Hei äiti tai isä, kerro näkemyksesi lasten ja perheiden palveluista
29.9.2025 08:05:00 EEST | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Hyvinvointialueella valmistellaan parhaillaan vuosien 2026–2029 palvelustrategiaa sekä alueellista neuvolasuunnitelmaa.
Hyvinvointialueella valmistellaan parhaillaan vuosien 2026–2029 palvelustrategiaa sekä alueellista neuvolasuunnitelmaa.
– Tiedämme esimerkiksi tilastojen avulla paljon lapsiperheiden palveluiden kysynnästä ja käyttöasteesta, mutta haluamme kuulla asiakkaidemme näkemyksiä ja kokemuksia, jotta voisimme paremmin hahmottaa, mitä palveluita he oikeasti tarvitsevat, sanoo lasten, nuorten ja perheiden sektorijohtaja Pia-Maria Sjöström.
Osallistu keskusteluun digitaalisella Voxit-osallistumisalustalla 29.9.–13.10. Voit osallistua nimettömästi ja se vie vain muutaman minuutin.
Keskustelussa esitetään väittämiä. Voit olla samaa mieltä, eri mieltä tai jättää neutraalin vastauksen, mikäli asia ei koske sinua. Ensimmäisen viikon aikana voit jättää myös omia väittämiä alustalle muiden nähtäväksi ja äänestettäväksi. Toisen viikon aikana väittämiä voi vain äänestää. Voit siis käydä vastaamassa molemmissa vaiheissa.
Hyvinvointialue moderoi väittämiä, kokoaa ja analysoi vastaukset.
– Väittämiä on esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluista, digitaalisista palveluista, elämäntavoista ja vanhemmuuden tuen tarpeesta.
Tulokset antavat tietoa siitä, miten nykyiset palvelut koetaan ja millaisille palveluille lasten vanhemmilla on tarve.
Näin pääset osallistumaan
- Keskustelu avataan maanantaina 29.9. klo 9. Klikkaa tästä osallistumisalustalle.
- Kerro mielipiteesi väittämiin ja lisää halutessasi väittämiä.
- Keskustelun ensimmäinen vaihe päättyy maanantaina 6.10. klo 12. Tämän jälkeen ei voi enää lisätä uusia väittämiä.
- Maanantaista 6.10. alkaen voit ottaa kantaa uusiin väittämiin.
- Keskustelu sulkeutuu 13.10. klo 16.
Voxit on DigiFinland Oy:n ja Sitran tuottama osallistumisalusta. Sitra rahoittaa Pohjanmaan hyvinvointialueen hanketta, jossa asukasosallisuutta kehitetään Voxit-alustan käytön avulla.
Yhteyshenkilöt
Pia-Maria Sjöströmsektorijohtaja
Puh:040 184 1597pia-maria.sjostrom@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
År 2027 blir det möjligt att ansöka om nedsättning av hälso- och sjukvårdsavgifter i Österbotten21.9.2026 12:46:42 EEST | Pressmeddelande
Under de senaste åren har klientavgifterna inom social- och hälsovården höjts avsevärt. Från och med början av år 2027 kan hälso- och sjukvårdens avgifter sänkas eller efterskänkas om kundens ekonomiska situation är särskilt ansträngd. Målet är att se till att ingen på grund av ekonomiska orsaker blir tvungen att avstå från de social- och hälsovårdstjänster som hen behöver.
Terveydenhuollon asiakasmaksuihin voi 2027 alkaen hakea huojennusta Pohjanmaalla21.9.2026 12:45:23 EEST | Tiedote
Terveydenhuollon asiakasmaksut ovat nousseet viime vuosina huomattavasti. Vuoden 2027 alusta lähtien terveydenhuollon maksua voidaan alentaa tai jättää perimättä, jos asiakkaan taloudellinen tilanne on erityisen vaikea. Tavoitteena on varmistaa, ettei kukaan joudu luopumaan tarvitsemistaan sosiaali- ja terveyspalveluista taloudellisista syistä.
Nytt verktyg för uppföljning av måendet hos klienter inom hemvården15.9.2026 08:01:00 EEST | Pressmeddelande
Inom hemvården i Österbottens välfärdsområde har man inlett ett sex månader långt försök för att testa funktionen för distansuppföljning av vitala funktioner som finns i läkemedelsautomaten. De nya funktionerna i apparaten gör det möjligt att ge förebyggande vård och allokera resurser till de klienter som behöver mest stöd.
Kotihoidon asiakkaan voinnin seurantaan uusi työkalu15.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueen kotihoidossa on käynnistynyt puolen vuoden pilotti, jossa testataan lääkeautomaattiin ohjelmoitua elintoimintojen etäseurantaominaisuutta. Laitteen uudet ominaisuudet mahdollistavat ennakoivan hoidon ja kohdentaa resursseja asiakkaille, jotka tarvitsevat eniten tukea.
Kåppi vill bryta ungdomars brottsspiral10.9.2026 13:23:23 EEST | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområde söker nya sätt att ingripa i allvarlig ungdomsbrottslighet. I Kåppi-projektet erbjuds unga stöd och individuell hjälp.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme