Hämeen ELY-keskusHämeen ELY-keskus

Kotieläintalouden investoinneissa jopa poikkeuksellista kysyntää Hämeessä – tilanpidon aloittamiseen haetaan edelleen hyvin tukia

Jaa

Sekä maatalouden investointitukia että nuoren viljelijän aloitustukea haettiin edellisellä tukijaksolla Hämeen ELY-keskuksesta ahkerasti. Erityisesti kotieläintalouden näkökulmasta jakso oli jopa hieman poikkeuksellinen, sillä hakemuksista löytyy esimerkiksi sikalan laajennus ja uusi navetta, jollainen on rahoitettu edellisen kerran lähes kaksi vuotta sitten.

Maatalouden investointitukea voi hakea esimerkiksi navetan tai sikalan rakentamiskustannuksiin tai korjauksiin, jotka parantavat eläinten hyvinvointia tai ympäristön tilaa.
Maatalouden investointitukea voi hakea esimerkiksi navetan tai sikalan rakentamiskustannuksiin tai korjauksiin, jotka parantavat eläinten hyvinvointia tai ympäristön tilaa. Juha-Matti Wilska. © Maaseutuverkosto.

Maatilojen kiinnostus investointitukia kohtaan pysyi edelleen varsin hyvällä tasolla elokuun puolivälissä päättyneellä tukijaksolla. Investointitukihakemuksia jätettiin maaliskuun puolivälissä alkaneella jaksolla Hämeen ELY-keskukseen 39 kappaletta. Kaikki tukikohteet yhteenlaskettuna avustusta haettiin tukijakson päättyessä 1,9 miljoonan euron edestä.

”Kokonaisuudessaan investointitukien kysyntä on Hämeessä yhä korkealla. Päättyneeltä jaksolta erityispiirteenä voi nostaa esiin kiinnostuksen kotieläintalouden investointeihin”, rahoitusasiantuntija Kaisa Valaja Hämeen ELY-keskuksesta kertoo.

Eläinten hyvinvointia edistäviä investointihakemuksia ELY-keskukselle tuli jaksolla neljä, joista kaksi kuitenkin myöhemmin peruuntui.

”Lisäksi hakemuksissa on mukana esimerkiksi sikalan laajennusta ja uusi pihattonavetta. Edellinen uusi navetta on rahoitettu Hämeessä melkein kaksi vuotta sitten eli kotieläintalouden näkökulmasta jakso oli jopa vähän poikkeuksellinen”, Valaja summaa.

Investointitukihakemuksia kilpailukyvyn edistämiseksi ELY-keskus sai 18, ympäristön tilan edistämiseksi 11 ja energiainvestoinneiksi 6.

”Energiainvestointihakemusten määrä on laskenut merkittävästi rahoituskauden alusta, mutta toisaalta näihin varatut määrärahat ovat myös niukat. Kilpailukykyinvestointien määrä sen sijaan kasvaa tasaisesti, mikä on positiivista”, Valaja kertoo.

Maatalouden investointitukea voi hakea esimerkiksi energiainvestointeihin, navetan, sikalan tai kasvihuoneen rakentamiskustannuksiin, kuivaamojen rakentamiseen, maatalouden varastorakennuksiin, salaojitukseen ja yhteisiin ojitusinvestointeihin tai esimerkiksi korjauksiin, jotka parantavat eläinten hyvinvointia tai ympäristön tilaa.

Positiivinen vire jatkuu sukupolvenvaihdoksissa – hakemuksia tilanpidon aloittamiseksi viisi kappaletta

Päättyneellä jaksolla hakemuksia nuoren viljelijän aloitustueksi ELY-keskus sai käsiteltäväkseen viisi kappaletta, mitä voi pitää hyvänä määränä kesälle painottuvalla jaksolla.

”Myös aloitustuen puolella menee edelleen hyvin. Se on positiivista, koska sukupolvenvaihdokset ja uusien viljelijöiden saaminen alalle ovat tärkeitä jo kotimaisen ruoantuotannon jatkuvuudenkin kannalta”, Valaja kertoo.

Nuoren viljelijän aloitustukea voi saada alle 41-vuotias viljelijä, joka aloittaa tilanpidon ensimmäistä kertaa. Tuella helpotetaan sukupolvenvaihdoksia ja kannustetaan uusia viljelijöitä ryhtymään alalle.  Viime vuonna tilanpidon aloittamiseen ELY-keskuksesta myönnettiin yhteensä 1,2 miljoonaa euroa 36 hämäläisviljelijälle.

”Nyt näyttää siltä, että edellisen vuoden hirmuvire aloitustuissa saa jatkoa. Alkuvuonna on tehty jo 20 päätöstä aloitustuesta ja vielä on vuotta jäljellä”, Valaja sanoo.

Hämeen ELY-keskuksesta on pyritty tietoisesti aktivoimaan maatalouden investointeja ja maatilojen sukupolvenvaihdoksia esimerkiksi hanketoiminnan ja infojen avulla.

”Myös tässä mielessä hakemusmäärät ovat ilahduttavia. Kotimainen ruoantuotanto on sekä itsessään arvokasta että huoltovarmuuskysymys, joten sen tukeminen on paitsi ensiarvoisen tärkeää myös meille kunniatehtävä”, maaseutuyksikön päällikkö Kari Kivikko ELY-keskuksesta sanoo.

Maatalouden rakennetuet eli maatalouden investointituki ja nuoren viljelijän aloitustuki ovat EU:n osarahoittamia tukia. Maatalouden rakennetukien haku on jatkuvaa eli sekä nuoren viljelijän aloitustukea että maatalouden investointitukea voi hakea jatkuvasti, mutta hakemukset ratkaistaan tukijaksoittain. Seuraava tukijakso päättyy 15.10.

”Olkaa rohkeasti yhteydessä tukimahdollisuuksista matalalla kynnyksellä, me kyllä autamme ELY-keskuksessa mielellämme. Yhteydenotto ennen hakemuksen jättämistä helpottaa ja monta hyödyllistä seikkaa saadaan käytyä läpi jo ennakkoon. Se on kaikkien etu”, Valaja vinkkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja maatalouden rakennetukiin liittyen:

Yksikön päällikkö Kari Kivikko, Hämeen ELY-keskus, p. 0295 025 060
Rahoitusasiantuntija Kaisa Valaja, Hämeen ELY-keskus, p. 0295 025 103

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Kuvituskuva.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Piilon kiertotalousaluehankkeen YVA-menettely on alkanut25.9.2025 12:46:04 EEST | Tiedote

GRK Suomi Oy on toimittanut Hämeen ELY-keskukseen ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen arviointiohjelman (YVA-ohjelman), joka koskee Janakkalan ja Lopen kuntien rajalle suunnitteilla olevaa Piilon kiertotalousaluehanketta. Suunniteltu kokonaispinta-alaltaan noin 120 hehtaarin kiertotalousalue sijaitsee valtatien 3 länsipuolella, Piilonsuon alueella noin kolme kilometriä Tervakosken kylästä etelään.

Vedenkorkeudet pääasiassa lähellä ajankohdan keskiarvoa Hämeen vesistöissä – sateet helpottavat paikoittaista kuivuutta18.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Paikoitellen vähäsateinen heinä–elokuu laski vesistöjen vedenkorkeuden lähelle normaalia juhannuksen runsaiden sateiden jälkeen. Viikonloppuna alkaneet sateet ovat varmistaneet, etteivät vesistöjen vedenkorkeudet laske tavanomaista alemmas. Virtavedet ja pienet vesistöt saattavat hetkellisesti nousta tavallista korkeammalle runsaiden sateiden osuessa kohdalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye