Podiva Oy

Frantsila voitokkaana European Natural Beauty Awards 2025 -kilpailussa

Jaa

Frantsila palkittiin elämäntyöstään Lifetime Achievement Awards -palkinnolla Pariisissa 29.9.2025 pidetyssä palkintogaalassa. Lisäksi Frantsilan keväällä lanseeratut Kehäkukka-sarjan puhdistusöljy ja seerumi saivat kunniamaininnat maakohtaisessa Excellence Award -palkintokategoriassa.

tuotepakkaus ja tuotepullo
Frantsilan peltojen ja puutarhan puhtaassa maaperässä kasvaa yli 20 hoitavaa luonnonkasvia ja yrttiä.

European Natural Beauty Awards (ENBA) on kansainvälinen kilpailu, joka palkitsee vuosittain Euroopan korkealaatuisimpia luonnonkosmetiikkatuotteita sekä alan jälleenmyyjiä ja vaikuttajia.

”Palkinto on upea tunnustus Frantsilan monikymmenvuotisesta työstä luonnonmukaisen hyvinvoinnin ja kauneuden edistämisen eteen. Viljelytapamme on kokonaisvaltainen, ja pyrkii antamaan maaperälle ja peltojamme ympäröivälle luonnolle takaisin vähintään sen, mitä siitä otamme. Luonnon elinvoimaisuus ja sen vaaliminen on Frantsilan ydinperiaate, ja olen todella otettu ja ylpeä saamastamme tunnustuksesta kollegoilta ja kansainväliseltä luonnonkosmetiikkayhteisöltä,” Frantsilan hallituksen puheenjohtaja ja kehitysjohtaja Jupiter Cormier iloitsee.  

Palkitut tuotteet ja brändit ovat läpäisseet tiukan arviointiseulan

Tänä vuonna eri kategorioihin lähetettiin ennätykselliset 1274 ehdokasta ympäri Eurooppaa. Näistä 219 tuotetta valittiin finaaliin. Voitto missä tahansa kategoriassa on siis merkittävä saavutus.

Luonnonkosmetiikka-alan ja -median ammattilaisista koostuva jury testaa tuotteita useiden kuukausien ajan. Tuotteiden arvioinnissa kiinnitetään huomiota luonnollisten ainesosien määrään, innovatiivisuuteen, tehokkuuteen ja brändin sitoutumiseen kestävän kehityksen toimintaperiaatteisiin.

Lisätietoja:

Jupiter Cormier, hallituksen puheenjohtaja, jupiter.cormier@frantsila.com, puh. 0400 757 810
Kimmo Tupala, toimitusjohtaja, kimmo.tupala@frantsila.com, puh. 050 551 9835

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Podiva Oy

Pirteä Järvikylän Pirre täydentää suosittua suomalaisten salaattisekoitusten valikoimaa18.9.2025 10:17:50 EEST | Tiedote

Famifarm Oy tuo lokakuussa kauppoihin uuden pirteän Järvikylä-salaattisekoituksen vastaamaan kasvavaan kotimaisten salaattisekoitusten kysyntään. Käyttövalmis Pirre-salaattisekoitus on monikäyttöinen, ja se sopii sekä salaattien pohjaksi että lisukkeeksi pääruoan kylkeen. Mehevässä ja rapeassa sekoituksessa on punaisia ja vihreitä kokonaisia, pieninä kerättyjä mehukkaita ja herkullisia salaatinlehtiä.

Jyväskyläläinen ohjelmistokehittäjä Jamix saanut hyvän jalansijan Yhdysvaltain markkinoilla16.9.2025 12:32:46 EEST | Tiedote

Jamixin keittiöjärjestelmiä on hyödynnetty ravintolakeittiöissä kautta maailman jo 35 vuoden ajan. Yrityksen tavoitteena on sen syntyajoista asti ollut halu olla käytännönläheinen apuri ravintolakeittiöiden paineistettuun työympäristöön. Jamixin tuote pärjää todistetusti kilpailussa myös kansainvälisesti paikallisen panostuksen ja läsnäolon ansiosta, jopa niinkin tiukoilla markkinoilla, kuin Yhdysvalloissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye