Svea

Svea Bank -konserni vahvistaa toimintaansa johtajanimityksillä

Jaa

Svea Bank -konserni on nimittänyt Svea Perintä Oy:n toimitusjohtajaksi Tommi Bergendahlin. Samalla Tanja Rytkönen siirtyy Svea Bankin yritysrahoituksen liiketoimintajohtajaksi.

Svea Bankissa ja Svea Perintä Oy:ssä on tehty johtajanimityksiä, joilla konserni hakee uutta voimaa ja kilpailuasemia yrityspalveluissaan Suomessa.

Yritysrahoituksen liiketoimintajohtajana pitkään toiminut Tommi Bergendahl aloittaa perintäyhtiön toimitusjohtajana ja samalla yritysrahoituksen eri rooleissa vuosien varrella toiminut operations manager Tanja Rytkönen siirtyy liiketoiminnan johtoon.

Nimitykset ovat osa Svean pitkän aikavälin strategiaa, jonka puitteissa perintäliiketoiminnassa on panostettu organisaation ja järjestelmien kehittämiseen. Bergendahlin toimitusjohtajanimityksellä Svea hakee nyt uutta kasvua perintäliiketoimintaan niin myynnin kuin tuloskunnon kehittämisen kautta.

”Vaikka mekin Svealla olemme tarjonneet perintäpalveluita Suomessa jo pitkään, on ala ehkä turhankin keskittynyt parin suurimman yhtiön ympärille. Me haluamme muuttaa tätä, kasvattaa omaa toimintaamme, tuoda alalle kilpailua ja parhaassa tapauksessa myös uudistaa osin staattista alaa. Toimitusjohtajanimitys perintäyhtiössä on askel sitä kohti”, Svean maajohtaja Pasi Väre sanoo.

Bergendahlin siirtyessä perintäyhtiön toimitusjohtajaksi ottaa Svea Bankin operations manager Tanja Rytkönen yritysrahoituksen liiketoimintajohtajan roolin. Nimityksellä Svea haluaa lujittaa vahvaa asemaansa, mutta myös uudistaa ja katsoa tulevaan.

”Yritysrahoitus on muuttunut paljon siitä, kun Svea ensimmäisten joukossa toi vanhojen pankkien ulkopuolisen laskurahoituksen Suomen markkinoille. Nyt rahoituspalvelu on arkisempi osa yritysten operatiivista toimintaa ja toisaalta mukana yhtälössä on usein myös integraatiot ja esimerkiksi BI-palvelut. Tästä käy esimerkkinä myös kesän yrityskauppa, kun Svea osti Fuusor Oy:n. Juuri tässä näen myös tulevaisuuden: vaikka yritysrahoitus on palvelumme kirkas ydin, nojaa asiakkaiden kokonaishyöty laajempaan kumppanuuteen,” Rytkönen kertoo.

Konsernin Suomen johtoryhmässä jatkava Bergendahl ja johtoryhmään nouseva Rytkönen ovat aloittaneet uusissa rooleissaan syyskuussa.

”Toivotan Tanjalle ja Tommille menestystä tehtävissään – minulla ja johtoryhmällä on täysi luotto kummankin onnistumiseen”, Väre toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Svea

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye