Lomakylä Järvisydän Oy

Järvisydän Pitkä vuoro -kirjasta: Olemme pöyristyneitä ulkomaisten työntekijöiden huonosta kohtelusta

Jaa

”Toimittaja Paavo Teittinen on kirjoittanut yhteiskunnallisesti tärkeän kirjan (Pitkä Vuoro), mutta siinä on yhtiömme osalta joitain tarkennusta vaativia asioita”, sanoo Järvisydän Oy:n toimitusjohtaja Markus Heiskanen. ”Meillä ei esimerkiksi ollut tietoa Savo-Karjalan Huoltopalvelu Oy:n työntekijöiden työajoista.”

”Olen äärimmäisen pahoillani, että Savo-Karjalan Huoltopalvelun henkilöstöllä on ollut ongelmia palkanmaksun ja työajan kanssa. Jos olisin tiennyt asiasta aikaisemmin, olisin myös katkaissut sopimuksen nopeammin. Tämä on ollut ikävä opetus, jonka sain kantapään kautta”, sanoo Järvisydän Oy:n toimitusjohtaja Markus Heiskanen.
”Olen äärimmäisen pahoillani, että Savo-Karjalan Huoltopalvelun henkilöstöllä on ollut ongelmia palkanmaksun ja työajan kanssa. Jos olisin tiennyt asiasta aikaisemmin, olisin myös katkaissut sopimuksen nopeammin. Tämä on ollut ikävä opetus, jonka sain kantapään kautta”, sanoo Järvisydän Oy:n toimitusjohtaja Markus Heiskanen.

 ”Olimme pöyristyneitä siitä, että Savo-Karjalan Huoltopalvelu oli hoitanut asiansa heikosti. Ei ihme, että se oli saanut AVI:lta asianmukaisen huomautuksen. Alihankkijan olisi ehdottomasti pitänyt ilmoittaa näistä puutteista meille”, Heiskanen pohtii.

”Järvisydämellä ei ole mitään näkyvyyttä AVI:n toisille toimijoille antamiin huomautuksiin, joten niistä ilmoittaminen jää valitettavasti alihankkijan oman suoraselkäisyyden varaan”, Heiskanen täsmentää.

”Meillä ei myöskään ikävä kyllä ollut tietoa huoltopalvelun työntekijöiden työajoista, koska tuntikirjanpito ja palkanlaskenta oli heidän vastuulla”, Heiskanen kertoo.

”Heidän siivoojansa tulivat toki tutuiksi kasvoiksi meille, ja itsekin vaihdoin usein heidän kanssaan kuulumisia. Silti valitettavasti itselleni ei tullut mieleen pitää kirjaa siitä, kuinka usein näin heitä työtehtävissä.”

”Juttelen arjessa päivittäin kymmenien ihmisten kanssa, joten en pystynyt rekisteröimään sitä, milloin olin viimeksi kenenkin kanssa keskustellut. Näin jälkikäteen ajateltuna asiaa olisi pitänyt itsekin seurata, mutta luotin aivan liikaa alihankkijayritykseen”, Heiskanen sanoo.

Heiskasen mukaan Järvisydän maksoi Savo-Karjalan Huoltopalvelulle enemmän kuin maksaa SOLille nykyään. ”Se oli arvovalinta, koska luulimme että raha menee siivous- ja huoltohenkilöstölle. Siten olikin iso pettymys, ettei tämä toteutunut. Meillä ei tietenkään ole näkyvyyttä alihankkijan henkilöstön palkkakuitteihin, mutta tuolloin maksamamme hinta todellakin mahdollisti järkevät palkat. Se oli meiltä tietoinen arvovalinta, joten on äärimmäisen surullista, että SKH:n sisällä rahan kulku ei ole ollut sellaista kuin luulimme.”

Heiskasen mukaan Savo-Karjalan Huoltopalvelun saamat viranomaishuomautukset olivat syy siihen, että Järvisydän siirtyi ostamaan vastaavat palvelut SOLilta. ”En voinut enää luottaa siihen, että SKH olisi hoitanut työaika- ja palkka-asiat lain mukaisesti.”

”Olen äärimmäisen pahoillani, että SKH:n henkilöstöllä on ollut ongelmia palkanmaksun ja työajan kanssa. Jos olisin tiennyt asiasta aikaisemmin, olisin myös katkaissut sopimuksen nopeammin. Tämä on ollut ikävä opetus, jonka sain kantapään kautta”, Heiskanen tiivistää.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Nature Hotel & Spa Resort Järvisydän - Järvisydämellistä vieraanvaraisuutta jo vuodesta 1658

Matkailu Porosalmella ja Heiskasen suvussa alkoi jo vuonna 1658, Karjalan viittatien varrelle rakennetusta kestikievarista. Tänä päivänä Nature Hotel & Spa Resort Järvisydämen yrittäjä, Markus Heiskanen perheineen, edustaa suvun 11 sukupolvea kestikievarin pyörittäjänä.

Kestikievari on vuosien kuluessa kasvanut matkailukohteeksi, josta löytyy majoitusta 164 huoneesta ja huvilasta, 4 ravintolaa, uniikki Järvikylpylä sekä luontoaktiviteetteja vuoden jokaisena päivänä. Järvisydän on valittu vuoden kotimaiseksi matkakohteeksi vuonna 2020.

Järvisydämen sijainti Linnansaaren kansallispuiston kupeessa, saimaannorpan kotivesillä on aina tarkoittanut tiivistä suhdetta luontoon sekä luonnon kunnioittaminen arjen teoissa. Järvisydän toimii GreenKey-kestävän matkailun kriteereiden mukaisesti. Glasgow Declaration on Climate Action in Tourism -ilmastojulistuksen myötä Järvisydän on sitoutunut puolittamaan hiilidioksidipäästöt vuoteen 2030 mennessä, sekä saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2050 mennessä. www.jarvisydan.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lomakylä Järvisydän Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye