Sähköalan tulevaisuuden ratkaisut luodaan yhdessä
1.10.2025 10:17:08 EEST | Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki | Tiedote
Sähkömessut järjestetään 4.-6.2.2026 Paviljongissa, Jyväskylässä. Jo yli 40 vuoden ajan tapahtuma on koonnut sähköalan ammattilaiset yhteen tutustumaan uusimpaan teknologiaan, jakamaan osaamista ja rakentamaan verkostoja.

Sähköala elää parhaillaan suurta muutosta. Sähköistyminen on tärkeä osa arkea ja keskeinen tekijä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tulevaisuuden kestävät ratkaisut edellyttävät tiivistä yhteistyötä sähköalan asiantuntijoiden, eri toimialojen ja sukupolvien välillä. Tulevien Sähkömessujen kantava teema muodostuu vahvasti laaja-alaisen yhteistyön ympärille.
”Nyt jos koskaan tarvitaan yhteistyötä, sillä tulevaisuuden ratkaisut luodaan yhdessä. Alalla tarvitaan sekä nuoremman sukupolven tuoretta otetta että kokeneemman polven vahvaa asiantuntemusta. Rohkeus kokeilla ja löytää uusia kumppanuuksia vie sähköalaa eteenpäin, ja juuri tätä haluamme mahdollistaa Sähkömessuilla 2026”, sanoo Hannu Mennala Jyväskylän Messuilta.
Uusia mahdollisuuksia ja kohtaamisia
Sähköalan nopea kasvu korostaa yhteistyön merkitystä, sillä uudet teknologiat vaativat monipuolista osaamista. Henkilökohtaiset tapaamiset ovat edelleen ratkaisevan tärkeitä liiketoiminnalle ja verkostojen kasvattamiselle.
Sähkömessut on alan merkittävin kohtaamispaikka, jonne päättäjät, suunnittelijat, urakoitsijat ja muut sähköalan ammattilaiset ympäri Suomea kokoontuvat tapaamaan tuttuja, luomaan uusia kontakteja ja syventymään sähköalan ajankohtaisiin teemoihin.
Messuilla vallitsee ainutlaatuinen yhteisöllisyys – Jyväskylän henki, joka jatkuu myös messupäivien jälkeen keskusteluissa kaupungin tiiviissä keskuksessa.
”Sähkömessut ei ole vain näyttely, vaan myös kohtaamispaikka. Haluamme luoda ympäristön, jossa alan ammattilaiset voivat löytää uusia kumppanuuksia, vahvistaa verkostojaan ja saada tuoreita näkökulmia omaan työhönsä”, Mennala korostaa.
Yhdessä kohti kestävää tulevaisuutta
Sähköalan murros tarjoaa alan toimijoille mahdollisuuden rakentaa entistä kestävämpää huomista. Se edellyttää investointeja, uusia teknologioita ja avointa yhteistyötä. Helmikuussa 2026 Sähkömessut tarjoaa katsauksen alan uusimpiin innovaatioihin ja näyttää, miten yhdessä tekemällä voidaan luoda ratkaisuja, joilla on merkitystä nyt ja tulevaisuudessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu MennalaMyyntijohtajaJyväskylän Messut Oy
Puh:050 591 5428hannu.mennala@paviljonki.fiKuvat

Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Jyväskylän Messut Oy vastaa messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin toiminnasta kokonaisuudessaan. Järjestämme suosittuja ammatti- ja kuluttajamessuja sekä muita arvostettuja tapahtumia Paviljongissa Jyväskylässä ja muualla Suomessa. Vuokraamme Paviljongin muunneltavia tiloja ja tuotamme tapahtumapalveluja muille tapahtumajärjestäjille.
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki on todellinen kohtaamispaikka ja yksi Suomen suurimmista tapahtumakeskuksista, jossa järjestetään satoja tapahtumia ja vierailee noin 300 000 asiakasta vuosittain.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki
Paviljongin uudeksi myyntijohtajaksi Niina Karhu16.6.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän Messut Oy on nimittänyt Niina Karhun messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin uudeksi myyntijohtajaksi. Karhu aloittaa tehtävässään elokuussa 2026.
Sähkömessut 2028 keskittyy teollisuuden sähköistymiseen, kiinteistöautomaatioon ja energiamurrokseen4.6.2026 12:31:25 EEST | Tiedote
Sähköala elää historiallisen suurta muutosta, kun teollisuus sähköistyy, kiinteistöt muuttuvat älykkäiksi ja energiajärjestelmä siirtyy kohti hajautettuja ja uusiutuvia ratkaisuja. Muutoksen keskellä myös alan merkittävimmän ammattitapahtuman on uudistuttava. Vuonna 2028 Sähkömessut pureutuu kolmeen teemaan, jotka määrittävät alan tulevaisuuden.
Paviljongin tapahtumat toivat 32 miljoonaa euroa Jyväskylään 20253.6.2026 10:46:48 EEST | Tiedote
Paviljongin tapahtumien taloudellinen vaikutus Jyväskylän alueella on jälleen tutkittu. Tuore tutkimus osoittaa, että messu- ja tapahtumakeskuksessa järjestettävillä tapahtumilla on merkittävä vaikutus alueen talouteen ja kokonaistyöllisyyteen.
KuljetusAreena kokoaa kuljetusyritykset Paviljonkiin30.4.2026 10:06:24 EEST | Tiedote
Jyväskylän Paviljongissa järjestetään 5.5.2026 toista kertaa kuljetus- ja logistiikka-alan verkostoitumistapahtuma KuljetusAreena. Tapahtuma esittelee tuotteita ja palveluita kuljetusalan yrityksille ja tarjoaa alustan keskusteluille ja kohtaamisille alan sisällä.
Uusi Arctic Performance -asiantuntijatapahtuma nostaa esiin kriisinkestävyyden ja kaksoiskäyttöteknologian28.4.2026 12:16:07 EEST | Tiedote
Jyväskylään syntyy uusi valtakunnallinen asiantuntijatapahtuma, kun Arctic Performance järjestetään ensimmäistä kertaa 11.11.2026 Paviljongissa. Tapahtuma kokoaa yhteen julkisen sektorin, puolustuksen ja teollisuuden toimijat, teknologia- ja startup-yritykset sekä tutkimuksen ja koulutuksen edustajat. Sisällöllisesti tapahtuma keskittyy kaksoiskäyttöteknologioihin, varautumiseen, kunnossapitoon ja suorituskyvyn kehittämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme