Puolustusministerit tutustuivat kolmeen korvettiin Rauman telakalla
Rauman telakalla merivoimien Laivue 2020 -hanke on edennyt hyvin, kun rakenteilla on samanaikaisesti kolme neljästä merivoimille rakennettavasta monitoimikorvetista. Erityisesti viime vuosina tehdyt panostukset osaamiseen ja kokonaisvaltaisen oman tuotantoprosessin kehittämiseen konkretisoituvat nyt parhaalla mahdollisella tavalla. Suomen ja Ruotsin puolustusministerit todistivat RMC:n kyvykkyyttä omin silmin tämän päivän telakkavierailullaan.

Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen ja Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson vierailivat tänään ainutlaatuisessa tilanteessa Rauman telakalla, jossa rakenteilla on yhtä aikaa peräti kolme Suomen merivoimille rakennettavaa monitoimikorvettia. Kyseessä on tässä ajan hetkessä maailman kyvykkäin jäissä kulkeva sota-alus omassa luokassaan.
RMC:llä on osaaminen, kyvykkyys, kapasiteetti ja valmius rakentaa niin jäissä kulkevia sotalaivoja kuin jäänmurtajia rivakassa aikataulussa.
Suomen ja Ruotsin puolustusministerit pääsivät todistamaan tänään Raumalla maiden välisen strategisteollisen yhteistyön konkretisoitumista monitoimikorvettien rakentamisessa. Suomalainen RMC rakentaa laivat ja muun muassa ruotsalainen SAAB varustelee ne järjestelmillään Suomen merivoimien käyttöön.
– Tässä ainutlaatuisessa tilanteessa olemme päässeet testaamaan tositoimissa osaamistamme ja prosessiemme toimivuutta erityyppisten alusten vahvana kokonaistoimittajana. Rauman telakka sijaitsee logistisesti ja laivanrakentamisen kannalta erinomaisessa paikassa. Tämä on strategisesti erinomainen paikka rakentaa sotalaivoja, jäänmurtajia ja viranomaisaluksia, sanoo RMC:n toimitusjohtaja Mika Nieminen.
RMC on tehnyt merkittäviä panostuksia telakan infrastruktuurin kehittämiseen, kuten raskassiirtoramppiin, itsenäisen terästuotannon virittämiseen huipputehoon samoin kuin henkilöstön osaamiseen, tuotantoprosessien sujuvuuteen, turvallisuuteen ja laatuun. Tärkeällä sijalla on jatkuva tuki ja saumaton yhteistyö Rauman kaupungin, muiden yhteistyökumppaneiden ja sitoutuneiden työntekijöiden kesken.
Kolmen korvetin rakentaminen yhtä aikaa on todellinen voimannäyttö, jolla on palautettu moninainen sotalaivaosaaminen Suomeen ja Raumalle. RMC on nyt kansainväliselläkin mittapuulla mitattuna näyttöjensä puolesta yksi maailman johtavista telakoista niin sotalaivojen, jäätä murtavien alusten kuin matkustaja-autolauttojen rakentamisessa.
– Olemme onnistuneet kehittämään poikkeuksellista osaamista erityyppisten viranomaisalusten segmenteissä mukaan lukien jäissä kulkevat sota-alukset ja jäänmurtajat samalla kun olemme kehittäneet osaamistamme päästöttömän merenkulun alueella. Uskomme osaamisemme palvelevan jatkossa niin Suomea, Ruotsia kuin muita Nato-liittolaisia, sanoo Rauman telakan toimitusjohtaja Mika Nieminen.
Rauman telakalla rakennetaan tällä hetkellä kolmea Pohjanmaa-luokan monitoimikorvettia Suomen merivoimille. Kaikkien Laivue 2020 -hankkeen monitoimikorvettien on määrä olla valmiina vuonna 2029. Hanke työllistää kokonaisuudessaan peräti 3 500 henkilöä.
Monitoimikorvettien päätiedot:
Pituus: 117 m
Leveys: 16,5 m
Syväys: 5 m
Miehistö: 70
Lisätietoja:
Mika Nieminen
toimitusjohtaja
Rauma Marine Constructions Oy
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Kaisa Koskinen viestintäpäällikkö, communications managerRauma Marine Constructions Oy
Puh:050 384 3660hanna-kaisa.koskinen@rmcfinland.fiKuvat



Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rauma Marine Constructions Oy
RMC liittoutuu Yhdysvaltain jäänmurtajakisassa maailman johtavien meriteollisuusyhtiöiden kanssa29.7.2025 21:28:39 EEST | Tiedote
Rauma Marine Constructions (RMC) on yksi meriteollisuuden johtavista kansainvälisistä toimijoista, jotka ovat liittoutuneet Yhdysvaltojen ASC-jäänmurtajaohjelman toimitusvaatimukset täyttäväksi yhteenliittymäksi. Konsortiota johtaa yhdysvaltalainen Bollinger Shipyards. RMC:n ja Bollingerin lisäksi mukana ovat suomalainen Aker Arctic ja kanadalainen Seaspan Shipyards. Yhdessä jätettävän tarjouksen tavoitteena on rakentaa kaksi ensimmäistä jäänmurtajaa 36 kuukaudessa Suomessa.
Spirit of Tasmania V luovutettu tilaajalle – yksi Suomen ja Australian suurimmista vientikaupoista on valmis25.6.2025 15:39:49 EEST | Tiedote
Rauma Marine Constructions (RMC) on tänään luovuttanut toisen Spirit of Tasmania -matkustaja-autolautan australialaiselle TT-Line Companylle. Luovutus merkitsee yhden Suomen ja Australian suurimman kahdenvälisen vientihankkeen valmistumista.
Spirit of Tasmania V delivered to owner – one of largest export deals between Finland and Australia completed25.6.2025 15:39:49 EEST | Press release
Rauma Marine Constructions (RMC) has today delivered the second Spirit of Tasmania car and passenger ferry to the Australian TT-Line Company. This delivery completes one of the largest bilateral export projects ever between Finland and Australia.
Vuorineuvos Stig Gustavson 80 vuotta – merkittävä vaikuttaja suomalaisessa teollisuudessa17.6.2025 15:00:20 EEST | Tiedote
Rauma Marine Constructions Oy:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Stig Gustavson täyttää 80 vuotta tiistaina 17.6. Gustavson on yksi suomalaisen elinkeinoelämän merkittävimmistä vaikuttajista – teollisuuden pitkäjänteinen uudistaja ja teknologiateollisuuden kehityksen suunnannäyttäjä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme