Mikko Uski Kauppakeskus Myllyn kiinteistöpäälliköksi – 91 000 neliön kiinteistö on tärkeä osa Myllyn brändiä
Mikko Uski on aloittanut Kauppakeskus Myllyn kiinteistöpäällikkönä 1. syyskuuta. Hän vastaa Myllyn noin 91 000 neliön kiinteistön kehittämisestä, huollon ja ylläpidon johtamisesta sekä palveluntuottajaverkoston hallinnasta. Mikko Uski on aikaisemmin työskennellyt muun muassa Salon IoT Campuksen yrityspuistossa ja Turun Teknologiakiinteistöissä.

– Kaikki aikaisemmat työpaikat tuovat perspektiiviä ja kokemusta, mutta erityisesti Salon IoT Campuksen yrityspuisto oli työympäristönä samantyyppinen kuin Mylly. Myös siellä oli yli sata erikokoista yritystä saman katon alla, ja työn keskiössä olivat asiakaskeskeisyys ja yhteisöllisyys, kertoo Mikko Uski.
Uudessa roolissa Mikko Uskia kiinnostaa muun muassa Myllyn monipuolinen toimintaympäristö, jossa on hyvinkin erilaisia asiakkaita ja palveluja.
– Tärkeintä työssäni tulee olemaan sekä asiakkaiden että vuokralaisten tyytyväisyyden varmistaminen Myllyn tiloihin ja olosuhteisiin. Haluan kehittää kiinteistöhuollon toimintaa ja kiinteistöpäällikön roolia sekä luoda ja ottaa käyttöön uusia toimintamalleja, esimerkiksi asiakasyhteydenpidossa. Lähivuosina tärkeimpiä kehitysprojekteja ovat erityisesti digitalisaation entistä parempi hyödyntäminen sekä energian käyttöön liittyvät hankkeet.
Kiinteistöhankkeissa mukana aina myös brändi
Kauppakeskus Mylly on Lounais-Suomen suurin kauppakeskus. Sen pinta-ala on lähes 91 000 neliömetriä, ja tiloissa toimii yli 150 liikettä ja palvelua. Vuonna 2001 avattua kauppakeskusta kehitetään jatkuvasti vastaamaan käyttäjien muuttuviin tarpeisiin ja päivittyviin energiavaatimuksiin. Vuosina 2021–2024 Myllyn kiinteistöön on investoitu noin 21 miljoonaa euroa.
– Myllyn brändin lupaukset lunastetaan asiakaskohtaamisissa, ja kiinteistö on merkittävä osa näitä kohtaamisia. Kun teemme Myllyssä uudistuksia kiinteistöön, brändi otetaan vahvasti huomioon. Kysymme aina, mitä tekisi maailman ihmeellisin raisiolainen kauppakeskus, kertoo Kauppakeskus Myllyn toimitusjohtaja Mari Hantula.
Myllyssä kiinteistön hankkeet on suunniteltu useammalle vuodelle. Jotta kokonaisuus pysyy ehjänä ja brändin mukaisena, kiinteistönhallinnan visuaalisen ilmeen tueksi on tehty Toolkit-käsikirja.
– Toolkit on perusta visuaalisen ilmeen suunnitteluun, kun lähdemme suunnittelemaan uutta hanketta. Se varmistaa, että teknisissä korjauksissa otetaan huomioon yhdessä määritellyt teemat. Näin varmistetaan, että kävijäkokemus on yksityiskohtiaan myöten ehjä kokonaisuus ja Myllyn oranssi lanka säilyy, Hantula jatkaa.
Yhteyshenkilöt
Mari HantulaToimitusjohtajaKauppakeskus Mylly Oy
Puh:+358 50 441 9394mari.hantula@kauppakeskusmylly.fiMikko UskiKiinteistöpäällikköKauppakeskus Mylly Oy
Puh:+358 41 314 4347mikko.uski@kauppakeskusmylly.fiTietoja julkaisijasta
Kauppakeskus Mylly on maailman ihmeellisin raisiolainen kauppakeskus. Varsinais-Suomen suurimpana se palvelee liki viittä miljoonaa kävijää vuosittain. Yli 150 liikettä, 3 000 autopaikkaa ja loputtomasti arjen elämyksiä.
www.kauppakeskusmylly.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kauppakeskus Mylly Oy
Rekryteringsnyheter: Köpcentrum Myllys lurviga nya varumärkesambassadör har börjat sitt jobb – tar sina första steg ut i offentligheten som en del av Masked Singer-teamet redan denna lördag3.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Köpcentrum Mylly har anlitat en ny varumärkesambassadör, Myllykkä, som ansvarar för att överraska köpcentrumets besökare och hyresgäster med sina vidunderliga upptåg.
Rekrytointiuutisia: Kauppakeskus Myllyn karvainen brändilähettiläs aloitti työnsä – Ensiaskeleet julkisuudessa osana Masked Singer -tiimiä jo lauantaina3.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Mylly on palkannut uuden brändilähettilään, Myllykän, jonka vastuulla on kauppakeskuksen kävijöiden ja vuokralaisten yllättäminen ihmeellisillä tempauksilla.
Kauppakeskus Myllyssä historian suurimmat kävijämäärät kevään ja kesän aikana – ”Heinäkuu alkaa jo lähestyä joulun vilskettä”14.8.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Myllyn kevät ja kesä ovat olleet ennätyksellisen vilkkaat, ja huhti-, touko-, kesä- ja heinäkuussa Myllyssä yllettiinkin uusiin kuukausiennätyksiin. Toukokuussa kävijämäärä nousi jopa 12 prosenttia, ja kävijöitä oli ensimmäistä kertaa yli puoli miljoonaa. Koko tammi-heinäkuun kävijämäärä kasvoi neljä prosenttia 3,3 miljoonaan kävijään. Myös uusia liikkeitä on avautunut, kun paikalliset kivijalkaliikkeet ovat kiinnostuneet laajentamaan toimintaansa Myllyyn.
Köpcentrum Myllys sommar intresserar resenärer15.5.2025 08:50:46 EEST | Pressmeddelande
Sommaren är alltid livlig på köpcentret Mylly och bland besökarna kan man se också resenärer som kommit för att besöka regionen och olika evenemang. Också denna sommar ordnas ett öppet lopptorg på parkeringsplatsen varannan söndag.
Kauppakeskus Myllyn kesä kiinnostaa matkailijoita15.5.2025 08:50:46 EEST | Tiedote
Kesä on Kauppakeskus Myllyssä aina vilkasta aikaa, ja lähialueille ja tapahtumiin tulevat matkailijat näkyvät myös Myllyn kävijöissä. Tänäkin kesänä joka toinen sunnuntai on parkkialueella kaikille avoin ulkokirppis.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme