Momentum Kirjat

Elina Reenkolan tietoteos tarkastelee luovuutta monesta eri näkökulmasta

Jaa

Nykyihmisiä painaa kasvava huoli luonnon tuhoamisesta ja maailman muuttumisesta yhä sotaisammaksi ja piittaamattomammaksi kanssaihmisten hädästä. Elina Reenkola kysyy teoksessaan, voisiko ihmisen myönteistä luovuutta valjastaa edistämään rauhaa ja maapallon luonnon kukoistusta hävityksen sijaan?

Kansi: Nina Aitta
Kansi: Nina Aitta

Elina Reenkolan tietokirja Nainen ja luovuus – Villi, vihainen, leikkiväinen on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana.

Teos pohtii sekä naisen luovuutta että feminiinistä luovuutta. Jälkimmäistä voi olla kaikilla. Feminiininen luovuus on myönteisenä uutta synnyttävää ja elämää suojelevaa, maskuliininen luovuus raivaa esteitä ja etenee päämäärätietoisesti. Tuhoavina voimina ne voivat olla sitovia ja väkivaltaisia. Molempia tarvitaan täydentämään toisiaan. Luovuus edellyttää mielikuvituksen leikkiä, mutta myös lapsuuden haavoittavat kokemukset saattavat toimia sen käynnistäjinä. Rakentava aggressio antaa luovuudelle elinvoimaa.

Kirjassaan Reenkola tarkastelee kirjallisuudesta ja elokuvista poimimiensa valaisevien esimerkkien avulla laajalti naisen luovuuden edellytyksiä sekä estymiä ja niihin liittyvää ahdistusta.

Elina Reenkola (s. 1945) on tehnyt pitkän uran kouluttajana ja kirjoittajana sekä toiminut kansainvälisissä tehtävissä. Hän luennoi ja kouluttaa edelleen.

REENKOLA, ELINA : Nainen ja luovuus – Villi, vihainen, leikkiväinen
190 sivua
Nidottu, pehmeäkantinen
ISBN 9789524171281
Ilmestymisaika: Syyskuu 2025

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt, haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista voi lähettää osoitteeseen info@momentumkirjat.fi

Vuonna 2023 perustettu Momentum Kirjat kuuluu Aviador Oy:hyn, kuten myös vuonna 2012 perustettu Aviador Kustannus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Nina Aitta
Kansi: Nina Aitta
Lataa
Elina Reenkolan kuva © Ari Haimi
Elina Reenkolan kuva © Ari Haimi
Lataa

Linkit

Momentum Kirjat

Suotie 15
05200 Rajamäki

Momentum Kirjat on kotimainen kirjankustantamo. Julkaisemme elämäkertoja, historiikkeja sekä kauno- ja tietokirjallisuutta kustanteina ja palvelukustanteina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Momentum Kirjat

Tuomas Möttösen tietokirja kokoaa yksiin kansiin viipurilaista yrityshistoriaa22.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Tuomas Möttösen tietokirja Viipurista viisii – evakkoyritykset Suomea rakentamassa on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Viipuri oli aikanaan Karjalan kaupankäynnin keskus. Kansainvälisellä talousalueella oli ennen toista maailmansotaa suuri merkitys koko Suomen talouselämälle. Moni näistä yrityksistä toimii nykyäänkin, ja niiden merkitys on tänä päivänäkin suomalaisessa yhteiskunnassa suuri. Aikaisemmin ei ole tehty kokoavaa esitystä Viipurin monipuolisesta yritys- ja talouselämästä. Talvisota tarkoitti kymmenille tuhansille viipurilaisille evakkotielle lähtemistä ja muuttoa eri puolelle Suomea. Vaikka Viipuri saatiin vallattua takaisin, evakkoon jouduttiin lähtemään toisenkin kerran, ja tällä kertaa lopullisesti. Yritysten historia on samankaltainen. Yrityksiä alkoi siirtyä pois Viipurista, kun talvisota alkoi. Viipurin takaisinvaltauksen jälkeen alkoi paluu ja kaupungin jälleenrakennus. Yrityselämä virkosi. Yritysten mukana palasi työväkeäkin. Kesällä 1944 Viipuri menetettiin

"Työn ja eläkkeen raja murtuu" on rohkea puheenvuoro työpaikkojen asenteista ja ikäjohtamisesta ennen ja jälkeen eläkeiän2.10.2025 15:02:24 EEST | Tiedote

Marketta Rantaman ja Paula Aikio-Tallgrenin tietokirja Työn ja eläkkeen raja murtuu on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Mitä tapahtuu, kun intoa ja osaamista riittää, mutta eläkeikä lähestyy? Miksi niin moni suomalainen hyppää pois työelämästä heti, kun se on mahdollista? Ja miksi työpaikoilla katsotaan sormien läpi ikärasismia, joka vie voimat sekä konkareilta että koko työyhteisöltä? Tämä kirja uskaltaa sanoo äänen sen, mistä usein vaietaan. Se kertoo, miten työyhteisöt voivat hyödyntää kokeneiden osaajien potentiaalin ja miten reilu ikäjohtaminen rakentaa menestystä kaikille – työntekijöille ja yrittäjille, esihenkilöille, +55v. työntekijöille sekä eläkeläisille, jotka haluavat pysyä työelämässä mukana. Työn ja eläkkeen raja murtuu ei jää ongelmien tasolle, vaan tarjoaa konkreettisia työkaluja ja raikkaita näkökulmia siihen, miten työelämästä tehdään sujuvampaa ja inhimillisempää yli ikärajojen. Kirjan kirjoittajat, Marketta Rantama ja Paula Aikio-Tallgren puhuvat omista ko

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye