Uusi tutkimus pureutuu sosiaalityön eettiseen stressiin ja sen ehkäisyyn

2.10.2025 10:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa

Jyväskylän yliopiston ja Työterveyslaitoksen tutkimushankkeessa pyritään löytämään keinoja sosiaalityöntekijöiden eettisen stressin vähentämiseksi aikana, jolloin riittämättömät henkilöstöresurssit vaikeuttavat asiakkaiden tarpeisiin vastaamista.

Yhä laajempi osa ihmisistä joutuu tukeutumaan sosiaalipalveluihin pärjätäkseen arjessa.
Yhä laajempi osa ihmisistä joutuu tukeutumaan sosiaalipalveluihin pärjätäkseen arjessa. Mostphotos

Suomen taloudellisen tilanteen heikentymisen ja poliittisen päätöksenteon seurauksena vähäosaiset ovat entistä heikommassa asemassa. Yhä laajempi osa ihmisistä joutuu tukeutumaan sosiaalipalveluihin pärjätäkseen arjessa.

Samaan aikaan sosiaalityössä riittämättömät henkilöstöresurssit vaikeuttavat asiakkaiden tarpeisiin vastaamista ja altistavat henkilöstöä eettiselle stressille. Tällöin ihminen ei tiedä, kuinka toimia eettisesti oikein tai hän ei voi työssään toimia omien arvojensa mukaisesti.

Työ- ja organisaatiopsykologian dosentti, Jyväskylän yliopiston yliopistonlehtori Mari Herttalammen johtamassa tutkimushankkeessa selvitetään keinoja ennaltaehkäistä ja vähentää sosiaalityöntekijöiden eettistä stressiä. Eettisen stressin tiedetään olevan yksi työuupumuksen ja työn vaihtoaikeiden riskitekijöistä.

”Tulemme tarkastelemaan sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin tämänhetkistä tilannekuvaa ja hyvinvoinnissa tapahtuneita muutoksia vuosina 2024–2026. Tämän lisäksi tarkastelemme työn kuormitus- ja voimavaratekijöitä”, Herttalampi kertoo alkavasta tutkimuksesta.

”Näin voimme saada tietoa siitä, miten viimeaikaiset työelämän muutokset ja poliittiset päätökset heijastuvat sosiaalityön arkeen.”

Lisäksi hankkeessa kehitetään yhteisöllinen työpaikkainterventio. Vuoden 2026 aikana pilotoitavaa interventiota tullaan jatkossa kehittämään laajemmin sovellettavaksi malliksi, jonka avulla voidaan tunnistaa sosiaalityössä eettisesti kuormittavia tilanteita ja puuttua niihin yhteisöllisen, käytännön työhön sidotun toiminnan avulla. Tällä tuetaan sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia ja työkykyä heidän eettisesti jännitteisessä ja haastavassa työssään.

Yhteisölliset keinot sosiaalityöntekijöiden eettisen kuormituksen vähentämiseen työympäristön muutospaineessa (SOSe) -tutkimus toteutetaan konsortiohankkeena Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen ja Työterveyslaitoksen välillä (09/2025–08/2027). Jyväskylän yliopistossa hankkeen projektitutkijoita ovat Eveliina Peltoniemi ja Eveliina Vänskä. Työterveyslaitoksella hanketta koordinoi Risto Nikunlaakso yhdessä hankkeen tutkijoiden Jaana Laitisen, Kirsi Unkilan ja Maarit Kaartisen kanssa. Hanketta rahoittaa Työsuojelurahasto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

yliopistonlehtori Mari Herttalampi
mari.a.herttalampi@jyu.fi
puh. +358505935370

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote

Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye