”Vauraampi Eurooppa syntyy, jos kansalaisilla on paremmat mahdollisuudet sijoittaa” – Komissiolta vinkkejä säästö- ja sijoitustileistä myös Suomelle
2.10.2025 06:30:00 EEST | Finanssiala ry | Tiedote
- EU-komissio on julkaissut suosituksen eurooppalaisesta säästö- ja sijoitustilimallista. Komission tavoitteena on vauhdittaa talouskasvua sujuvoittamalla investointeja ja pääomien liikkuvuutta yli rajojen.
- Komissio haluaa houkutella kansalaisia sijoittamaan ja painottaa mallissaan sijoittamisen helppoutta, edullisuutta ja verokohtelun selkeyttä. Säästö- ja sijoitustileille tulee mahdollistaa monipuolinen valikoima sijoitustuotteita.
- Jäsenvaltioiden tulee arvioida toimenpiteiden tehokkuutta ja jakaa hyviä käytäntöjä. Komissio seuraa suositusten toimeenpanoa ja sisällyttää havainnot EU:n säästämis- ja sijoitusunionia koskevan strategian väliarviointiin vuonna 2027.
- Suomi voi parantaa säästämisen ja sijoittamisen edellytyksiä entisestään esimerkiksi laajentamalla osakesäästötiliä rahastoihin sekä tarkastelemalla kriittisesti osakesäästötilin ylärajaa ja tilien lukumäärärajoitusta.
- Komission suositus eurooppalaisesta säästö- ja sijoitustilimallista (Savings and Investment Accounts, SIA) kannustaa jäsenmaita kehittämään omia säästämistä ja sijoittamista edistäviä ratkaisujaan. Suomessa vuonna 2020 käyttöön otettu osakesäästötili on esimerkki sijoitustilistä, jollaisten yleistymistä jäsenmaissa EU-komissio haluaa vauhdittaa. Sijoitustilien lisäksi sijoittamista edistävät sijoitusrahastot ja sijoitusvakuutukset.
Euroopan komissio haluaa jäsenmaiden luovan selkeät ja yhtenäiset puitteet säästö- ja sijoitustileille. Komissio pyrkii parantamaan EU:n taloudellista kilpailukykyä ja kansalaisten varallisuutta sysäämällä säästämistä ja sijoittamista nykyistä tuntuvampaan vauhtiin.
”Komissiossa on pitkään tehty töitä sen eteen, että investointien ja pääomien liikkuvuus yli rajojen paranisi. Euroopan talous tarvitsee lisää tehoa yskähteleviin kasvun moottoreihin ja katse kohdistuu kotitalouksiin. Vauraampi Eurooppa syntyy, jos kansalaisilla on nykyistä paremmat edellytykset säästää ja sijoittaa. Näistä puroista myös yrityksille virtaa kipeästi kaivattua rahoitusta”, tiivistää Finanssiala ry:n (FA) johtava asiantuntija Terhi Valtonen.
Komission linjauksen mukaan jäsenvaltioiden tulee luoda suotuisat puitteet säästö- ja sijoitustileille ja mieluiten muokata jo olemassa olevia sijoitustilejä uusien suositusten mukaisiksi. Sijoittajien on voitava avata useita säästämisen ja sijoittamisen tilejä, myös eri palveluntarjoajien kanssa.
”Useiden tilien mahdollistaminen on erittäin tervetullutta kilpailun edistämisen kannalta”, Valtonen kiittelee. Valtonen pitää kansalaisten laajempaa osallistumista säästämiseen ja sijoittamiseen tärkeänä.
”Ylhäältä alas tarjotuista ratkaisuista ei ole hyötyä, vaan tarvitaan markkinaehtoisesti toimivia ja kansallisesti suunniteltuja ratkaisuja. Vaurastumista voi edistää verokannusteilla sekä ylipäätään selkeällä verokohtelulla. Toisin sanoen, tarvitaan yksinkertaisesti säästämisen ja sijoittamisen mahdollistamista sekä siihen kannustamista”, Valtonen linjaa.
Pyörä on jo keksitty – nyt se on laitettava pyörimään
Jotta pyörää ei tarvitsisi yrittää keksiä uudelleen, kannattaa vaikutteita hakea toimiviksi todetuista käytännöistä. Valtonen muistuttaa, että Pohjoismaiden rahoitusalan järjestöt ovat laatineet yhteisen ehdotuksen sijoitustilimallista.
"Pohjoismaisten finanssijärjestöjen suosituksen ytimessä ovat kansallinen vastuu suunnittelusta ja toteutuksesta, sijoittajalle helppokäyttöiset digitaaliset ratkaisut, laaja sijoitustuotevalikoima, mahdollisuus hajauttaa sijoituksia ilman maantieteellisiä rajoituksia sekä selkeä ja kannustava verotus. Pyörä on jo keksitty, nyt se pitäisi vain laittaa pyörimään”, Valtonen toteaa.
Komissio kohdistaa sanansa myös Suomen hallitukselle, jolla on käsissään useita keinoja vaurastumisen mahdollistamiseksi.
”Esimerkiksi osakesäästötili tulisi laajentaa myös rahastoihin. Osakesäästötili tukee varallisuuden karttumista sitä paremmin, mitä monipuolisemmin sinne voi hankkia erilaisia sijoitustuotteita. Sijoituksille ei pidä asettaa ylärajaa eikä tilien lukumäärää tule rajoittaa”, Valtonen huomauttaa.
Valtonen muistuttaa, että komissio suosittelee sijoitustiliin sisällytettäväksi vähintään osakkeet, joukkovelkakirjalainat ja sijoitusrahastot. Komissio myös seuraa suositusten toimeenpanoa.
”Komissio viittoo määrätietoisesti suuntaa, nyt on hallituksen aika toimia”, Valtonen kehottaa.
Yhteyshenkilöt
Terhi ValtonenJohtava asiantuntija
Puh:+358 20 793 4226terhi.valtonen@finanssiala.fiAntti VirolainenVaikuttajaviestinnän asiantuntija
Puh:+358 20 793 4296antti.virolainen@finanssiala.fiLisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI
020 793 4240
http://www.finanssiala.fi
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Suomalaisilta yritettiin alkuvuonna huijata 60 miljoonaa euroa – huijausyritysten lukumäärät hurjassa kasvussa17.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisilta yritettiin huijata 60 miljoonan edestä rahaa vuoden 2026 ensimmäisellä puolikkaalla. Pankit onnistuivat estämään tai palauttamaan 31,7 miljoonaa euroa huijattuja maksuja. Rikollisille päätyi siten 28,3 miljoonaa euroa huijattuja varoja. Koko vuonna 2025 suomalaisilta yritettiin huijata rahaa 148 miljoonan euron edestä. Huijausyritysten lukumäärät kasvoivat alkuvuonna lähes kolmanneksella verrattuna vuoden 2025 vastaavan aikaan.
Rajoittamaton määrä yritystilejä lisää rahanpesun ja veronkierron uhkaa – pankkien velvollisuus tilien avaamiseen on rajattava yhteen per asiakas12.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Asiakkaiden palveleminen myös tiliasioissa on pankkien keskeistä liiketoimintaa. Vapaaehtoisesti tilejä avataan jatkossakin tarpeen mukaan. Pankkien lakiin perustuva velvollisuus avata yritysasiakkaille perusmaksutilejä tulee kuitenkin rajata yhteen tiliin. Ehdoton velvoite avata asiakkaille useampia tilejä edesauttaa pankkijärjestelmän käyttöä rikollisiin tarkoituksiin. Valtiovarainministeriön työryhmä ehdotti alkuvuodesta, että oikeus peruspankkipalveluihin laajenisi koskemaan yksityishenkilöiden ohella yrityksiä ja muita yhteisöjä. Työryhmän mietintö on menossa eduskunnan käsittelyyn lähiviikkoina.
Pankinjohtajien odotukset ylittyivät – sekä kotitalouksien että yritysten luotonkysyntä piristyi kesällä selvästi11.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Kotitalouksien luotonkysyntä piristyi kesän aikana selvästi, ilmenee Finanssiala ry:n tuoreesta Pankkibarometrista. Kotitalouksien kysyntä ylitti pankinjohtajien odotukset ja sen odotetaan kasvavan edelleen. Myös yritykset ovat loppukesän aikana kysyneet luottoja selvästi enemmän kuin viime vuonna. Kysynnän kasvun odotetaan jatkuvan. Vastaajien mukaan asuntokaupan vauhdittamisessa keskeisessä roolissa olisivat kotitalouksien luottamuksen parantaminen, työllisyyden kasvu ja korkotason aleneminen. FA kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä. Vastaajina on muun muassa pankin- ja konttorinjohtajia, konttorien esihenkilöitä ja luottopäälliköitä. Barometrikysely lähetetään seuraaville pankeille: Nordea, OP Pohjola, Danske Bank, Aktia Pankki, Säästöpankkiryhmä, POP Pankki -ryhmä, Ålandsbanken, Oma Säästöpankki, Hypo, SEB ja S-Pankki.
Todellisia säästöjä eläkejärjestelmästä olisi saatavissa yrittäjäeläkkeistä työeläkeyhtiöiden yhdistämisen sijaan10.9.2026 13:04:55 EEST | Tiedote
Suomen yksityisiin työeläkeyhtiöihin perustuva eläkejärjestelmä on varteenotettavien tutkimusten perusteella kansainvälisen vertailun kestävä ja tehokkaasti hallinnoitu. Eläkemaksussa ei Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmien perusteella ole tulevaisuudessa korotuspainetta – päinvastoin. Koko eläkejärjestelmän tasolla valtion kustannussäästöjä olisi saatavilla helpoiten yrittäjien eläkejärjestelmästä. Tuleva YEL-uudistus lisää yrittäjäeläkejärjestelmän kustannuksia valtiolle. Suomen Yrittäjät on ehdottanut työeläkeyhtiöiden yhdistämistä tuoreen selvityksensä nojalla.
Maailma-rahastot keräsivät kesällä uusia omistajia – sijoittajat hakivat hajautusta9.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Maailma-osakerahastot saivat lähes 34 000 uutta omistajaa kesän aikana. Osakerahastojen omistajamäärä kasvoi kesällä lähes kaikissa rahastoluokissa. Elokuun tuottokärjessä porskuttaneiden Suomi-rahastojen nettomerkinnät kääntyivät miinusmerkkisiksi, kun sijoittajat kotiuttivat voittoja. Rahastopääomat nousivat elokuussa yli 226 miljardiin euroon. Uuteen ennätystasoon pääomat siivitti markkinoiden hyvä kehitys sekä nettomerkinnät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme