kohdistuvat pääosin ylimpään ja keskijohtoon. Osaajat uusiin työtehtäviin pyritään löytämään lähtökohtaisesti sisäisin uudelleensijoituksin. Uusi organisaatiorakenne astuu voimaan 1.1.2026.
Arvostetuin yrittäjäpalkinto kolmelle yritykselle: Kaikilla on kova tahto hakea kasvua25.10.2025 22:45:00 EEST | Tiedote
Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot on myönnetty Cor Group -konsernille, Sensofusion Oy:lle ja Versowood Oy:lle. Fennia ja Suomen Yrittäjät luovuttivat perinteikkään ja erittäin arvostetun palkinnon Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä Tampereella.
Työmatkapyöräilijöille sattuu loka–marraskuussa satoja tapaturmia – huomioi liukkaat tiet erityisesti aamuisin24.10.2025 08:12:00 EEST | Tiedote
Pyöräilijöille sattuu tähän vuodenaikaan paljon työmatkatapaturmia pimeydestä ja liukkaista teistä johtuen etenkin aamuliikenteessä. Kun varusteet, tilannenopeus ja valot ovat kunnossa, matka töihin sujuu turvallisemmin.
Tiet voivat olla aamuisin liukkaita – kuluneet renkaat saattavat lisätä vaaratilanteita22.10.2025 08:12:00 EEST | Tiedote
Fennian vahinkotilastojen mukaan tieltä suistumiset lähtevät selvään kasvuun lokakuusta alkaen. Autoilijan kannattaa varautua vaihteleviin keliolosuhteisiin ajoissa: tarkistaa renkaiden kunto, vaihtaa talvirenkaat ajoissa ja varata riittävästi aikaa liikenteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme