Museovirasto

Pärekattojen korjauskortti päivitetty

Jaa

Museovirasto on päivittänyt Pärekatto-korjauskortin. Kortti opastaa materiaalin valinnassa, päreiden valmistamisessa sekä katon rakentamisessa ja huoltamisessa.

Paikattu osuus katosta erottuu vaaleampina päreinä.
Pärekatosta on helppo paikata vain vaurioitunut osa. Kuva: Erkka Pajula Museovirasto

Korjauskortti antaa ohjeita pärepuun valinnasta ja päreiden valmistuksesta sekä opastaa mm. päreiden naulaus- ja ladontatapoja. Lisäksi käsitellään pärekaton huoltoa ja paikkausta. Päivitettyyn korttiin on lisätty kokonaan uutena asiana ohjeita katon jiirien ja piipunjuuren tekemisestä. Lisäksi kuvitusta on lisätty ja niillä havainnollistetaan mm. vaihtoehtoisia tapoja aloittaa päreladonta katon räystäällä.  

Pärekatto on tärkeä osa suomalaista rakennushistoriaa. Se yleistyi 1800-luvun loppupuo­lelta lähtien nopeasti pärehöylän käytön ja teollisesti tuotettujen rautanaulojen myötä. Jo tätä ennen on tehty kattopäreitä lohkomalla niitä puusta, mutta valmistustavan työläyden vuoksi muut puukatteet, kuten malka- ja lautakatot, olivat edelleen yleisempiä. Päreet pysyivät yleisenä katemateriaalina 50-luvulle asti, jolloin teolliset materiaalit, kuten huovat ja pellit, levittäytyivät katoille.

Pärekattoja on edelleen monissa maaseudun rakennuksissa, kuten ladoissa, aitoissa ja venetalaissa. Pärekaton etuja ovat materiaalin ympäristöystävällisyys ja helposti opittava rakennustapa. 

Korjauskortit rakentajana tukena

Pärekatto korjauskortti on osa Museoviraston korjauskorttien sarjaa. Korjauskortit ovat maksutta kaikkien saatavilla korjaustaito.fi-sivustolla. Museoviraston korjauskortit tarjoavat tietoa ja käytännön ohjeita rakennusta säilyttävään korjaamiseen rakennuksen omistajalle ja korjaajalle.

Museovirasto on keskeinen kulttuuriympäristön asiantuntijaviranomainen valtionhallinnossa. Se tuottaa tietoa ja näkökulmia kulttuuriperinnön arvoista, käytöstä, hoidosta ja mahdollisuuksista osana kestävää yhteiskuntaa. Korjauskorttien aiheina on Suomessa vakiintuneita, kestäväksi ja korjattaviksi osoittautuneita rakenteita ja rakennustapoja. Ohjeet opastavat hoitamaan, kunnostamaan ja korjaamaan vanhaa rakennusta kestävästi ja taloudellisesti, sen arvoja vaalien. Olemassa olevan rakennetun ympäristön arvostus, kunnossapito ja korjaaminen on avain ekologiseen, taloudelliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Erkka Pajula, rakennuskonservaattori, 0295 33 6175, erkka.pajula@museovirasto.fi

Kuvat

Paikattu osuus katosta erottuu vaaleampina päreinä.
Pärekatosta on helppo paikata vain vaurioitunut osa.
Kuva: Erkka Pajula Museovirasto
Lataa
Kaksi henkilöä turvavarusteissa istuu katolla laittamassa päreitä paikoilleen.
Pärekattoa tehdään ylhäältä päin, jolloin tekijä ei ole valmiin pärekatteen päällä.
Soile Tirilä Museovirasto
Lataa

Linkit

Museovirasto Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Museovirasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye