Vammaispalvelujen taloudellisen tuen ja muiden määrärahasidonnaisten palvelujen ohje on päivitetty
Uusi soveltamisohje otetaan käyttöön 1. lokakuuta.

Vammaispalveluissa otetaan 1. lokakuuta käyttöön uusi soveltamisohje vammaispalvelulain taloudellisen tuen sekä muiden määrärahasidonnaisten palvelujen ja tukitoimien myöntämistä varten. Aiempaa soveltamisohjetta on uudistettu siten, että se vastaa uuden 1.1.2025 voimaan tulleen vammaispalvelulain käsitteistöä ja palveluja. Aluehallitus hyväksyi uuden soveltamisohjeen kokouksessaan 22. syyskuuta.
Soveltamisohjeella hyvinvointialue täsmentää niitä kriteereitä ja edellytyksiä, joilla vammainen henkilö voi saada vammaispalvelulain mukaisia määrärahasidonnaisia palveluja ja tukitoimia. Edellytysten täyttyessä taloudellista tukea voi saada teknisiin ratkaisuihin ja muihin kuin lääkinnällisen kuntoutuksen välineisiin, joita henkilö tarvitsee päivittäisissä toimissa, liikkumisessa, vuorovaikutuksessa tai vapaa-ajan toiminnoissa.
Merkittävin muutos aiempaan on, että sopeutumisvalmennus ja kuntoutusohjaus ovat poistuneet määrärahasidonnaisten palvelujen valikoimasta, sillä ne ovat korvautuneet uuden lain mukaisella valmennuspalvelulla, joka on subjektiivisen oikeuden piiriin kuuluva palvelu.
Vammaispalvelulain taloudellisen tuen sekä muiden määrärahasidonnaisten palvelujen ja tukitoimien soveltamisohje on voimassa 1.10.2025 alkaen. Voit tutustua ohjeeseen täällä.
Lisätietoja vammaispalvelulain mukaisista palveluista saat Vammaispalvelujen Ensilinjalta arkisin klo 9-12 numerosta 03 629 6578 (tekstiviestimahdollisuus 040 629 6255).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena ToivonenPalvelupäällikkö, vammaispalvelut
Puh:+358503697627leena.toivonen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Häme ja Riihimäen kaupunki allekirjoittivat kiinteistösopimuksen30.9.2025 12:43:14 EEST | Tiedote
Sopimus koskee Riihimäen sairaalan tonttia, paloasemaa ja Riihikotia.
Oma Häme ja Hämeenlinnan kaupunki allekirjoittivat kaupan paloasemista30.9.2025 08:02:46 EEST | Tiedote
Hyvinvointialue osti kaupungilta Hauhon, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen paloasemat.
Oma Häme on käynnistänyt ainutlaatuisen laatutyön – tavoitteena oma laatujärjestelmä29.9.2025 13:25:52 EEST | Tiedote
Oma Häme on käynnistänyt kaikkia toimialoja koskevan laatutyön, jonka tuloksena syntyy hyvinvointialueen oma laatukäsikirja ja kokonainen laatujärjestelmä. Laatujärjestelmä perustuu Oma Hämeen omavalvontaohjelmaan ja -suunnitelmiin. Tarkoituksena on tehdä omavalvontaa jatkossa vaikuttavammin ja konkreettisemmin suhteessa yhteisiin tavoitteisiin ja palveluihin. Pyrkimyksenä on vakiinnuttaa käytäntöjä ja toimintatapoja läpi hyvinvointialueen vastaamaan jatkossa määriteltäviä Oma Hämeen korkeita laatuvaatimuksia. – Meillä tehdään jo paljon laadun eteen, mutta kaikkea työtä ei aina tunnisteta laatutyöksi. Nyt haluamme tehdä laadusta yhteisen asian, joka näkyy arjessa ja helpottaa työn tekemistä, kuvaa hankinta- ja laadunhallintajohtaja Jouni Sakomaa. Pelkistetyimmillään kyse on yhteisestä ymmärryksestä siitä, mitä ja miten hyvinvointialue tehtäväänsä täyttää. Oma Hämeessä ajatellaan, että laatutyö on sitoutumista sovittuihin toimintatapoihin – ja sen varmistamista, että ne toteutuvat käytä
Vie vanhus ulos -kampanja näkyi myös Kanta-Hämeessä – viisi yksikköä pääsi yli 100 ulkoilukertaan26.9.2025 16:22:08 EEST | Tiedote
Ikäinstituutin järjestämässä Vie vanhus ulos -kampanjassa murskattiin tänä syksynä ennätyksiä Suomessa.
Huijaustekstiviestejä liikkeellä Oma Hämeen nimissä26.9.2025 15:53:43 EEST | Uutinen
Joillekin hyvinvointialueemme asiakkaille on lähetetty Oma Hämeen nimissä huijaustekstiviestejä, joissa kerrotaan pankkiin saapuneesta palautuksesta. Muistathan, että Oma Häme ei lähetä koskaan laskuja, maksumuistutuksia tai tietoja maksujen palautuksista tekstiviestillä. Tekstiviestien linkkejä ei pidä avata.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme