Huuhkajat nimetty lokakuun MM-karsintaotteluihin
Suomi kohtaa MM-karsinnoissa Liettuan Helsingissä (9.10.) ja Hollannin Amsterdamissa (12.10.).

Päävalmentaja Jacob Friis nimesi 27 pelaajaa Liettua- ja Hollanti-otteluihin keskiviikkona Helsingissä järjestetyssä mediatilaisuudessa. Tilaisuudessa julkaistiin myös Pikkuhuuhkajien joukkue lokakuun otteluihin.
A-maajoukkueessa nähdään paljon muutoksia ja uusia nimiä – syyskuun ryhmään verrattuna Huuhkajiin nousee kuusi uutta pelaajaa.
Ensikertalaisia A-maajoukkueessa ovat Mjällbyn keskuspuolustaja Tony Miettinen, Nordsjaellandin laitapuolustaja Juho Lähteenmäki, Kaiserslauternin hyökkäävä keskikenttäpelaaja Naatan Skyttä ja Häckenin hyökkääjä Adrian Svanbäck.
Lisäksi Huuhkajiin palaavat IK Siriuksen keskikenttäpelaaja Leo Walta ja OH Leuvenin laitahyökkääjä Casper Terho, jotka tekivät A-maajoukkuedebyyttinsä jo viime vuonna.
Suomi isännöi Liettuaa Helsingin Olympiastadionilla torstaina 9. lokakuuta kello 19.00, minkä jälkeen Huuhkajat kohtaa Hollannin Amsterdamissa Johan Cruijff Arenalla sunnuntaina 12. lokakuuta kello 19.00 Suomen aikaa.
Huuhkajat on MM-karsintalohkossaan kolmantena kolme pistettä Hollantia ja Puolaa perässä. Lohkovoittajat etenevät suoraan MM-lopputurnaukseen. Lohkokakkoset pelaavat neljästä jäljellä olevasta kisapaikasta jatkokarsinnoissa.
Huuhkajat lokakuun MM-karsintaotteluissa:
Jesse Joronen, Palermo FC
Viljami Sinisalo, Celtic FC
Lucas Bergström, RCD Mallorca
Robert Ivanov, Asteras Tripolis
Miro Tenho, Djurgårdens IF
Ville Koski, NK Istra 1961
Tony Miettinen, Mjällby AIF
Jere Uronen, Atromitos Athens
Nikolai Alho, Asteras Tripolis
Adam Ståhl, Djurgårdens IF
Juho Lähteenmäki, FC Nordsjaelland
Matti Peltola, D.C. United
Adam Marhiev, 1.FC Nürnberg
Santeri Väänänen, Rosenborg BK
Leo Walta, IK Sirius
Anssi Suhonen, Östers IF
Kaan Kairinen, AC Sparta Praha
Naatan Skyttä, 1.FC Kaiserslautern
Oliver Antman, Rangers FC
Topi Keskinen, Aberdeen FC
Oiva Jukkola, Ilves
Joel Pohjanpalo, Palermo FC
Benjamin Källman, Hannover 96
Teemu Pukki, HJK
Adrian Svanbäck, BK Häcken
Casper Terho, OH Leuven
Robin Lod, Minnesota United FC
Akkreditointi MM-karsintaotteluun Suomi – Liettua 9.10.2025 >>
Akkreditointi MM-karsintaotteluun Hollanti – Suomi 12.10.2025 >>
Lisätiedot:
MIESTEN A-MAAJOUKKUE
Timo Walden, tiedotuspäällikkö
050 544 6402
timowald@netti.fi
SUOMEN PALLOLIITTO
Roope Kuisma, tiedottaja
040 729 8473
roope.kuisma@palloliitto.fi
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto
Miesten Futsal-Liiga käynnistyy lauantaina26.9.2025 13:15:35 EEST | Tiedote
Miesten Futsal-Liiga käynnistyy lauantaina 27.9. täydellä kierroksella. Naisten Futsal-Liiga alkaa viikkoa myöhemmin, lauantaina 4.10.
Huuhkajien ja Pikkuhuuhkajien joukkueet lokakuun otteluihin julkaistaan keskiviikkona 1.10.25.9.2025 15:30:00 EEST | Tiedote
Huuhkajat kohtaa MM-karsinnoissa Liettuan Helsingissä (9.10.) ja Hollannin Amsterdamissa (12.10.). Pikkuhuuhkajien EM-karsinnat jatkuvat ottelulla Espanjaa vastaan Castellónissa (14.10.).
Akkreditointi Helmareiden Nations League -nousukarsintaotteluihin Tanskaa vastaan25.9.2025 09:50:00 EEST | Tiedote
Suomi kohtaa Tanskan Tampereella (24.10.) ja Kööpenhaminassa (28.10.).
Suomen Cupin finaalien mediapaketti19.9.2025 16:10:28 EEST | Tiedote
Suomen Cupin Superviikonloppua vietetään Tampereella Tammelan Stadionilla 19.–21.9.2025. Miesten Suomen Cupin finaalissa lauantaina kohtaavat HJK ja KuPS. Sunnuntaina Naisten Suomen Cupin finaalissa vastakkain ovat HJK ja Åland United.
Ring, Pennanen, Heroum & Råtts Suomen Cupin Superviikonlopun ennakkolehdistötilaisuudessa11.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Cupin Superviikonloppua vietetään Tampereella 19.–21.9.2025. Palloliitto kutsuu median ennakkolehdistötilaisuuteen Tammelan Stadionille torstaina 18.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme