Kelan Myyrmäen palvelupisteen aukioloaika muuttuu
Kelan palvelupiste Vantaan Myyrmäessä on jatkossa avoinna omatoimiseen asiointiin ma–pe klo 9–16 ja ajanvarauksella. Kela-asiat voi hoitaa myös verkossa tai puhelimessa.
Kelan palvelupiste Myyrmäessä on auki 1.10. lähtien omatoimiseen asiointiin maanantaista perjantaihin klo 9–16, jolloin asiakastietokoneita voi käyttää Kelan verkkoasiointiin.
Lisäksi palvelupiste palvelee ajanvarauksella. Ajan voi varata Kelan puhelinpalvelusta. Ajanvarauksella saa myös digitukea. Digituki on tarkoitettu asiakkaille, jotka haluavat hoitaa Kela-asioitaan itsenäisesti, mutta tarvitsevat apua asiakastietokoneiden käytössä.
– Muutimme aukioloaikoja, koska haluamme tarjota asiakkaille enemmän palvelua ajanvarauksella. Näin pystymme tarjoamaan kaikille palvelupisteellä asioiville riittävän tuen. Kiireellisiä asiakastilanteita hoidetaan kaikkina päivinä, kertoo Kelan eteläisen asiakaspalveluyksikön keskuksen päällikkö Mari Harju.
Myyrmäen palvelupiste sijaitsee Vantaalla osoitteessa Vaskivuorentie 25. Palvelupiste on ollut suljettuna kesän ajan ja aukeaa jälleen 1.10.2025.
Lähes kaikki Kela-asiat voi hoitaa myös verkossa tai puhelimessa
Kelan henkilöasiakkaille tarkoitetussa asiointipalvelussa eli OmaKelassa voi hakea etuuksia, lähettää liitteitä ja ilmoittaa muutoksista. OmaKelassa voi myös tarkistaa oman hakemuksen tilanteen ja etuuksien maksupäivät. OmaKelaan kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.
Puhelinpalvelussa asiakas saa henkilökohtaista neuvontaa verkkoasiointiin ja hakemuksen tekemiseen. Kelan puhelinpalvelu on avoinna joka arkipäivä klo 9–16. Tarvittaessa puhelinpalvelussa voi myös jättää suullisen hakemuksen, jos mikään muu asiointitapa ei ole mahdollinen.
Kelan puhelinpalveluun voi tunnistautua etukäteen OmaKelan kautta. Tunnistautuminen nopeuttaa asiointia, kun Kelan asiantuntija näkee asiakastiedot heti vastatessaan puheluun. Kelaan voi soittaa myös ilman tunnistautumista, jolloin asiakas tunnistetaan puhelussa muulla tavoin.
OmaKelassa voi jättää soittopyynnön suomen-, ruotsin- tai englanninkieliseen puhelinpalveluun. Soittopyynnön voi jättää kuluvalle tai seuraavalle arkipäivälle. Kelan asiantuntija soittaa asiakkaalle puolen tunnin kuluessa valitusta ajasta.
Lue lisää
Yhteyshenkilöt
Mari Harjupalvelukeskuksen päällikköKela
Puh:050 592 4985etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Nytt nyhetsbrev för personer som arbetar med äldre – beställ och håll dig uppdaterad26.9.2025 09:37:42 EEST | Pressmeddelande
FPA börjar ge ut ett nytt nyhetsbrev med information om aktuella ändringar i förmånerna och praktiska tips för personer som arbetar med äldre. Nyhetsbrevet är avsett för yrkesutbildade personer inom social- och hälsovården.
Uusi uutiskirje tukee ikääntyneiden kanssa työskenteleviä – tilaa ja pysy ajan tasalla26.9.2025 09:37:42 EEST | Tiedote
Kela aloittaa uuden uutiskirjeen, joka kokoaa ajankohtaiset etuusmuutokset ja käytännön vinkit ikääntyneiden asiakastyöhön. Kirje on suunnattu sote-alan ammattilaisille.
FPA kartlägger barnfamiljers erfarenheter med en enkät25.9.2025 09:02:21 EEST | Pressmeddelande
I FPA:s kundgemenskap inbjuds barnfamiljer att berätta om sina erfarenheter av FPA och komma med förslag om hur tjänsterna kan utvecklas. Samtidigt erbjuds barn möjlighet att ge uttryck för sina tankar med hjälp av en teckningsuppgift.
Kela selvittää lapsiperheiden kokemuksia kyselyllä25.9.2025 09:02:21 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Kela kysyy asiakasyhteisössään, miten lapsiperheiden asiointi Kelan kanssa sujuu ja miten palveluja tulisi kehittää. Samalla lapsille tarjotaan mahdollisuus kertoa näkemyksistään piirustustehtävän avulla.
Kela conducts survey on customer experiences among families with children25.9.2025 09:02:21 EEST | Press release
Kela’s upcoming survey for the members of Kela’s Customer Community asks families with children about their use of Kela’s services and how those services should be developed. The survey also includes a way for children to express themselves through a drawing task.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme