Vammaispalvelujen taloudellisen tuen ja muiden määrärahasidonnaisten palvelujen ohje on päivitetty
30.9.2025 11:18:00 EEST | Oma Häme | Tiedote
Uusi soveltamisohje otetaan käyttöön 1. lokakuuta.

Vammaispalveluissa otetaan 1. lokakuuta käyttöön uusi soveltamisohje vammaispalvelulain taloudellisen tuen sekä muiden määrärahasidonnaisten palvelujen ja tukitoimien myöntämistä varten. Aiempaa soveltamisohjetta on uudistettu siten, että se vastaa uuden 1.1.2025 voimaan tulleen vammaispalvelulain käsitteistöä ja palveluja. Aluehallitus hyväksyi uuden soveltamisohjeen kokouksessaan 22. syyskuuta.
Soveltamisohjeella hyvinvointialue täsmentää niitä kriteereitä ja edellytyksiä, joilla vammainen henkilö voi saada vammaispalvelulain mukaisia määrärahasidonnaisia palveluja ja tukitoimia. Edellytysten täyttyessä taloudellista tukea voi saada teknisiin ratkaisuihin ja muihin kuin lääkinnällisen kuntoutuksen välineisiin, joita henkilö tarvitsee päivittäisissä toimissa, liikkumisessa, vuorovaikutuksessa tai vapaa-ajan toiminnoissa.
Merkittävin muutos aiempaan on, että sopeutumisvalmennus ja kuntoutusohjaus ovat poistuneet määrärahasidonnaisten palvelujen valikoimasta, sillä ne ovat korvautuneet uuden lain mukaisella valmennuspalvelulla, joka on subjektiivisen oikeuden piiriin kuuluva palvelu.
Vammaispalvelulain taloudellisen tuen sekä muiden määrärahasidonnaisten palvelujen ja tukitoimien soveltamisohje on voimassa 1.10.2025 alkaen. Voit tutustua ohjeeseen täällä.
Lisätietoja vammaispalvelulain mukaisista palveluista saat Vammaispalvelujen Ensilinjalta arkisin klo 9-12 numerosta 03 629 6578 (tekstiviestimahdollisuus 040 629 6255).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena ToivonenPalvelupäällikkö, vammaispalvelut
Puh:+358503697627leena.toivonen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Häme osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen21.9.2026 15:05:47 EEST | Tiedote
Oma Häme osallistuu 29. syyskuuta –1. lokakuuta järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Lupa- ja valvontaviraston järjestämä LVV26 on laaja valtakunnallinen valmiusharjoitus, johon osallistuu yli 10 000 henkilöä jopa 500 organisaatiosta eri puolilta Suomea. Mukana on muun muassa valtionhallinnon, alueellisen ja paikallisen varautumisen, kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja järjestöjen toimijoita. Harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Valmiusharjoitus perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa merkittävästi. Harjoituksen edetessä osallistujaorganisaatiot harjoittelevat väestön siirtämistä maan sisällä tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla. Harjoitus ei tarkoita todellisia väestönsiirtoja tai evakuointeja, eikä sen ole tarkoitus näkyä asukkaiden arjessa. Mukana työntekijöitä eri toimialoilta Oma
Mio Advance -infuusioseteissä on tilapäisiä toimitusvaikeuksia18.9.2026 16:25:30 EEST | Uutinen
Insuliinipumppua käyttävät diabeetikot saavat hoitotarvikejakelusta korvaavan tuotteen.
Vuosi yhteistä laatutyötä näkyy nyt arjen tekoina – Tähtigaalassa palkittiin turvallisuutta parantaneita toimintamalleja18.9.2026 13:14:03 EEST | Tiedote
Oma Häme käynnisti laatutyönsä vuonna 2025 parantaakseen asiakas- ja potilasturvallisuutta. Tähtigaalassa 2026 palkittiin sairaala-apteekin, suun terveydenhuollon ja psykiatrian innovatiiviset mallit. Johtajaylilääkäri Arja Tomminen ja laitehallinta-asiantuntija Kauro Mulari saivat tunnustusta panoksestaan turvallisuuden edistämisessä.
Yliannostus ei näytä aina siltä kuin elokuvissa18.9.2026 12:34:41 EEST | Blogi
Mitä ajattelet, kun näet tajuttomalta vaikuttavan henkilön puistossa tai rappukäytävässä?
Aluehallitus linjaa järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä – valtakunnallinen aikataulu on poikkeuksellisen tiukka17.9.2026 11:21:22 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsittelee maanantaina 21. syyskuuta järjestöille avattavaa hanke-ehdotusten hakua. Aluehallitukselle esitetään haun avaamista 22. syyskuuta sekä Oma Hämeen alueellisten painopisteiden ja arviointiperiaatteiden hyväksymistä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tuetaan alueellista sote-järjestötoimintaa sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämistä. Tähän tarkoitukseen on osoitettu valtakunnallisesti vuosittain 25 miljoonaa euroa vuosille 2027–2030. Valtakunnallisen haun aikataulu on hyvinvointialueiden ja järjestöjen näkökulmasta poikkeuksellisen tiukka. STM avasi valtionavustushaun 11. syyskuuta, ja hyvinvointialueiden valmiiden hakemusten on oltava ministeriössä jo 26. lokakuuta. Noin kuuden viikon aikana hyvinvointialueiden on siis päätettävä omista painotuksistaan ja arviointiperiaatteistaan, järjestettävä alueellinen haku, arvioitava järjestöjen ehdotukset, valittava mukaan otettavat kokona
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme