Mai Kivelä: Orpon hallitus on valinnut toimettomuuden kansanmurhan edessä
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän mielestä on täysin käsittämätöntä, ettei Suomi ole vieläkään tunnustanut Palestiinan valtiota. Kivelä piti vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron välikysymyskeskustelussa eduskunnassa tiistaina.

Kivelä muistutti, että Suomi ei ole tunnustanut Palestiinaa, vaikka Suomi kannattaa Lähi-idän kriisiin kahden valtion mallia, monet muut eurooppalaiset valtiot ovat jo tunnustanet Palestiinan ja vaikka Suomi sanoo ”tekevänsä kaikkensa” Gazan tilanteen parantamiseksi.
Kivelän mielestä tämä on selkärangatonta toimettomuutta.
– Monelle suomalaiselle on ollut syvästi järkyttävää huomata elävänsä maassa, jonka toimettomuus jää historiankirjoihin, Kivelä sanoi.
Kivelä muistutti, että kansainvälisen oikeuden mukaan jokaisella maalla on velvollisuus estää kansanmurha.
– Palestiina pitää tunnustaa nyt, mutta se ei tietenkään yksinään riitä. Suomen ja EU:n on käytettävä konkreettisia toimia, joilla se voi painostaa Israelia lopettamaan kansainvälisen oikeuden räikeät loukkaukset ja palestiinalaisten tappamisen, Kivelä sanoi.
Kivelän mielestä EU:n on jäädytettävä assosiaatiosopimus Israelin kanssa ja langetettava Israelille kovat kauppapakotteet. Lisäksi Israelin laittomasti miehitetyiltä alueilta peräisin olevien tuotteiden maahantuonti on kiellettävä, ja kaikki asekauppa Israelin kanssa on lopetettava.
Kivelän mielestä Suomen tulee myös ilmoittaa valmiudesta ottaa vastaan Gazasta evakuoituja potilaita, kuten ukrainalaisten kohdalla.
– Onko Suomi osoittanut olevansa valmis näihin? Ei ole. Orpon hallitus on tietoisesti valinnut toimettomuuden. Ja toimettomuus on tuen osoitus kansanmurhan jatkumiselle.
-----
Mai Kivelän pitämä vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro kokonaisuudessaan:
Arvoisa puhemies,
”Miksi Suomi ei tee mitään kansanmurhan edessä?”. Tätä moni on kysynyt epäuskoisena lähes kahden vuoden ajan. Viime aikoina myös media.
Kysymys siitä, miten itse toimisi kansanmurhan edessä ei enää ole vain eettis-filosofista pohdintaa, vaan valtaapitäville se on kansainvälisen oikeuden velvoite ja konkreettisia päätöksiä – tai sitten selkärangatonta toimettomuutta, kuten Suomen osalta. Monelle on ollut syvästi järkyttävää huomata elävänsä maassa, jonka toimettomuus jää historiankirjoihin.
Samaan aikaan sanat palestiinalaisten epäinhimillisen tilanteen kuvaamiseksi ovat loppuneet jo kauan sitten. Israel suorittaa koko maailman edessä kansanmurhaa. YK:n riippumaton tutkintakomissio totesi hiljattain Israelin syyllistyvän kansanmurhaan Gazassa. Saman ovat todenneet monet kansainvälisen oikeuden asiantuntijat ja ihmisoikeusjärjestöt.
Israelin johto puhuu aivan avoimesti väestön pakkosiirrosta pois Gazan alueelta, suunnittelee Gazan valtausta ja Länsirannan liittämistä itseensä. Israel käyttää nälkää aseena, estää humanitaarisen avun pääsyn Gazaan ja tappaa apua hakevia siviilejä ruoka-avustuspisteille. Gazassa on Israelin tietoisesti aiheuttama nälänhätä.
Kansainvälisen journalistiliiton mukaan toimittajia on kuollut enemmän kuin missään sodassa aikaisemmin. Iskujen kohdistaminen toimittajiin näyttää olevan tietoinen strategia, jolla Israelin hallitus tapattaa kansanmurhan todistajat. Ja valitettavasti tämä on toiminut, sillä Eurooppa on pitkään kieltäytynyt uskomasta Israelin suorittavan kansanmurhaa.
Tämä kaikki kuitenkin todella tapahtuu, me tiedämme siitä, ja silti sen annetaan tapahtua ilman että kansainvälinen yhteisö konkreettisesti todella yrittäisi pysäyttää Israelia.
Lisäksi Israel on jo vuosikymmenien ajan syyllistynyt Palestiinan alueella laittomaan miehitys- ja apartheid-politiikkaan. Israel on miehittäjävaltio, jonka on vuosi toisensa jälkeen annettu viedä palestiinalaisten oikeuksia ja siirtokuntien maita.
Myös Gazaan matkalla olevan kansainvälisen Global Sumud Flotilla -avustuslaivueen tilanne on huolestuttava. Avustuslaivue yrittää rohkeiden vapaaehtoisten voimin kuljettaa humanitaarista apua gazalaisille, mutta järjestäjien mukaan laivue on joutunut lennokki-iskujen ja muiden hyökkäysten kohteeksi. Israel on todennut, ettei se salli avustuslaivueen murtaa Gazan saartoa. Laivueessa on myös suomalaisia, joiden turvallisuudesta hallituksen on huolehdittava.
Arvoisa puhemies,
Vasemmistoliiton mielestä Palestiinan valtion tunnustaminen on aivan minimi, mitä Suomen olisi jo pitänyt tehdä. Palestiinan tunnustamisessa on kyse palestiinalaisten itsemääräämisoikeudesta ja oikeudesta omaan valtioon.
On aivan käsittämätöntä, että Suomi ei ole vieläkään sitä tehnyt, vaikka Suomi sanoo tukevansa kahden valtion mallia; vaikka sellaiset maat kuten Kanada, Iso-Britannia, Ranska, Portugali ja Australia juuri viime viikolla tunnustivat Palestiinan; ja vaikka Suomi sanoo tekevänsä KAIKKENSA Gazan tilanteen parantamiseksi.
Kansainvälisen oikeuden mukaan jokaisella maalla on velvollisuus estää kansanmurha. Palestiinan tunnustaminen lisäksi Vasemmistoliiton mielestä on täysin selvää, että monia muita painostuskeinoja tarvitaan. Tunnustaminen ei tietenkään yksinään riitä. Suomen ja EU:n on käytettävä konkreettisia toimia, joilla se voi painostaa Israelia lopettamaan kansainvälisen oikeuden räikeät loukkaukset ja palestiinalaisten tappamisen.
Israelia on mahdollista painostaa erityisesti kauppapolitiikalla. EU:n on jäädytettävä koko assosiaatiosopimus Israelin kanssa ja langetettava Israelille kovat kauppapakotteet. Myös henkilöpakotteita on laajennettava poliittiseen johtoon.
Israelin laittomasti miehitetyiltä alueilta peräisin olevien tuotteiden maahantuonti on kiellettävä.
Kaikki asekauppa Israelin kanssa on lopetettava.
Suomen on myös hyödynnettävä kaikki keinot laittoman miehityksen lopettamiseksi sekä kaikkien sotarikollisten saamiseksi oikeuden eteen.
Suomen tulee myös ilmoittaa valmiudesta ottaa vastaan Gazasta evakuoituja potilaita, kuten ukrainalaisten kohdalla.
Onko Suomi osoittanut olevansa valmis näihin? Ei ole. Orpon hallitus on tietoisesti valinnut toimettomuuden. Ja toimettomuus on tuen osoitus kansanmurhan jatkumiselle.
Yhteyshenkilöt
Mai Kiveläkansanedustaja
Puh:040 741 7379mai.kivela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Kutsu medialle: Vasemmistoliiton puoluekokous Vantaalla 21.11.–23.11.30.9.2025 14:42:54 EEST | Tiedote
Arvoisa median edustaja, lämpimästi tervetuloa Vasemmistoliiton puoluekokoukseen marraskuussa. Kokouksessa valitaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja, varapuheenjohtajat sekä puoluehallituksen ja puoluevaltuuston jäsenet. Lisäksi kokouksessa hyväksytään puolueen uusi tavoiteohjelma vuosille 2025–2028. Kokous järjestetään Vantaalla kulttuuritalo Martinuksessa (Martinlaaksontie 36 01620 Vantaa) 21.11– 23.11. Aikataulu: Kokous alkaa perjantaina klo 16 ja päättyy sunnuntaina klo 15. Henkilövalinnat tapahtuvat la noin klo 14 alkaen. Tarkennamme aikataulua median ja tiedostustilaisuuksien osalta loka-marraskuun aikana ilmoittautuneille ja verkkosivuillemme osoitteeseen: https://vasemmisto.fi/puoluekokous-medialle/. Median ilmoittautuminen Pyydämme ystävällisesti median edustajia ilmoittautumaan puoluekokoukseen oheisen lomakkeen kautta 20.10. mennessä: median ilmoittautuminen Iltabileet Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita myös iltabileisiin la 22.11. Iltabileet järjestetään Puistokul
Minja Koskela: Ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöön on puututtava lainsäädännöllä eikä puheilla – vasemmistolta neljä konkreettista keinoa29.9.2025 09:53:13 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela vaatii neljä konkreettista toimenpidettä ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön torjumiseksi. STT uutisoi lauantaina, että Turun telakan alihankkijoilla työskennelleiden ukrainalaisten työehtoja on poljettu.
Hanna Sarkkinen: Ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöön puuttuminen on kaikkien työntekijöiden etu27.9.2025 10:15:02 EEST | Tiedote
STT uutisoi lauantaina Turun Mayerin telakalta paljastuneesta ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttövyyhdistä. Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen vaatii lainsäädäntömuutoksia esiin tulleiden väärinkäytösten kitkemiseksi.
Johannes Yrttiaho: Bluffaako Purra? Antaako hallitus datakeskusten verovapauden jatkua?26.9.2025 15:33:48 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho on eduskunnassa toistuvasti vaatinut datakeskusten verovapauden lopettamista. Hallitus lupasi keväällä paineen alla poistaa tämän perusteettoman verovapauden, mutta näyttää nyt kääntäneen takkinsa asiassa.
Minja Koskela: Oulaskankaan yöpäivystyksen lakkautus vaarantaa ihmisten terveyden ja kasvattaa kustannuksia26.9.2025 11:04:12 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mielestä Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen lakkauttaminen on vastuutonta ja vaarallista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme