Palvelujen järjestäminen -lautakunta 30.9.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta kokoontui tiistaina 30.9.2025.
Arviointikertomus vuodelle 2024
Lautakunta päätti hyväksyä tarkastuslautakunnan vuoden 2024 arviointikertomuksen sosiaali- ja terveystoimialaa koskeviin huomioihin ja suosituksiin laaditut vastineet ja saattaa ne tiedoksi aluehallitukselle, tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle.
Talousarvio 2026, sosiaali- ja terveystoimi
Lautakunta päätti äänestyksen jälkeen palauttaa talousarvioesityksen uudelleenvalmisteluun. Poliittisena ohjauksena annettiin, että säästöjä olisi löydyttävä.
Vammaispalvelujen henkilökohtaisen avun työnantajamallin työnantajaopas Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella
Lautakunta päätti korjata päätöksensä 19.3.2025 §36 ja päätti hyväksyä korjatun henkilökohtaisen avun työnantajamallin työnantajaoppaan.
Omenamäen palvelukeskuksen senioriasuntojen muuttaminen yhteisölliseksi asumiseksi
Lautakunta päätti, että Omenamäen palvelukeskuksen senioriasunnot, joita on 10, muutetaan yhteisöllisen asumisen asunnoiksi 1.1.2026 alkaen. Senioriasuntojen muuttaminen yhteisölliseksi asumiseksi toteutetaan vaiheittain.
Muut asiat lautakunta päätti tai merkitsi tiedoksi esityslistan mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
viestintä / kommunikationItä-Uudenmaan hyvinvointialue / Östra Nylands välfärdsområde
viestinta@itauusimaa.fiItä-Uudenmaan hyvinvointialue tuottaa ja järjestää julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut alueellaan, johon kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Itä-Uudenmaan hyvinvointialue – Östra Nylands välfärdsområde
Nämnden för ordnande av tjänster 30.91.10.2025 10:06:14 EEST | Pressmeddelande
Nämnden för ordnande av tjänster vid Östra Nylands välfärdsområde samlades till möte tisdagen 30.9.2025.
Räddningsverksamheten har inletts vid den nya räddningsstationen i Lovisa den 29.9.20251.10.2025 09:51:41 EEST | Pressmeddelande
Den gamla räddningsstationen på Kyrkogatan i Lovisa har stängt, och räddningsverksamheten, akutvården och riskhanteringstjänsterna har sedan måndagen den 29 september 2025 fungerat utgående från den nya räddningsstationen på Svetsarevägen 1.
Pelastustoiminta on käynnistynyt Loviisan uudella pelastusasemalla 29.9.20251.10.2025 09:36:58 EEST | Tiedote
Vanha pelastusasema Loviisan Kirkkokadulla on sulkenut ovensa, ja pelastustoiminnan, ensihoidon ja riskienhallinnan palvelut ovat käynnistyneet uudella pelastusasemalla Hitsaajantie 1:ssä maanantaista 29.9.2025 lähtien.
Välfärdsområdet koncentrerar sin förvaltning till statens ämbetshus i Borgå – ger besparingar och en smidigare vardag, ingen förändring i servicen30.9.2025 07:46:33 EEST | Tiedote
De lokaler där Östra Nylands välfärdsområdes förvaltning verkar koncentreras till statens ämbetshus i Borgå från 1.10.2025. Den service avsedd för invånarna som funnits i WSOY-huset och på Teknikbågen fortsätter på samma ställe som förut. I och med flytten uppnås besparingar på cirka 10 000 euro i månaden samtidigt som flytten underlättar förvaltningens arbete i praktiken.
Hyvinvointialue keskittää hallinnon toimitilat Porvoon virastotaloon – säästöjä ja sujuvampaa arkea, palvelut jatkuvat ennallaan30.9.2025 07:44:09 EEST | Tiedote
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue keskittää hallinnon toimitilat Porvoon virastotaloon 1.10.2025 alkaen. Asukkaille tarjottavat palvelut jatkuvat ennallaan WSOY-talossa ja Tekniikankaaressa. Muuton myötä saavutetaan noin 10 000 euron kuukausittaiset säästöt ja hallinnon arki sujuvoituu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme