Telia Finland Oyj

Telia pääsponsoriksi Cybercation-tapahtumaan: ”Merkit ovat selvät – kyberturvallisuuteen pitää panostaa nyt”

Jaa

Pohjoismaiden ja Baltian suurimpien kyberalan työnantajien joukossa Telia haluaa nostaa keskusteluun yhteiskunnan kyberresilienssin ja palveluiden jatkuvuuden sekä nopeasti kasvavan kyberalan osaajatarpeen.

Telia toimii marraskuun 4. päivänä järjestettävän Cybercation-tapahtuman pääsponsorina. Cybercation luo yhteisen foorumin Pohjoismaiden, ja Baltian nykyisille ja tuleville kyberosaajille, päätöksentekijöille, yrityspäättäjille ja alan oppilaitoksille. 

Telian tuoreen kyselyn mukaan 48 prosenttia suomalaisista nostaa kyberhyökkäykset suurimpiin Suomeen kohdistuviin uhkakuviin. Muutos kahden vuoden takaiseen kyselyyn on huomattava, sillä kasvua on peräti 18 prosenttiyksikön verran. Ainoastaan pitkittynyt taloudellinen taantuma yltää kyberhyökkäysten edelle suomalaisten huolenaiheissa.

”Huoli on ymmärrettävä, koska kyberturvallisuus koskettaa koko yhteiskuntaa, sen palveluita ja meitä kaikkia kansalaisina. Telia on keskeisessä osassa varmistamassa sitä, että elämä jatkuu, vaikka kybermaailmassa kuohuisi”, Telian Suomen maajohtaja Holger Haljand sanoo.

Päivän keskustelufoorumin kattoteemana toimivat tekoäly ja kyberturvallisuus. Telia osallistuu Cybercationissa keskusteluun kybertaitojen alati kasvavasta merkityksestä. Pohjoismaissa ja Baltiassa on tällä hetkellä noin 30 000 kyberammattilaista, mutta osaajien määrä ja kasvava kysyntä eivät kohtaa. Alan tulee myös monimuotoistua vastatakseen kasvavaan kysyntään, sillä vain vajaa neljäsosa kyberammattilaisista on tällä hetkellä naisia.

”Merkit ovat selvät – kyberturvallisuuteen pitää panostaa nyt. Kyberhyökkäykset eri muodoissaan ovat tulleet jäädäkseen. Meidän on kyettävä torjumaan ja kestämään erilaisia kybervaikuttimia myös tulevaisuudessa”, Haljand sanoo.

Tapahtumassa nähdään myös tulevaisuuden kyberosaajien taidonnäytteitä, kun Telia Cybercation Challenge -kisa nostaa tulevaisuuden kyberosaajat valokeilaan.

”Haluamme tuoda yhteen niin päätöksentekijät, kyberosaajat kuin alan koulut. Meidän tulee tehdä yhteistyötä digitaalisesti turvallisen ja vahvan yhteiskunnan eteen”, Haljand kiteyttää.


Cybercation-tapahtuma

  • Cybercation-tapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 4.11. kello 10–16.
  • Tapahtuma koostuu Cybercation Forum -keskustelutilaisuudesta ja Telia Cybercation Challenge -kilpailusta. Päivän teemana toimivat tekoäly ja kyberturvallisuus.
  • Keskustelufoorumiin osallistuu kyberalan asiantuntijoita, yrittäjiä, ja yhteiskunnallisia päätöksentekijöitä Pohjoismaista ja Baltiasta. 
  • Tapahtuman puhujiin kuuluvat muun muassa Kyberala ry:n toimitusjohtaja Peter Sund, F-Secure Oyj:n toimitusjohtaja Timo Laaksonen, Finnish Business Angels Networkin toimitusjohtaja Tiina Laisi-Puheloinen, Viron talous- ja teollisuusministeri Erkki Keldo, Jyväskylän Yliopiston tietojenjärjestelmätieteen apulaisprofessori Jonna Järveläinen ja Palo Alto Networksin Pohjois-Euroopan tietoturvajohtaja Jesper Bork Olsen
  • Telia Cybercation Challenge -kilpailu nostaa valokeilaan Pohjoismaiden ja Baltian nuoret 15–24-vuotiaat kyberosaajat. Kilpailun finaali käydään tapahtumapäivänä.
  • Tutustu päivän ohjelmaan ja ilmoittaudu tapahtumaan: https://www.cybercation.world

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Telia on teknologiayhtiö, joka tarjoaa tietoliikenne-, IT- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkaille sekä julkishallinnolle. Telialla on Suomessa noin 3300 työntekijää, ja asiakkaillamme on eri palveluissamme lähes 4,4 miljoonaa liittymää. Turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta. Telia vahvistaa kriittistä infrastruktuuria investoimalla Suomeen vuosittain noin 200 miljoonaa euroa koko maan kattaviin tietoliikenneverkkoihin ja turvallisiin ICT-palveluihin.

Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2024 oli 8 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2040 mennessä.

Katso lisää: www.telia.fi/medialle, X: @teliafinland, LinkedIn: @Telia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Telia Finland Oyj

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye