Helsingin nuorisopalveluiden kumppanuusyksikköön uusi päällikkö
Helsingin nuorisopalveluiden kumppanuusyksikkö avustaa järjestöjä ja nuorten ryhmiä yli kolmella miljoonalla eurolla joka vuosi. Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on valinnut Veera Vilkaman nuorison kumppanuuspäällikön virkaan.

Vilkama johtaa yksikköä, jonka tehtävänä on edistää nuoriso- ja kansalaisjärjestöjen sekä nuorten ryhmien toimintaedellytyksiä ja kumppanuustoimintaa Helsingissä. Yksikkö vastaa myös nuorisoavustusten valmistelusta. Kaupunki myöntää vuosittain yli 3 miljoonaa euroa nuorisoavustuksia. Lisäksi kumppanuusyksikkö arvioi, seuraa ja kehittää kaupungin nuorisopalveluiden toimintaedellytyksiä hankkeiden ja verkostoyhteistyön kautta.
”Vilkamalla on loistavat edellytykset nuorisopalveluiden kumppanuuspäällikön viran menestykselliseen hoitamiseen. Hänen valintaansa puoltaa erityisesti kaupungin avustustoiminnan osaaminen ja näkemys avustustoiminnan kehittämisestä. Sen lisäksi hänellä on erittäin hyvä helsinkiläisen järjestökentän tuntemus,” sanoo Helsingin nuorisopalvelujohtaja Mikko Vatka.
Kumppanuuspäällikkö Veera Vilkama on innostunut uudesta roolistaan. “Olen tosi iloinen, että saan jatkossa edistää kaupungin ja järjestöjen välistä yhteistyötä nuorisopalveluiden näkökulmasta. Kaupunginkansliassa olen ollut kehittämässä koko helsinkiläisen järjestökentän ja kaupungin välisiä yhteistyörakenteita. On kiva päästä tiiviimpään yhteistyöhön juuri nuorisopalveluiden kumppanien kanssa. Helsingissä on laaja ja osaava järjestökenttä, joka on meille valtava voimavara," sanoo Vilkama.
Vilkama on työskennellyt mm. Helsingin kaupungilla järjestöyhteistyön kehittämispäällikkönä, Moniheli ry:ssä päällikkönä maahan muuttaneiden asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn keskittyvässä työssä, Suomen Pakolaisavussa yhteistyön yksikön päällikkönä, Sininauhasäätiössä maahanmuuttotyön projektipäällikkönä sekä Pakolaisneuvonta ry:ssä useissa eri tehtävissä.
Vilkama aloittaa kumppanuuspäällikön virassa 1. lokakuuta 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko VatkaNuorisopalvelujohtaja
Kultturi ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
Veera VilkamaKumppanuuspäällikkö
Helsingin nuorisopalvelut
Linkit
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja kirjastojaoston kokous 11.11.20257.11.2025 09:46:13 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto kokoontuu 11.11.2025. Kokouksen asialista on julkaistu.
Kampanjen Barnkultur för alla! bjuder in familjer att gratis upptäcka konst- och kulturhobbyer5.11.2025 15:11:00 EET | Pressmeddelande
På Internationella barndagen den 20 november öppnar ett stort antal barnkulturaktörer i Helsingfors sina dörrar för barn och familjer. Det är Helsingfors stad som har sammankallat kampanjen Barnkultur för alla! för att göra barnkultur mer känd och främja barnens rätt till konst och kultur.
Lastenkulttuuria jokaiselle! -kampanja kutsuu perheet tutustumaan maksutta taide- ja kulttuuriharrastuksiin5.11.2025 15:06:19 EET | Tiedote
Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. suuri joukko helsinkiläisiä lastenkulttuuritoimijoita avaa ovensa lapsille ja perheille. Helsingin kaupungin koolle kutsuman Lastenkulttuuria jokaiselle! -kampanjan tarkoituksena on tehdä lastenkulttuuria tunnetummaksi ja edistää lasten oikeutta taiteeseen ja kulttuuriin.
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Palettilammen uuden huoltorakennuksen sekä Kampin liikuntakeskuksen peruskorjauksen tarveselvityksen.4.11.2025 18:34:07 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 4.11.2025 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Kampin liikuntakeskus peruskorjataan vuosina 2027–2028 ja Palettilammen huoltorakennus valmistuu elokuussa 2028. Huoltorakennus tarjoaa tilat pukuhuoneille, pesu- ja saunatiloille, kahvilalle sekä alueen kunnossapidon ja valvonnan tarpeisiin.
Liikuntajaoston kokouksen päätöstiedote 30.10.202530.10.2025 18:04:28 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston kokouksen 30.10.2025 päätöstiedote on julkaistu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme