Kunnostetaan vesistöt yhdessä – avustushaku kunnille ja yhdistyksille käynnistyy lokakuussa
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus avaa haun harkinnanvaraisille valtionavustuksille, joilla tuetaan vesien- ja merenhoidon sekä vesistötoimenpiteiden toteutusta. Hakuaika on 17.10.–1.12.2025. Avustusta voi hakea sähköisesti aluehallinnon asiointipalvelussa.

Avustuksia voidaan myöntää yleishyödyllisiin hankkeisiin, jotka:
- parantavat vesistöjen tilaa,
- vähentävät valuma-alueilta tulevaa kuormitusta,
- turvaavat vesiluonnon monimuotoisuutta,
- ehkäisevät tulvariskejä tai
- edistävät kestävää vesienhallintaa ja kalataloutta.
Hakemuksia toivotaan erityisesti laajoihin ja vaikuttaviin hankkeisiin, joissa tehdään yhteistyötä eri toimijoiden ja asiantuntijaverkostojen kanssa. Hankkeiden tulee perustua vesienhoitosuunnitelmiin ja kohdistua vesistöihin, joiden tila on heikko tai vaarassa heikentyä.
Organisaatiouudistus tuo muutoksia vuodesta 2026 alkaen
Vuoden 2026 alussa ELY-keskukset ja aluehallintovirastot lakkautetaan ja niiden tehtävät siirtyvät Lupa- ja valvontavirastolle sekä alueellisille elinvoimakeskuksille. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueet yhdistyvät Pohjois-Suomen elinvoimakeskukseksi ja Lapin alueelle muodostetaan Lapin elinvoimakeskus.
– Uudistuksen tavoitteena on parantaa ja yhdenmukaistaa lupa- ja valvontakäytäntöjä sekä tarjota sujuvaa palvelua asiakkaille ja yrityksille alueesta riippumatta, kertoo vesienhoitoryhmän päällikkö Jukka Tuohino Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.
Avustusta voi hakea seuraaviin toimenpiteisiin:
Vesien- ja merenhoidon hankkeet
- Valuma-alueiden vesiensuojeluratkaisut
- Vesistöjen kunnostustoimet
- Verkostojen ja yhteistyön kehittäminen
Kalataloudelliset kunnostukset (Lapin ELY-keskus)
- Uhanalaisten kalakantojen elinympäristöjen parantaminen
- Kalan kulun edistäminen ja luontaisen lisääntymisen tukeminen
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat
- Riskien tunnistaminen ja ennaltaehkäisy
- Pohjaveden laadun ja määrän turvaaminen
Hakuaika: 17.10.–1.12.2025
Hakeminen: Sähköisesti aluehallinnon asiointipalvelussa tai tarvittaessa paperilomakkeella
Suomi.fi-valtuudet suositellaan asiointioikeuden todentamiseen
Pohjois-Suomen vesistökunnostuksiin liittyvä rahoitusinfo 14.10.2025 ja 28.10.2025 klo 17–18.30 Teamsilla
Tule mukaan kuulemaan ja kysymään avustuksiin liittyviä kysymyksiä ELY-keskuksen asiantuntijoilta.
Liity 14.10.2025 infoon tästä
Liity 28.10.2025 infoon tästä
Kysymyksiä toivotaan myös ennakkoon anonyymisti. Vastaa ennakkokyselyyn tästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesistöjen kunnostus ja vesien hoito:
Henri Vaarala, p. 0295 037 089
Anne Korhonen, p. 0295 038 414
Kalataloudelliset kunnostukset (Lapin ELY-keskus):
Heikki Laitala, p. 0295 038 071
Jarmo Tuukkanen, p. 0295 037 187
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat:
Maria Ekholm-Peltonen, p. 0295 038 597
Hanna Hentilä, p. 0295 016 312
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tietoa julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Työttömien määrässä nousua Pohjois-Pohjanmaalla23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli marraskuun lopussa noin 23 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 100 henkeä (+5 %) enemmän kuin vuosi sitten. Lokakuusta työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi noin 400 henkilöllä. Työttömien määrä kasvaa vuosittain loppuvuotta kohti kausivaihtelun mukaisesti.
Kuivajoen silta valtatiellä 4 Iissä otettu käyttöön puoli vuotta etuajassa – työmaaliikennejärjestelyt ja nopeusrajoitukset edelleen voimassa11.12.2025 09:57:04 EET | Tiedote
Uusi Kuivajoen silta Iissä valtatiellä 4 on otettu jo käyttöön, puoli vuotta ennen alkuperäistä aikataulua. Uusi silta parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta yhdellä Suomen tärkeimmistä pohjois-eteläsuuntaisista väylistä. Sillalle on rakennettu myös jalankulku- ja pyöräväylä, joka on nyt käytettävissä.
Hailuodontien alikulun ja pyörätien tiesuunnitelmaa Varjakan kohdalla esitellään yleisötilaisuudessa 18.12.10.12.2025 09:52:36 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen maantielle 816 Ouluun Varjakan kohdalle. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Tiesuunnitelmassa maantielle 816 (Hailuodontie) suunnitellaan jalankulku- ja pyörätie alkaen Keskipiirintien liittymästä ja päättyen n. 400 metriä Varjakan liittymän itäpuolelle, josta suunnitellaan yhteys Muikuntielle. Lisäksi nykyinen Varjakantien jalankulku- ja pyörätie suunnitellaan jatkettavaksi Keskipiirintien liittymään saakka. Maantielle 816 suunnitellaan myös alikulku koulun kohdalle ja jalankulku- ja pyörätieyhteys Kaivosojantieltä koululle sekä pysäkkijärjestelyt maantielle alikulun yhteyteen. Hankkeen tavoitteena on jalankulun ja pyöräilyn liikenneturvallisuuden, liikenteen toimivuuden ja sujuvuuden parantaminen sekä kestävien liikkumismuotojen kehittäminen. Hankkeesta järjestetään vuorovaikutustilaisuus Salonpään ko
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:06:43 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Valtatien 20 parantaminen välillä Korvenkylä–Kiiminki: yleissuunnitelmavaiheen viimeinen yleisötilaisuus 4.12.27.11.2025 09:29:23 EET | Tiedote
Valtatien 20 Korvenkylän ja Kiimingin välisen osuuden yleissuunnitelman laatiminen on edennyt loppusuoralle. Viimeistelyvaiheessa oleva yleissuunnitelmaluonnos esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Oulussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme