OmaKelassa voi nyt hakea eläkkeensaajan asumistukea läheisen puolesta
1.10.2025 09:34:53 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Läheisen Kela-asioita voi hoitaa entistä laajemmin OmaKelassa. Myös eläkkeensaajan asumistuen hakeminen onnistuu sähköisesti toisen puolesta. OmaKelassa asiointi tekee hakemisesta nopeampaa ja tuo säästöjä.
Kela-asioita voi hoitaa läheisensä puolesta, jos tämä ei voi tai halua hoitaa niitä itse. OmaKelassa asiointia läheisen puolesta kehitetään vaiheittain, ja uudistuksen myötä myös eläkkeensaajan asumistukea voi hakea sähköisesti toisen puolesta. Hakemuksen ja liitteiden lähettäminen OmaKelassa nopeuttaa käsittelyä, koska verkon kautta ne ovat heti perillä.
OmaKelassa voi läheisen puolesta lähettää viestejä ja liitteitä, seurata etuusasioita ja maksuja sekä nähdä päätökset ja kirjeet. Lisäksi on mahdollista hakea tukia esimerkiksi kuntoutukseen, vammaistukiin, eläkkeisiin, sairaanhoitoon ja matkakorvauksiin liittyen.
– Sähköinen asiointi läheisen puolesta on koettu helpoksi tavaksi hoitaa asioita. Moni auttaa etenkin iäkästä läheistään Kela-asioiden hoidossa, joten eläkkeensaajan asumistuen hakeminen sähköisesti laajentaa asiointimahdollisuuksia, sanoo OmaKelan kehittämisestä vastaava Jenni Runola Kelasta.
Eläkkeensaajan asumistukea voi saada, jos tulot ovat pienet ja saa eläkettä, joka oikeuttaa eläkkeensaajan asumistukeen. Eläkkeensaajan asumistukea sai noin 193 000 henkilöä elokuussa 2025.
Täysi-ikäisen puolesta asiointiin tarvitaan valtuutus
OmaKelassa asiointi toisen puolesta edellyttää Suomi.fi-valtuutta nimeltä Sosiaaliturvan etuusasioiden hoitaminen. Valtuuden voi antaa Suomi.fi-verkkopalvelussa tai Digi- ja väestötietovirastoon tehtävällä hakemuksella, jos valtuuttajalla ei ole verkkopankkitunnuksia.
Yksityinen edunvalvoja tai edunvalvontavaltuutettu voi asioida OmaKelassa ilman Suomi.fi-valtuutta, jos edunvalvontavaltakirja kattaa taloudellisten asioiden hoitamisen.
Puhelimessa, palvelupisteessä ja postitse läheisen asioita voi hoitaa perinteisellä valtakirjalla. Toisen puolesta asiointi OmaKelassa on usein kuitenkin kätevintä läheiselle. Asiat löytyvät helposti yhdestä paikasta ja viestien avulla tiedot kulkevat sujuvasti, mikä nopeuttaa käsittelyä ja tuo yhteiskunnalle säästöjä paperipostin vähentämisen kautta.
Lisätietoja
Eläkkeensaajan asumistuki
Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta
Suomi.fi-valtuudet ja hakemuksella valtuuttaminen (suomi.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni RunolaAsiointipalvelujen kehittämisryhmäKela
Puh:0206343330jenni.runola@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Ersättningarna för privatläkararvoden ökade år 2025 med 20 procent jämfört med året innan21.9.2026 11:04:22 EEST | Pressmeddelande
År 2025 betalade FPA 107 miljoner euro i ersättningar för privatläkararvoden. Över 1,5 miljoner personer fick ersättning. De här uppgifterna framgår av FPA:s sjukförsäkringsstatistik 2025.
Yksityislääkärin palkkiosta maksetut korvaukset kasvoivat vuonna 2025 edellisvuodesta 20 prosenttia21.9.2026 11:04:22 EEST | Tiedote
Kela maksoi vuonna 2025 yksityislääkärin palkkioista korvauksia 107 miljoonaa euroa ja korvausta sai yli 1,5 miljoonaa henkilöä. Luvut selviävät Kelan sairausvakuutustilastosta 2025.
Var nionde person som fyllt 65 år utnyttjade valfrihetsförsöket under det första året16.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Valfrihetsförsöket har utnyttjats mest i Mellersta Nylands välfärdsområde. Den vanligaste orsaken till läkarbesöken är sjukdomar i rörelseorganen.
Joka yhdeksäs 65 vuotta täyttänyt hyödynsi valinnanvapauskokeilua sen ensimmäisen vuoden aikana16.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Valinnanvapauskokeilua on hyödynnetty eniten Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella. Yleisin syy hakeutua vastaanotolle ovat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet.
Den långvariga nedgången i födelsetalen verkar nå en vändpunkt i år, visar FPA:s statistik över moderskapsunderstöd15.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Under januari–juni 2026 ökade antalet ansökningar om moderskapsunderstöd från FPA med cirka 11 procent jämfört med motsvarande period i fjol.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme