
Vallilan Konepajalle uutta väriä ja vehreyttä
Kukka- ja puutarhakauppa Floranna Garden on avattu Vallilan konepajan Bruno-rakennukseen Lidlin viereen. Floranna Garden luo ympärilleen väriä, vehreyttä ja viihtyisyyttä.

Floranna Gardenista saa leikkokukkia, kukkakimppuja, viherkasveja, taimia ja puutarhakasveja parvekkeille, terasseille ja pihoihin. Kukkien toimitukset onnistuvat yrityksille ja kotitalouksille. Liikkeestä löytyy myös kauniita maljakoita ja erikokoisia kukkaruukkuja. Kukkien ja kasvien ohella valikoimissa on kansainvälisesti arvostetut, floristiikan ammattilaisten suosimat, mustateräiset japanilaiset Sakagen-kukka- ja -oksasakset. Ne sopivat erinomaisesti myös leikkokukkien ja oksien käsittelyyn ja hoitoon kodeissa ja työpaikoilla. Floranna on Sakagen-saksien maahantuoja ja virallinen edustaja Suomessa.
Ennakkotilauksesta on saatavissa asiakkaiden toivomusten mukaan räätälöityjä tapahtumakukituksia, asetelmia ja kukkakimppuja juhliin, onnitteluun ja muistamiseen sekä iloon että suruun. Floranna Garden palvelee sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä ja yhteisöjä.
Floranna Garden on kolmas Floranna-kukkakauppa. Florannojen pääliike sijaitsee Töölössä. Sen pikkusisar Lilla Floranna toimii Helsingin Stockmannilla.
Vihdoin kiinteistön remontti on valmistumassa, kun Konepajan Brunon julkisivun edustan laatoitustyötkin ovat loppusuoralla. Floranna Gardenin avajaisia vietetään Konepajalla torstaina 9.10.2025 klo 10–18. Kaikki uudet asiakkaat toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan ja ostoksille.
Osoite: Bruno Granholmin kuja 2, 00510 Helsinki
P. 045 842 9416
info@florannagarden.fi
www.florannagarden.fi
Avoinna: ti-pe klo10-18, la klo 10-16, suljettu su-ma
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteyshenkilö / lisätietojen antaja / haastattelupyynnöt:
Hanna Kurtti, toimitusjohtaja puh. 040 5660076 kukkakauppa@floranna.fi
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.