RKP:n aluevaltuustoryhmä Länsi-Uudellamaalla: Hyvinvointialueella halutaan tarjota omalääkäri kaikille asukkaille
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen strategianeuvottelut on saatu päätökseen. Strategia linjaa, mihin suuntaan hyvinvointialuetta kehitetään kuluvan valtuustokauden aikana. Kokonaisuus antaa tärkeät suuntaviivat palveluiden turvaamiseksi, yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi ja alueen asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi.

RKP:n aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Henrik Wickström pitää strategiaa onnistuneena ja näkee, että useat puolueen keskeiset tavoitteet näkyvät lopputuloksessa.
– Vaikka strategia voi kuulostaa yleisluontoiselta asiakirjalta, siinä on linjattu konkreettisesti keskeisimmät painopisteet. Strategia ohjaa koko alueen palvelutuotantoa ja resurssien käyttöä. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että useat meille tärkeät asiat, kuten omalääkärimalli ja lähipalveluiden säilyminen, ovat mukana, Wickström sanoo.
Omalääkärimalli koko alueelle
Yhtenä keskeisenä tavoitteena strategiassa on omalääkärimallin käyttöönotto koko hyvinvointialueella. Malli tuo hoitoon jatkuvuutta ja parantaa potilasturvallisuutta. RKP:n esityksestä hyväksyttiin myös linjaus, jossa ajatuksena on kohdentaa omalääkäri asiakkaan oman äidinkielen mukaan. Näin halutaan turvata kielellisten oikeuksien turvaaminen.
– Me RKP:ssä olemme pitkään ajaneet omalääkärimallia. On tärkeää, että kaikki alueen asukkaat, asuinpaikasta riippumatta, pääsevät osaksi tätä mallia. Nyt on tärkeää huolehtia siitä, että lääkäreiden saatavuutta parannetaan erityisesti alueen reuna-alueilla. Strategianeuvotteluissa linjasimme myös, että palkkiomalleja kehitetään siten, että lääkärit saadaan pysymään ja hakeutumaan myös kasvukeskusten ulkopuolelle, sanoo Anita Westerholm, RKP: aluevaltuustoryhmän varapuheenjohtaja.
Wickström sanoo, että RKP on huolissaan digitalisaation vaikutuksista ikääntyneiden palveluihin.
–Digitalisaatio tuo paljon mahdollisuuksia, mutta meidän on pidettävä huolta siitä, ettei kukaan jää palveluiden ulkopuolelle. Strategiassa linjasimme, että kasvokkaiset tapaamiset ja fyysiset palvelut turvataan myös jatkossa, erityisesti ikääntyville. Tämä oli meille RKP:ssä tärkeä periaate, aluehallituksen 2. varapuheenjohtaja Karin Cederlöf sanoo.
Strategiassa korostuvat myös ennaltaehkäisevän työn merkitys, palveluiden yhdenvertaisuus sekä varautuminen eri kriisitilanteisiin.
– Strategianeuvottelut käytiin hyvässä hengessä. On positiivista, että laaja yhteisymmärrys löytyi siitä, että palvelut tulee järjestää oikea-aikaisesti ja tarpeisiin vastaten. RKP:n esityksestä hyvinvointialue selvittää myös, mitä erikoissairaanhoidon palveluita voitaisiin tuottaa jatkossa lähipalveluina, asukkaita lähempänä, Wickström kertoo.
RKP:n aluevaltuustoryhmälle oli tärkeää, että strategia antaa eväitä palveluiden vahvistamiseen myös Raaseporin sairaalan ympärillä.
– Meidän tavoitteemme on saada lisättyä palveluita Raaseporin sairaalan yhteyteen. Strategiassa tämä ajatus saa tukea, ja se mahdollistaa kehittämistyön jatkamisen. Lisäksi ensihoidon resursointi kirjattiin osaksi strategiaa ryhmämme esityksestä – tämä on tärkeä asia koko alueen turvallisuuden kannalta, summaa Wickström.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Regionutveckling och EU:s regionalpolitik avgörande för Finlands framtid1.10.2025 15:37:46 EEST | Pressmeddelande
Under onsdagens plenum diskuterades statsrådets redogörelse till riksdagen för lagstiftningen om regionutveckling och EU:s regional- och strukturpolitik. Anders Norrback, (SFP), höll Svenska riksdagsgruppen anförande i debatten.
Aluekehittäminen ja EU:n aluepolitiikka ratkaisevia Suomen tulevaisuudelle1.10.2025 15:37:46 EEST | Tiedote
Eduskunnan keskiviikon täysistunnossa käsiteltiin valtioneuvoston selontekoa aluekehittämisen ja EU:n alue- ja rakennepolitiikan lainsäädännöstä. Anders Norrback (RKP) piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron keskustelussa.
Henriksson besökte Estlands gräns mot Ryssland – ”EU behöver vässa klorna”1.10.2025 13:25:20 EEST | Pressmeddelande
– Vi ska stärka EU:s östra gräns och snabbt skapa beredskap att svara effektivt på nya hot i form av till exempel drönarattacker, slår SFP:s Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson fast. Här finns ingen tid att förlora, säger Henriksson. Hon besökte tillsammans med ett femtiotal kolleger från Europaparlamentets grupp Renew Europe gränsen vid Narva i Estland på onsdagen.
Henriksson vieraili Viron ja Venäjän välisellä rajalla – ”EU:n on teroitettava kyntensä”1.10.2025 13:25:20 EEST | Tiedote
– Meidän on vahvistettava EU:n itärajaa ja nopeasti luotava valmius vastata tehokkaasti uusiin uhkiin, kuten esimerkiksi drooni-iskuihin. Aikaa ei ole hukattavaksi, sanoo RKP:n europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson. Hän vieraili keskiviikkona yhdessä noin viidenkymmenen kollegansa kanssa Renew Europe -ryhmästä rajalla Narvassa Virossa.
Ändringen av jaktlagen görs i samarbete och med hänsyn till responsen26.9.2025 16:07:32 EEST | Pressmeddelande
Jord- och skogsbruksministeriet skickade torsdagen den 25 september ut ett förslag om ändringar i jaktlagen gällande stora rovdjur på remiss. När det gäller vargen handlar det om att anpassa lagen till följd av de ändringar som gjorts i EU:s habitatdirektiv om artens skyddsstatus, i enlighet med regeringsprogrammet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme