Mediconsult Oy

Mediconsultin uudeksi toimitusjohtajaksi Johan Sandell

Jaa

Mediconsult Oy:n hallitus on nimittänyt Johan Sandellin Mediconsultin toimitusjohtajaksi 1.10.2025 alkaen. Sandell on toiminut Mediconsultilla johdon neuvonantajana keväästä 2025 lähtien ja vastannut uuden strategian ja organisaatiouudistuksen valmistelusta. Aiemmin Sandell on ollut toimitusjohtajana Ambientia Group Oy:ssä ja SAS Institute Oy:ssä.

Johan Sandell seisoo portaikossa kasvot kameraan päin. Hänen oikealla puolellaan on ikkunaseinä.
Mediconsultin toimitusjohtajana aloittaa 1.10.2025 Johan Sandell.

Vuodesta 2008 alkaen Mediconsultin toimitusjohtajana toiminut Tommi Salaspuro siirtyy yhtiön hallitukseen ja johtamaan yhtiön kansainvälistymistä.

Salaspuro on ollut Mediconsultin toimitusjohtajana yhtäjaksoisesti jo lähes parikymmentä vuotta. 50-vuotias yhtiö on jälleen uuden kasvuvaiheen kynnyksellä.
– Koen, että nyt on oikea hetki siirtää yhtiön vetovastuu sekä tuoda uutta näkökulmaa ja otetta yhtiön seuraavaan kehitysvaiheeseen. Uskon vahvasti Mediconsultin tulevaisuuteen Johanin johdolla. Tuen Johania ja muuta johtoa tehtävässä täysin ja keskityn uudessa roolissani entistä vahvemmin Mediconsultin kansainvälistymiseen ja kasvun rakentamiseen, taustoittaa toimitusjohtajan paikalta väistyvä Tommi Salaspuro.   

Mediconsult on uudistanut strategiansa ja hakee kannattavaa kasvua keskittymällä jatkossa erityisesti sosiaalihuollon, kotihoidon ja asumispalveluiden ratkaisuihin sekä korkean turvaluokituksen potilastietojärjestelmiin ja suun terveydenhuollon ratkaisuihin. Näissä Mediconsultilla on jo vahva asema Suomen markkinassa ja nyt yhtiö vahvistaa laajentumista kansainvälisille markkinoille.

Johan Sandell tarttuu innolla uusiin haasteisiin.
–Pääsen johtamaan kasvavaa ja kansainvälistyvää perheyhtiötä, jolla on keskeinen rooli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudistamisessa ja suomalaisen teknologiaosaamisen viemisessä kansainvälisille markkinoille. Mediconsultilla on erinomaiset mahdollisuudet kannattavaan kasvuun ja markkina-aseman vahvistamiseen niin Suomessa kuin kansainvälisillä markkinoillakin. Aivan ensimmäiseksi keskitymme toimittamiemme Saga-järjestelmien käyttöönottojen onnistumisen varmistamiseen sekä nykyisten asiakassuhteidemme lujittamiseen, Johan Sandell kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johan Sandell, toimitusjohtaja, Mediconsult Oy
s-posti: johan.sandell@mediconsult.fi, p. 050 4632895

Kuvat

Johan Sandell seisoo portaikossa kasvot kameraan päin. Hänen oikealla puolellaan on ikkunaseinä.
Mediconsultin toimitusjohtajana aloittaa 1.10.2025 Johan Sandell.
Lataa
Johan Sandellin kasvokuva
Mediconsultin toimitusjohtaja Johan Sandell
Lataa

Kestävää koodia kotimaiseen soteen

Mediconsult on suomalainen vuonna 1975 perustettu yksityisomisteinen sote-alan järjestelmätoimittaja. Kehittämämme Mediconsult Saga®️ on suomalaiseen soteen suunniteltu asiakas- ja potilastietojärjestelmäkokonaisuus.

Sote-ammattilaiset turvaavat järjestelmiemme avulla yli miljoonan suomalaisen terveyttä ja hyvinvointia​. Ratkaisuillamme on Avainlippu-tunnus osoituksena kotimaisuudesta, vastuullisuudesta ja Suomessa työllistämisestä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mediconsult Oy

Pohjois-Savon hyvinvointialue ottaa ensimmäisten joukossa käyttöönsä Suomen edistyksellisimmän sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän21.5.2025 08:55:43 EEST | Tiedote

Pohjois-Savon hyvinvointialue (PSHVA) ottaa vaiheittain käyttöön kotimaisen sote-tietojärjestelmiin erikoistuneen Mediconsultin kehittämän Saga Sosiaalihuolto -asiakastietojärjestelmän. Uuden järjestelmän käyttöönotto on alkanut pilottina turvakotipalveluista 20.5.2025. Järjestelmä on hankesuunnitelman mukaisesti käytössä kaikissa sosiaalihuollon palveluissa marraskuun loppuun mennessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye