Pelastuslaitokset kouluttivat yhteistyöllä uusia vesisukeltajia – alueellinen kurssi toi uusia osaajia neljään maakuntaan
30.9.2025 09:25:29 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Itä-Suomen yhteistyöalueen eli Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan pelastuslaitokset järjestivät yhdessä vaativan vesisukelluskurssin elo–syyskuun 2025 aikana. Keski-Suomen pelastuslaitoksen johdolla toteutetusta koulutuksesta valmistui yhdeksän uutta vesisukeltajaa.

Kurssi vastasi alueen tarpeeseen saada lisää vesisukellusosaajia, sillä esimerkiksi Keski-Suomessa on ympärivuorokautinen vesisukellusvalmius ja vesisukellusyksikkö hälytetään aina vesipelastustehtävälle. Hälytystehtävien lisäksi pelastuslaitoksen vesisukeltajat antavat tarvittaessa virka-apua muun muassa poliisille etsintätehtävillä vesistöissä.
Kurssille valittiin 12 pelastajaa pääsykokeiden perusteella. Tiukka kahdeksan viikon kokonaisuus sisälsi teoriaopetusta, harjoittelua altaalla, avovesiharjoituksia Jyväskylän seudulla sekä loppuhuipennuksena sukellusleirin Etelä-Savossa Saimaan vesissä. Alueellinen vesisukelluskurssi noudatti Pelastusopiston kurssin suunnitelmaa ja sisältöä.
Kurssi on fyysisesti ja henkisesti hyvin vaativa, ja sen aikana jokainen suoritti yli 50 sukellusta.
– Erityisesti alun allaskausi oli todella raskas, mutta motivaatio päästä vesisukeltajaksi auttoi jaksamaan koulutuksen läpi. Kurssilla oli hyvät kouluttajat ja kurssikaverit sekä kannustava ilmapiiri, kertoo pelastaja ja kurssin priimukseksi valittu Toni Toukola Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta.
Uudet vesisukeltajat vahvistavat pelastustoimen valmiuksia
Valmistuneita alueille saatiin yhdeksän: Keski-Suomeen kaksi, Etelä-Savoon yksi, Pohjois-Savoon kolme ja Pohjois-Karjalaan kolme.
– Vastaava kurssi on Keski-Suomessa toteutettu aiemmin vuonna 2022. Edellisestä kokemuksesta sai tälle kerralle paljon oppia, ja kurssi eteni ja sujui hienosti. Koulutettavat olivat erittäin motivoituneita ja heidän ryhmädynamiikkansa toimi loistavasti. Tällaista porukkaa oli mukava ja helppo kouluttaa, kurssinjohtaja Kari Kosunen Keski-Suomen pelastuslaitokselta kiittelee.
Kurssi vaati järjestämisen päävastuussa olleelta Keski-Suomen pelastuslaitokselta suunnittelua ja resursointia, mutta lopputulos osoitti yhteistyön voiman.
– Kun pelastuslaitokset yhdistävät osaamistaan, voidaan luoda laadukkaita koulutuksia, jotka hyödyttävät koko aluetta, tiivistää koulutuksen hallinnollisesti käynnistänyt palopäällikkö Tuomas Juuti Keski-Suomen pelastuslaitokselta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas Juuti, palopäällikkö, Keski-Suomen pelastuslaitos, p. 040 508 6626, tuomas.juuti(at)pelastustoimi.fi
Viestinnän yhteyshenkilö: Laura-Maija Suur-Askola, p. 040 357 5951, laura-maija.suur-askola(at)hyvaks.fi
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos, mediatiedote21.9.2026 19:08:18 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Mediatiedote, pelastuslaitoksen tehtävät viimeisen 12 tunnin ajalta Klo 08:51 rakennuspaloepäily, Jyväskylä Helokantiellä olevan kerrostalon rappukäytävässä oli savua. Pelastuslaitos kävi asunnot läpi, mutta savun aiheuttajaa ei saatu selville. Ei paloa tai henkilövahinkoja. Klo 14:08 liikennevälinepalo, pieni, Uurainen Virastotiellä paloi henkilöauto parkkipaikalla. Palo oli onnistuttu sammuttamaan sivullisten toimesta jauhesammuttimella. Pelastuslaitoksen yksikkö varmisti tilanteen. Ei henkilövahinkoja. Klo 16:05 savuhavainto, Jyväskylä Lintukankaalla tehtiin savuhavainto metsän keskeltä nousevasta savupilarista. Kyseessä oli nuotiopaikka, josta savu nousi. Klo 16:58 ihmisen pelastaminen, Jyväskylä Yksi aikuinen ja kaksi lasta olivat jääneet jumiin hissiin. Pelastuslaitos vapautti henkilöt hissistä. Klo 16:59 rakennuspalo keskisuuri, Jyväskylä Kortepohjassa, Emännäntiellä osittain avonaisessa porraskäytävässä paloivat lastenrattaat. Ensimmäisenä kohteeseen
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote21.9.2026 17:41:34 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 21.09.2026 Rakennuspalo keskisuuri, Jyväskylä Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Jyväskylän Kortepohjassa klo. 16:59. Useampi ilmoittaja kertoi nähneensä porraskäytävässä savua ja liekkejä. Pelastuslaitoksen yksiköiden saavuttua paikalle porraskäytävässä paloi sinne säilöttyä tavaraa. Pelastuslaitos sammutti palon. Ei henkilövahinkoja. Lisätietoja: päivystävä palomestari puh. 0500 542 112
Muutoksia Keski-Suomen hyvinvointialueen apuvälinepalveluihin 5.10.2026 alkaen21.9.2026 10:15:00 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue uudistaa apuvälinepalveluja 5.10.2026 alkaen. Muutokset koskevat osaa apuvälinepalvelupisteiden aukioloajoista sekä puhelinpalvelua. Muutosten tavoitteena on yhtenäistää palveluja ja sujuvoittaa yhteydenottoa.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote21.9.2026 09:16:29 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Ensitiedote 21.09.2026 Rakennuspaloepäily keski-suuri, Jyväskylä Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta klo. 08:51. Ilmoituksen mukaan Keltinmäessä nelikerroksisen kerrostalon rappukäytävässä oli näkyvää savua. Ei tiedossa olevia henkilövahinkoja. Pelastustyöt ovat tällä hetkellä käynnissä. Onnettomuus ei aiheuta vaaraa sivullisille. Lisätietoja: klo 10:00 jälkeen päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote21.9.2026 01:39:32 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 21.09.2026 Rakennuspalo: Keskisuuri, Kannonkoski 00:22:45 Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Kannonkoskella, jossa liesituuletin oli syttynyt tuntemattomasta syystä palamaan omakotitalossa. Ensimmäisen yksikön saapuessa kohteeseen palo oli saatu sammumaan alkusammutuksella. Pelastuslaitos raivaisi keittiön kaapistoa ja varmisti, ettei palo ole päässyt leviämään muualle rakenteisiin. Kohteessa oli 2 asukasta ja he poistuivat rakennuksesta omatoimisesti. Ensihoito tarkasti heidän vointinsa. Tehtävälle oli hälytetty yhteensä 8 pelastuksen yksikköä. Kohteessa oli lopulta vain 4 yksikköä. Palo rajoittui liesituulettimeen, eikä levinnyt muualle rakenteisiin. Pelastustoimet ovat päättyneet kohteessa 1.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme