Ideoi ehdotuksia OmaStadissa sunnuntaihin 5. lokakuuta saakka
1.10.2025 13:46:51 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Helsinkiläisillä on monta tapaa vaikuttaa kaupungin yhteisiin asioihin, kuten esimerkiksi OmaStadi. Uusia ehdotuksia voi esittää 5. lokakuuta saakka 10 miljoonan euron käytöstä asukkaiden toiveiden mukaisesti.

Helsinkiläinen voi ehdottaa OmaStadin verkkosivuilla ja kaupungin järjestämissä tapahtumissa.
Erityisen tervetulleita ovat sellaiset ehdotukset, joissa päästään kohentamaan ja kunnostamaan jo olemassa olevia asioita sekä vahvistetaan toimintaa ja tapahtumallisuutta kaupungissa.
– Tänään vietetään kansalaisvaikuttamisen päivää. Helsinkiläisillä on monenlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa kotikaupungin kehittämiseen. Tällä hetkellä meneillään oleva OmaStadi on osoitus siitä, että kaupunki tarjoaa aitoja vaikuttamisen mahdollisuuksia, kertoo OmaStadista vastaava kehittämispäällikkö Kirsi Verkka.
Tänään on tarjolla useampia tapahtumia. Esimerkiksi stadiluotsi Laura Päiväpuron järjestämä viittomakielinen OmaStadin legotyöpaja Pitäjänmäen kirjastossa, jossa on viittomakielen tulkkaus. Kaupungin yhteisötaloilla järjetetään työpajoja.
Helsinkiläiset ehdottavat ideoita tiuhaan tahtiin
Tutustu jo tehtyihin ehdotuksiin.
Tukea ehdotusten tekemiseen saa kirjastoissa, nuorisotaloissa, yhteisötaloissa ja palvelukeskuksissa. Kaupunki järjestää useita tapahtumia, joissa yhdessä alueen asukkaiden kanssa ideoidaan ehdotuksia. Ehdotuksia voivat sivustolle jättää 13 vuotta täyttäneet, mutta erilaisten ehdotusten ideointiin voivat osallistua kaikki kaupunkilaiset.
Helsinkiin onkin OmaStadin avulla saatu monenlaisia muun muassa luonnossa viihtymiseen, ulkoiluun, kuntoiluun, merellisyyteen ja puistoihin liittyviä uudistuksia, jotka ilahduttavat asukkaita.
Parhaat ideat syntyvät meistä!
Kaupunki arvioi ja laatii kustannusarviot kaikille määräaikaan mennessä saapuneille ehdotuksille. Äänestäminen tapahtuu ensi keväänä. Sen jälkeen äänestyksessä menestyneet ehdotukset kehitetään yhdessä kaupunkilaisten kanssa toteutuskelpoisiksi. Ehdotusten toteuttaminen alkaa ensi syksynä.
OmaStadi on Helsingin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia. Sen kolmen kierroksen aikana helsinkiläiset ovat ehdottaneet ja äänestäneet, miten kaupunki käyttää 22 miljoonaa euroa. Tähän mennessä 164 toteutunutta hanketta ovat tehneet Helsingistä asukkailleen paremman ja viihtyisämmän.
Tutustu OmaStadin tarinaan.
OmaStadin uutisia on julkaistu Hel.fi-sivustolla ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunginkanslia:
Kirsi Verkka, kehittämispäällikkö, osallisuusyksikkö, p. 040 3362281, kirsi.verkka@hel.fi
Johanna Stadius, osallisuuspäällikkö, osallisuusyksikkö, p. 040 1834931, johanna.stadius@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli tilannekatsauksia21.9.2026 18:25:33 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 seitsemänteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto kuuli tilannekatsaukset kaupungin toimitilatonttitarjontaan ja yritysten asiointipalveluihin kaupunkiympäristön toimialalla sekä elinkeino-osaston yritysten perustamista ja kasvua tukeviin palveluihin.
Helsingin kaupunginhallituksen päätökset 21.9.21.9.2026 17:25:09 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus kokoontui 21. syyskuuta. Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan muun muassa valtuutettujen aloitteita.
Lapinlahden peruskorjauksen valmistelu jatkuu17.9.2026 16:15:03 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus keskusteli aamukoulussaan 17. syyskuuta Lapinlahden entisen sairaalan peruskorjauksen valmistelusta.
Omorganisering av Seure Henkilöstöpalvelut Oy:s ägarstruktur framskrider till beslut17.9.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsstyrelse behandlar den 21 september ett förslag om en omorganisering av Seure Henkilöstöpalvelut Oy:s (Seure) ägarstruktur så att den motsvarar den ändring av upphandlingslagen som trätt i kraft sommaren 2026. I och med ändringen i ägarstrukturen skulle Helsingfors, Esbo och Vanda städer sälja en del av sina aktier i Seure till andra nuvarande aktieägare och Päijänne-Tavastlands välfärdsområde så att alla ovannämnda instansers ägarandel av Seure i fortsättningen vore minst 10 procent.
Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n omistusrakenteen uudistaminen etenee päätöksentekoon17.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus käsittelee 21. syyskuuta esitystä Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n (Seure) omistusrakenteen uudistamisesta vastaamaan kesällä 2026 voimaan tullutta hankintalain muutosta. Järjestelyn myötä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit myisivät Seuren osakkeitaan muille nykyisille osakkaille sekä Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle siten, että kaikkien edellä mainittujen tahojen omistus Seuresta olisi jatkossa vähintään 10 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme