Työeläke-lehdessä tulevaisuudentutkija Sari Stenfors: "Teknologia muuttaa kaiken – mutta mihin suuntaan?"
Työeläke-lehdessä tulevaisuudentutkija Sari Stenfors katsoo kannustavin silmin tulevaisuuteen. Myönteisten tulevaisuuskuvien tärkein polttoaine on toivo. Siitä puhuessaan tutkijan silmiin syttyy innostuksen kipinä.

– Tutkimusten mukaan toivo lisää merkittävästi ihmisten elinvuosia. Ne yhteiskunnat, joilla on unelma, reitti ja resurssit, pärjäävät muita paremmin. Näin toteaa tulevaisuudentutkija Sari Stenfors Työeläke-lehden 60-vuotisjuhlanumerossa.
– Suomella on hyvät mahdollisuudet menestyä, mutta meiltä puuttuu visio, sanoo San Franciscossa pitkään asunut tulevaisuudentutkija.
Suomi on maailman kolmanneksi ikääntynein maa
Tulevaisuutta ja Suomen suuntaa pohtivat myös väestö- ja yhteiskuntatieteilijät lokakuussa ilmestyneessä Työeläke-lehdessä.
– Suomi on maailman kolmanneksi ikääntynein maa ja väestö ikääntyy yhä nopeasti. Mallia ei ole otettavaksi muualta, vaan Suomen on kehitettävä oma toimintamallinsa hyvinvointivaltion turvaamiseksi, toteaa dosentti Susan Kuivalainen Eläketurvakeskuksen tutkimusosastolta.
Kunta- ja hyvinvointialueiden toimitusjohtaja Henrika Nybondas-Kangas muistuttaa, että hyvin toimiva julkinen sektori on edellytys myös yritysten menestykselle. Julkinen ja yksityinen sektori eivät ole vastakkaisia voimia.
Kun työikäinen väestö pienenee, vaikutusta on haettava määrän sijaan laadusta. Työkyvyn tukeminen, harjoitettu työllisyyspolitiikka ja työolojen kehittäminen merkitsevät yhä enemmän ihmisten arjessa ja työssä jatkamisessa.
Heijastuuko tiukentunut talous eläkehakemuksiin?
Suomessa ei ole ollut talouskasvua lähes 20 vuoteen, ja samanaikaisesti työkyvyttömyyseläkkeiden hylkäysosuus on kaksinkertaistunut.
Eläketurvakeskuksen erikoistutkija Mikko Laaksonen pohtii artikkelissaan syitä hylkäysosuuden nousun taustalla. Heijastuuko heikko taloustilanne myös suhtautumisessa eläkeratkaisuihin ja tiukentuvatko työkyvyttömyyseläkkeen ratkaisukäytännöt talouden kehityksen vuoksi?
Työeläke-lehti – 60 vuotta ilmestynyt asiantuntijan apuna
Toivo luo tulevaisuutta. Tämä lause toistuu myös 60-vuotisjuhlalehden kansiaiheessa, jonka on kuvittanut Satu Kettunen. Yhteiskunnan toiminnan kannalta toivo on ikään kuin sosiaalista liimaa, joka ylläpitää luottamusta ihmisiin ja heidän muodostamiinsa instituutioihin, kuten myös eläketurvaan.
- Eläketurvakeskuksen julkaisema Työeläke-lehti on ilmestynyt vuodesta 1965
- Työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehdellä on 7 500 tilaajaa
- Lehden historiasta kansikuvagalleria ja päätoimittajien all-stars-haastattelu
- Työeläkepäivässä 5. marraskuuta lehden 60-vuotisuuutta juhlistetaan Finlandia-talossa.
Verkkolehti Työeläkelehti.fi-palvelussa
Näköislehdet Julkari.fi-palvelussa
Tilaa Työeläke-lehden uutiskirje – ja saat lehden käsiisi ensimmäisten joukossa.
Lisätietoja:
toimituspäällikkö Anne Iivonen, 050 575 7134, anne.iivonen(at)etk.fi
päätoimittaja Tuovi Rautjoki, 045 138 6123, tuovi.rautjoki(at)etk.fi
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Linkit
TYÖELÄKE on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti. ELÄKETURVAKESKUS on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläke-lehti
Risto Murto Työeläke-lehdessä: Isot kriisit eletään myös eläkejärjestelmän kautta3.6.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Riskit lisääntyvät ja osakepaino kasvaa tulevan sijoitusuudistuksen myötä. Työeläke-lehden haastattelussa Risto Murto muistuttaa, että uudistus on järkevä toteuttaa asteittain ajallisesti hajauttaen.
Työeläke-lehdessä Ilkka Oksala avaa eläkeneuvottelujen taustat17.3.2025 08:40:00 EET | Tiedote
Eläkeuudistuksen ratkaisijana Ilkka Oksalalla oli kaksoisrooli eläkeneuvotteluissa: toinen käsi heilutti uskollisesti elinkeinoelämän sauvaa ja toinen tahditti osapuolia keskinäiseen sopimukseen. Oksalan henkilöhaastattelun lisäksi Työeläke-lehti avaa tuoreeltaan eläkeuudistukseen liittyviä monia näkökulmia.
Työeläke-lehti: Julkisen talouden paineet ulottuvat eläketurvaan2.12.2024 08:40:00 EET | Tiedote
Joulukuun Työeläke-lehdessä puheenaiheena on valtion ja työeläkejärjestelmän suhde. Lehdessä ekonomistikolmikko perustelee, mikä rooli työeläkevaroilla on julkisen talouden tasapainottajana.
Hanén vaatii yrittäjäeläkkeeseen täysremonttia30.9.2024 08:40:00 EEST | Tiedote
”YEL-työtulosta on luovuttava", sanoo Liisa Hanén uusimmassa Työeläke-lehdessä. Mikro- ja yksinyrittäjien edunvalvoja haluaa samat eläkesäännöt yrittäjille ja palkansaajille.
Työeläke-lehti kurkisti eläkeläisen lompakkoon3.6.2024 08:40:00 EEST | Tiedote
Jopa puolet eläkeläisistä on kiinnostunut tekemään töitä eläkkeellä. Työeläke-lehden kesäkuun lehti kurkistaa eläkeläisten lompakkoon ja luo kuvan suomalaisesta eläkkeensaajasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme