SOL Palvelut Oy

SOL Palvelut ottaa vakavasti uutuuskirjassa esitetyt syytökset

Jaa

Kynnysrahojen ottaminen on rikollista toimintaa, jonka SOL Palvelut tuomitsee. 

SOL Palveluita kohtaan on esitetty vakavia syytöksiä kirjassa ”Pitkä vuoro - Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen”. SOL Palvelut ryhtyy välittömästi selvittämään kirjan väitteitä sekä pyytää apua virkavallalta ja alan asiantuntijaorganisaatioilta.    

SOL Palvelut ottaa kirjassa esitetyt syytökset kynnysrahojen ottamisesta vakavasti ja tuomitsee tällaisen rikollisen toiminnan. Suurin osa kirjan tapahtumista sijoittuu vuosiin 2008–2020. Kirjan väitteet perustuvat haastatteluihin, joissa kerrotaan myös vahvistamattomista huhuista. 

Kynnysrahan maksaminen voi viedä ulkomailta Suomeen töihin tulevan ihmisen velkakierteeseen ja inhimillisesti järkyttävään tilanteeseen.  

Tapaus kynnysrahoista vietiin poliisille helmikuussa 

Jos kynnysrahojen ottamisesta saadaan näyttöä, SOL Palvelut ilmoittaa asiasta poliisille. Kirjassa kerrotaan, että poliisi, rajavartiolaitos tai poliisin ihmiskaupparyhmä ovat usein voimattomia ihmiskaupan tai kynnysrahojen ottamisen edessä, koska hyväksikäytetyt ihmiset eivät puhu. SOLilla ei ole tietoa, että viranomainen olisi tarkastuksiensa yhteydessä löytänyt näyttöä kynnysrahoista. Näytön saaminen on vaikeaa myös työnantajille.  

SOL Palvelut sai tammikuussa 2025 vihjeen kynnysrahoista. Kaksi työntekijää myönsi SOLin omassa selvityksessä maksaneensa kynnysrahoja SOLin entiselle työntekijälle. SOL vei asian poliisille tutkittavaksi helmikuussa. Poliisi kysyi yritykseltä lisätietoja asiasta kesäkuussa, poliisille vastattiin heinäkuussa. Tämän jälkeen poliisi ei ole palannut asiaan.  

SOL otti vuonna 2021 käyttöön whistleblowing-kanavan, jossa voi ilmoittaa väärinkäytöksistä nimettömänä. Kanavan kautta ei ole tähän mennessä tullut ilmoituksia kynnysrahojen ottamisesta. Pyydämme, että kanavaa käytetään tarpeen tullen.  

Haluamme jatkuvasti parantaa toimintaamme. Kynnysrahojen ottamisen kielto on kirjoitettu  muun muassa englanninkielisten työsopimusten selitteisiin ja rekrytoivien esihenkilöiden ulkomaalaisohjeeseen. Koulutamme myös koko henkilöstömme entistä paremmin eettisiin ohjeisiin, joissa kielletään kynnysrahan ottaminen. 

SOL Palvelut kohtelee työntekijöitään yhdenvertaisesti ja noudattaa työehtosopimuksia, työlainsäädäntöä ja ihmisoikeuksia. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOL Palvelut Oy

SOL Palvelut Oy maksaa 1 000 000 euroa henkilöstön kannustinpalkkioita8.5.2024 11:05:09 EEST | Tiedote

SOL Palvelut Oy palkitsee henkilöstöään noin miljoonalla eurolla sosiaalikulut mukaan lukien kiitoksena vuoden 2023 työpanoksesta. Yli 6 000 SOL Palveluiden työntekijää saa kertaluonteisen kannustepalkkion toukokuussa. Kannustepalkkion suuruus henkilöä kohden on 100–150 euroa suhteutettuna työsuhteen kestoon. SOL Palveluiden toimitusjohtaja Jussi Holopaisen mukaan palkkio on kiitos henkilöstölle viime vuoden työpanoksesta. ”Toimimme palvelualalla ja työntekijät ovat meille tärkein voimavaramme. Palkkiolla haluamme kiittää heitä lämpimästi arvokkaasta työpanoksesta”, Jussi Holopainen sanoo. SOL Palvelut maksoi kannustepalkkioita myös viime vuonna yhteensä 850 000 euroa. SOL Palvelut on osa suomalaista SOLEMO perhekonsernia. SOL Palvelut Oy työllistää noin 6500 työntekijää. Yrityksen liikevaihto vuonna 2023 oli noin 180 miljoonaa euroa. Yrityksen henkilöstö on monimuotoinen, sillä se työllistää paljon nuoria ja Suomeen muuttaneita henkilöitä. Yritys haluaa olla halutuin työnantaja alalla

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye