Karmiva karnevaali alkaa – etuja avajaisviikonloppuun
30.9.2025 09:00:00 EEST | Tampereen Särkänniemi Oy | Tiedote
Särkänniemen Karmiva karnevaali alkaa tämän viikon perjantaina 3. lokakuuta. Tampereen päivän kunniaksi kaksi kävijää pääsee sisään yhdellä Karnevaalilipulla avajaisviikonloppuna 3.–5.10.2025. Myös Kausikortilla 2026 pääsee nauttimaan jo Karmivasta karnevaalista 2025.

Syyskuun kääntyminen lokakuuksi tarkoittaa yhtä asiaa: Karmiva karnevaali on vihdoin täällä. Särkänniemen Karmivaa karnevaalia vietetään tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa. Syksystä 2017 alkaen järjestetty tapahtuma on kasvanut vuosien saatossa massiiviseksi karnevaaliksi, josta voi päiväsaikaan nauttia myös perheen pienimpien kanssa. Tänä vuonna Karmivasta karnevaalista löytyykin erityisesti 3–8-vuotiaille suunnattu uutuus Kepposten keidas, jossa pääsee keppostelemaan hauskojen peikkojen kanssa.
Kauden toinen uutuus Phobia Lab on tähän saakka karmivin kauhukohde, joka on entistä pitkäkestoisempi ja monipuolisempi. Phobia Lab on suunnattu vain rohkeimmille. Tässä kauhukohteessa kävijä pääsee kohtaamaan pelkonsa. Myös viime vuoden uutuus Unhola ja klassikko Zombie Zone on uudistettu tälle vuodelle. Karmivassa karnevaalissa on lisäksi luvassa runsaasti ohjelmaa koko perheelle.
Tampereen päivänä tuplasti iloa yhdellä lipulla
Tampereen kaupunki täyttää 246 vuotta 1. lokakuuta. Perinteistä Tampereen päivää vietetään synttäreitä seuraavana viikonloppuna 3.–5.10.2025. Särkänniemi on perinteiseen tyyliin mukana juhlahulinoissa.
”Tänä vuonna Tampereen syntymäpäiväjuhla osuu sopivasti Karmivan karnevaalin avajaisviikonloppuun. Tarjoamme Tampereen päivän kunniaksi edun Karmivaan karnevaaliin: kaksi kävijää pääsee sisään yhdellä Karnevaalilipulla tapahtuman avajaisviikonloppuna 3.–5. lokakuuta. Mikäs sen tamperelaisempaa, kuin juhlia Tampereen päivää Särkänniemessä”, vinkkaa Särkänniemen toimitusjohtaja Mikko Hautasaari.
Karnevaalilipun voi ostaa ennakkoon netistä tai paikanpäältä Särkänniemestä. Karnevaalilippu sisältää huvipuiston sisäänpääsyn ja karnevaaliohjelman. Lippu ei sisällä huvilaitteita tai kohteita. Molempien kävijöiden tulee saapua tapahtumaan samaan aikaan.
Kausikortilla iloa vuoden ympäri
Särkänniemen kauden 2026 Kausikortti on jo myynnissä. Kausikortilla pääsee Karmivaan karnevaaliin ja Koiramäen jouluun jo tänä vuonna. Myynnissä on myös viime vuonna lanseerattu edullisempi Kohdekausikortti, jolla pääsee kokemaan kohteet ilman huvilaitteita – myös jo nyt Karmivassa karnevaalissa.
”Kausikortti 2026 on tällä hetkellä myynnissä edullisesti, samaan tarjoushintaan kuin viime vuonna myynnin alkaessa. Nyt kannattaakin siis napata tarjous, sillä Kausikortillahan pääsee vierailemaan myös meidän syksyn ja talven tapahtumissa sekä Akvaariossa, Näsinneulassa ja Planetaariossa läpi talven. Tietysti sitten myös pyörimään laitteissa läpi upean huvittelukesän 2026, jolloin Särkänniemeen avataan vuosikymmenen laiteinvestointi, suuri ja ennennäkemätön perhevuoristorata”, kertoo Hautasaari.
Karmivaa karnevaalia vietetään Särkänniemessä 3.–5.10. ja 9.–18.10.2025. Suurin osa Särkänniemen huvilaitteista on myös avoinna sään salliessa läpi tapahtuman.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko HautasaariToimitusjohtajaTampereen Särkänniemi Oy
Puh:0503883118mikko.hautasaari@sarkanniemi.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampereen Särkänniemi Oy on vuonna 1966 perustettu Tampereen kaupungin omistama matkailuyhtiö. Särkänniemi on ilon ja elämysten alusta, Suomen monipuolisin matkailukohde ja Tampereen matkailun suurin vetovoimatekijä. Särkänniemen elämyskokonaisuuteen kuuluvat tällä hetkellä huvipuisto, akvaario, planetaario, Näsinneulan näkötorni ja Koiramäen eläinpuisto sekä maamme parhaimpiin ravintoloihin kuuluva Ravintola Näsinneula.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Särkänniemi Oy
Tampereen maamerkit muuttuvat kisaradaksi – Winter Warrior palaa helmikuussa27.1.2026 14:04:12 EET | Tiedote
Viime vuonna ensi kertaa Tampereella järjestetty Winter Warrior Finland palaa kaupunkiin lauantaina 28. helmikuuta 2026. Tapahtuma tuo Särkänniemen rannoille noin 300 kilpailijaa useista eri maista haastamaan itsensä lumisilla reiteillä, hyisessä vedessä ja mielikuvituksellisilla esteillä.
Sairaalahuvipuisto teki historiaa – kävijäennätys vuonna 202515.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Tampereella Tays Keskussairaalassa sijaitseva, maailman ensimmäinen Sairaalahuvipuisto teki historiaa vuonna 2025 saavuttamalla uuden kävijäennätyksen kolmantena kokonaisena toimintavuotenaan. Särkänniemen, Taysin ja Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n yhteishanke on tuonut iloa, liikettä ja elämyksiä lasten sairaala-arkeen jo vuodesta 2022.
Särkänniemen uusi vuoristorata Konect on kunnianosoitus Tampereelle10.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Särkänniemi tuo Suomeen uudenlaisen vuoristorataelämyksen, joka sopii koko perheelle. Vuoristoradan teemoitus ylistää Tampereen liikkumisen historiaa ja kaupungin rohkeaa kehitystä. Vuoristorata on suunniteltu Särkänniemen huvipuiston maan muotoja mukaillen, eikä vastaavaa kokonaisuutta ole muualla maailmassa.
Karmiva karnevaali rikkoi jälleen kävijäennätyksen20.10.2025 12:13:25 EEST | Tiedote
Särkänniemen Karmiva karnevaali houkutteli jälleen ennätysmäärän kävijöitä, kun yhdeksättä kertaa järjestetty tapahtuma sai syyssäästä nauttivat huvittelijat liikkeelle jopa edellisvuotta vilkkaammin. Suosittu tapahtuma kasvoi yhdeksän prosenttia viime vuoden ennätyksestä. Uusi kauhukohde ja koko perheelle suunnattu alue keräsivät runsaasti kiitosta kävijöiltä.
Kultaa Särkänniemeen – Drifti palkittiin Euroopan parhaana perhelaitteena23.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Särkänniemen kesän uutuuslaite Drifti on saanut kansainvälisen tunnustuksen. Laite palkittiin Euroopan parhaan perhelaitteen palkinnolla 22. syyskuuta Espanjassa järjestetyssä huvipuistoalan palkintogaalassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


