Sirkus saapuu Teatterimuseoon!
Teatterimuseossa Helsingin Kaapelitehtaalla aukeaa 10.10. laaja näyttely kotimaisesta sirkuksesta ja sen vaiheista. Huimaa! Sirkuksen taikaa ja tarinoita -näyttelyssä sirkushistorian hahmot, perinteinen sirkus ja nykysirkus tarinoineen kulkevat läpi näyttelyn rinnakkain.

Sirkus lumoaa, viihdyttää ja vangitsee yleisönsä klovnien kommelluksilla, huimilla tempuilla, paljettien loistolla ja popcornin tuoksulla, taikuudella ja taituruudella, mutta se on myös paljon muuta. Sirkus saapuu Teatterimuseoon lokakuussa ja näyttely on avoinna tammikuuhun 2027 saakka.
Suomalaisen sirkuksen tarina sai alkunsa 1800-luvulla, kun kansainväliset seurueet alkoivat poiketa Ruotsista Suomeen. Pian syntyi kotimaisia kiertäviä sirkuksia, joiden sisällä perinteet siirtyivät sukupolvelta toiselle, ja perinne elää ja voi hyvin edelleen.
1990-luvulta lähtien perinteisen sirkuksen rinnalle kehittyi uudenlaisia ideoita: otettiin vaikutteita nykytanssista, populaarikulttuurista ja kuvataiteista. 2000-luvulla suomalaiset nykysirkusryhmät ovat menestyneet kansainvälisillä näyttämöillä ja tehneet Suomesta arvostetun nykysirkusmaan.
Mistä syntyy sirkuksen lumovoima ja kuinka hiuksistaroikuntaan valmistaudutaan?
Suomen sirkushistoria kätkee sisäänsä legendaarisia persoonallisuuksia, kansainvälisiä seikkailuja, sirkusharrastajien iloa, absurdia tarinallisuutta – sekä tuhansia tunteja hikistä harjoittelua.
Teatterimuseon näyttelyssä Huimaa! Sirkuksen taikaa ja tarinoita etsitään vastauksia esimerkiksi siihen, mistä sirkuksen lumovoima syntyy, kuinka sirkustaiteilijaksi tullaan, miten hiuksistaroikuntaan voi valmistautua, kuinka ihmisen saa leijumaan ja miten korkealla ilma-akrobaattia pelottaa.
Näyttelyssä on esillä 1960-luvun TV:stä tutun Onni-klovnin valtavat vannehousut, taikurilegenda Solmu Mäkelän taikurivälineitä, nykysirkusryhmä Portmanteaun piirtoheitin ja Race Horse Companyn mekaaninen keppihevosvaljakko.
Videoilla sirkustaiteilijat kertovat kiertuemuistojaan, avaavat oudoimpia asumisratkaisuja kodittomina kiertolaisina sekä pohtivat ilmastonmuutoksen haasteita suhteessa kiertävään taiteenalaan.
Entä kuinka ihmisen saa katoamaan? Helposti – tule kokeilemaan!
Avajaiset ja näyttelyn esittely
Huimaa! Sirkuksen taikaa ja tarinoita -näyttelyn avajaisia vietetään torstaina 9.10. klo 17–19 Teatterimuseossa Kaapelitehtaalla. Näyttelyn avaa taikuri Timo Kulmakko. Lisäksi avajaisissa esiintyy sirkustaiteilija Kalle Pikkuharju.
Ennen avajaisia, maanantaina 6.10. klo 16.30–17.30, näyttelyn käsikirjoittaja Emma Vainio esittelee näyttelyn. Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita kumpaankin tilaisuuteen, ilmoittautumiset tiedottaja Ilona Kemppaiselle. Näyttelyyn voi tulla tutustumaan myös muuna, erikseen sovittavana ajankohtana.
Näyttely avautuu yleisölle perjantaina 10.10. ja on avoinna 10.1.2027 saakka. Näyttelyn käsikirjoittajana on toimittaja Emma Vainio ja visuaalisuudesta vastaavat lavastaja Jyrki Pylväs ja graafikko Jukka Pylväs.
Näyttelyä tukee Jenni ja Antti Wihurin rahasto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KemppainenTiedottaja
Puh:040 1922 304ilona.kemppainen@teatterimuseo.fiJohanna LaakkonenMuseonjohtaja
Puh:040 1922 301johanna.laakkonen@teatterimuseo.fiKuvat








Linkit
Teatterimuseo – ainoa alallaan
Teatterimuseo on esittävien taiteiden valtakunnallinen vastuumuseo, jonka tallennusvastuualueeseen kuuluvat teatteri, tanssi, ooppera, sirkus ja esitystaide. Museota ylläpitää yksityinen Teatterimuseon säätiö.
Teatterimuseon näyttelyt ovat Kaapelitehtaalla Helsingin Ruoholahdessa ja tutkijasali palvelee Vallilassa.
Teatterimuseon esinekokoelmat ja arkisto vaalivat kansallisesti merkittäviä esittävien taiteiden aineistoja, joista vanhimmat ovat peräisin 1830-luvulta. Kokoelmat palvelevat museon omaa toimintaa, suurta yleisöä, tiedotusvälineitä ja erikoisalan tutkimusta. Museo keskittyy ensisijaisesti ammatillisen toiminnan sekä alan järjestöjä ja ammattilaisia koskevan aineiston keruuseen.
Teatterimuseo
Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Avoinna: ti–pe klo 11–19, la–su klo 11–18
Liput: 16/8/6 € tai Museokortti
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Teatterimuseo
Tanssielokuvia Teatterimuseon kesäohjelmistossa26.6.2025 14:48:41 EEST | Tiedote
Teatterimuseo toimii kesä–elokuussa kahden tanssiaiheisen lyhytelokuvan esitysareenana. Ensimmäisen kerran elokuvat nähtiin Helsinki-päivänä torstaina 12.6. ja niitä esitetään tasa- ja puolitunnein aina 10.8. saakka.
Sirkus saapuu Teatterimuseoon syksyllä: Huimaa! – Sirkuksen taikaa ja tarinoita avataan lokakuussa25.6.2025 15:52:41 EEST | Tiedote
Ennakkotiedote: Teatterimuseossa aukeaa ensi syksynä laaja näyttely kotimaisesta sirkuksesta ja sen vaiheista. Näyttely Huimaa! – Sirkuksen taikaa ja tarinoita avataan yleisölle perjantaina 10.10.2025 ja on avoinna tammikuuhun 2027 asti.
Keikalla. Näyttely Kajaanin kaupunginteatterin kiertuearjesta27.2.2025 07:25:00 EET | Tiedote
Teatterimuseossa avautuu 4.3. Minna Hyvösen valokuvanäyttely Keikalla – Kajaanin kaupunginteatterin alueryhmä esittää. Näyttely on oodi teatterille sen aidoimmassa muodossaan. Päiväkodit, vanhusten palveluyksiköt, koulujen jumppasalit ja kulttuuritalot muuttuvat näyttämöiksi, kun Kajaanin teatterin alueteatteriporukka saapuu paikalle ja avaa pienen matkalaukun kannen tai ison kuorma-auton peräluukun, kantaa tavarat pirttiin ja alkaa esittää.
Anna Kontek – Lumottu tila: oopperan ja baletin visuaalisen mestarin retrospektiivinäyttely Teatterimuseoon5.2.2025 07:25:00 EET | Tiedote
Teatterimuseossa avautuu 14.2. näyttely Anna Kontek – Lumottu tila, joka esittelee oopperaan ja balettiin erikoistuneen lavastaja ja pukusuunnittelija Anna Kontekin mittavaa uraa. Näyttelyssä yhdistyvät Kontekille tunnusomaiset mielikuvituksen vapaus, visuaalinen runsaus, historiallinen tarkkuus ja yksityiskohtien taju.
Elsa Sylvestersson – suomalaisen baletin tulisieluinen tienraivaaja17.10.2024 07:20:00 EEST | Tiedote
Balettitanssija, koreografi, balettimestari Elsa Sylvesterssonin syntymästä tuli elokuussa kuluneeksi 100 vuotta. Teatterimuseossa avataan lokakuun viimeisenä päivänä juhlanäyttely Tulisieluinen Elsa Sylvestersson, joka keskittyy Sylvesterssonin tanssijuuteen, venäläiseen kulttuuritaustaan ja aktiiviseen toimintaan esiintyjänä ja koreografina Suomen Kansallisoopperassa ja sen ulkopuolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme