20 vuotta Vaarojen Maratonia: vesi päivittyy piirakaksi!
Askeettinen reittihuolto tekee juhlatapahtumassa poikkeuksen – nyt tarjolla on pelkän veden lisäksi myös karjalanpiirakoita.

Suomalaisten polkujuoksutapahtumien pioneeri Vaarojen Maraton käynnistyy perjantaina, kun 130 kilometrin kulkijat starttaavat yön selkään kello 18.00. Muiden sarjojen juoksijat lähtevät matkaan lauantaiaamuna.
"Tapahtuman 1400 osallistujapaikkaa myytiin loppuun tammikuussa noin tunnissa. Peruutuspaikkojen myynti on tuttuun tapaan kiihtynyt syyskuussa. Paikat vaihtavat omistajaa vielä viimeiselläkin viikolla", sanoo tapahtumapäällikkö Hannu Airila.
Tapahtumaviikon sääennuste lupaa aurinkoa ja poutaa. Maaston kuivuus on tuonut muutoksen, joka näkyy osalle juoksijoista.
"Veden pinta Pielisessä on poikkeuksellisen matalalla. Myös pisimmille reiteille osuva, Pieliseen laskeva Herajoki on poikkeuksellisen kuiva. Ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa 65 ja 130 kilometrin juoksijat pääsevät ylittämään joen ilman kahlaamista", Airila sanoo.
Peiponpellon piirakkapiste palvelee
Vuonna 2006 ensimmäisen kerran järjestetty tapahtuma on vuosien saatosssa pitänyt kiinni juoksijoiden askeettisesta huollosta reitin varrella, kun osallistujille on tarjottu vain vettä. Juoksijat ovat kantaneet itse omat energiansa.
Poikkeuksena ovat olleet kaksi kertaa Herajärven kierroksen kulkeneet. Heille on tarjottu lämmin ruoka ensimmäisen kierroksen jälkeen.
Juhlavuoden kunniaksi askeettiseen perinteeseen tehdään poikkeus: Peiponpellon huoltopisteellä reilu 10 kilometriä ennen 21, 43, 65 ja 130 kilometrin maalia tarjoillaan karjalanpiirakoita munavoilla. Tarjoilusta vastaa paikallinen urheiluseura Kolin Ipatti.
Maalissa osallistujille tarjoillaan lisäksi leipäjuustoa lakkahillolla.
"Askeettinen huolto reitillä mutta runsaat eväät saunan jälkeen ovat olleet tapahtuman kulmakiviä. Tänä vuonna pieni poikkeus vahvistaa säännön", sanoo tapahtumasta vastaavan Karelian Seikkailu-urheilijat ry:n puheenjohtaja Tanja Lindroos.
Kiitos 20 vuodesta
Lindroos kiittää vuosien saatossa tapahtumaan osallistuneita juoksijoita, kumppaneita ja talkoolaisia.
"Ensimmäisinä vuosina tarvittiin pioneerihenkeä ja uskallusta niin järjestäjiltä kuin osallistujilta - kaikkia teitä on tarvittu. Toivomme, että polkujuoksun tenho pitää puolensa tulevinakin vuosina ja että Vaarojen Maraton sekä muut polkujuoksutapahtumat saavat jatkossakin tarjota niitä iloisen yhteisöllisuuden hetkiä, joista polkujuoksu tunnetaan", Lindroos sanoo.
Info: Vaarojen Maraton, Koli
- Aika: 3.-4.10.2025.
- Lähtö ja maali: Kolin kansallispuisto
- Reitit: 7, 21, 43, 65 ja 130 km.
- Vaarojen Maratonin 43 km huipentaa finaalikisana Trail Tour Finland -kiertueen, 130 km Ultra Trail Tour Finland -kiertueen.
- Tapahtuman järjestää joensuulainen seikkailu-urheiluseura Karelian Seikkailu-urheilijat ry.
- Lisätietoja, mm. reittikartat tapahtuman kotisivulta: https://vaarojenmaraton.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu AirilaTapahtumapäällikköVaarojen Maraton
Puh:050-3219714Tanja LindroosPuheenjohtajaKarelian Seikkailu-urheilijat ry
Puh:040 7370501Linkit
Vaarojen Maraton
Vaarojen Maraton on Karelian Seikkailu-urheilijat ry:n järjestämä vuosittainen polkujuoksutapahtuma. Tapahtuman reitit kulkevat Kolin kansallispuistossa ja sen tuntumassa. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2006.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaarojen Maraton
Vaarojen Maraton myytiin loppuun reilussa tunnissa27.1.2025 09:58:20 EET | Tiedote
Kahdenkymmenen vuoden taivaltaan juhliva suomalaisten polkujuoksujen pioneeri kokoaa Kolin vaaroille juoksijoita 7, 21, 43, 65 ja 130 kilometrin reiteille.
”Paskimpaan aikaan” järjestettävä Vaarojen Maraton avaa ilmoittautumisen 20-vuotistapahtumaan ja kerää muistoja polkujuoksun historiasta21.1.2025 09:23:23 EET | Tiedote
Ilmoittautuminen juhlatapahtumaan avataan sunnuntaina 26.1. klo 20.25.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme