Jyväskylän yliopisto

Miljoonan euron rahoitus lasten liikuntatutkimukselle Jane ja Aatos Erkon säätiöltä

Jaa

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt 1,1 miljoonan euron rahoituksen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimukselle. Professori Timo Jaakkolan ja apulaisprofessori Mikko Huhtiniemen hankkeessa etsitään tieteellisesti todennettuja keinoja lisätä lasten ja nuorten liikkumista kouluissa. Tutkimus toteutetaan interventiotutkimuksena keskisuomalaisissa kouluissa.

Perusopetuksen alakouluihin kohdistuva nelivuotinen tutkimus aloitetaan vuoden 2026 aikana. Se toteutetaan yhteistyössä ja yhdessä suunnitellen koulujen kanssa.
Perusopetuksen alakouluihin kohdistuva nelivuotinen tutkimus aloitetaan vuoden 2026 aikana. Se toteutetaan yhteistyössä ja yhdessä suunnitellen koulujen kanssa. Jyväskylän yliopisto

Tutkimuksen tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten liikkumista sekä tutkia sen vaikutuksia hyvinvointiin – esimerkiksi uneen ja palautumiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään lapsiin, joilla on yksilöllisiä tarpeita liikkumisen tukemisessa.  

Tutkimus käsittelee koululaisten liikkumisen lisäämistä kokonaisvaltaisesti koulupäivän aikana. 

“Käynnistämme kattavan liikuntaintervention kouluympäristössä. Tarkoitus on lisätä liikkumista koulupäivän aikana, kuten oppitunneilla, liikuntatunneilla ja välitunneilla, ja tutkia tehtyjen muutosten vaikutusta koululaisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin”, liikuntatieteellisen tiedekunnan uusi professori Timo Jaakkola kertoo. Jaakkola aloitti liikuntapedagogiikan ja liikunnan lukutaidon professorina syyskuun alussa.   

Perusopetuksen alakouluihin kohdistuva nelivuotinen tutkimus aloitetaan vuoden 2026 aikana. Se toteutetaan yhteistyössä ja yhdessä suunnitellen koulujen kanssa. Tutkimuksessa selvitetään myös intervention toteuttamista edistäviä ja haittaavia tekijöitä sekä lasketaan sen kustannusvaikutuksia. 

Tutkimuksen tuloksista on tarkoitus rakentaa tieteeseen perustuva työkalupakki koulujen arkeen sekä hyödyntää tuloksia liikunnan- ja luokanopettajakoulutuksessa. Näin voidaan muuttaa koulujen toimintakulttuuria ja opettajankoulutusta sekä vaikuttaa siihen, miten lapset liikkuvat kouluissa ympäri Suomen.   

Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi yhteensä 9,9 miljoonaa euroa avustuksia 13 hankkeelle lääketieteen, muun tieteen, taiteen ja kulttuurin aloilla. Katso kaikki rahoitetut hankkeet Jane ja Aatos Erkon Säätiön sivuilta tästä linkistä. 

Lisätietoja: 

Professori Timo Jaakkola  
Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto  
timo.jaakkola@jyu.fi, +358 40 805 3949 

Apulaisprofessori Mikko Huhtiniemi 
Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto  
mikko.huhtiniemi@jyu.fi, +358 40 805 3945 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Metsien monipuolinen hoito edistää biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä1.10.2025 07:05:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tutkimusryhmä on selvittänyt eurooppalaisten pyökkimetsien biologisen monimuotoisuuden säilymistä hyödyntämällä empiiristä tietoa ja virtuaalisia metsämaisemia. Tulokset osoittavat, että biologinen monimuotoisuus on mahdollista säilyttää, vaikka osa metsäalueesta käytettäisiin tehokkaaseen puuntuotantoon, jos maisemaan jätetään riittävästi myös hoitamattomia alueita. Tietyn osuuden varaaminen puuntuotantoon ei siis vaaranna koko metsäekosysteemin monimuotoisuutta, kun metsänhoito suunnitellaan huolellisesti.

Tuore työelämäprofessori vahvistaa tilastotieteen opiskelijoiden työelämään siirtymistä30.9.2025 07:05:00 EEST | Tiedote

Antti Liski on aloittanut syyskuun alussa Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen työelämäprofessorina. Liskin tehtävä keskittyy uuden tilastotieteen ja datatieteen diplomi-insinöörikoulutuksen kehittämiseen. Hänen tavoitteenaan on toimia siltana yliopiston ja alan työelämän välillä tarjoten tilastotieteen ja datatieteen opiskelijoille entistä paremmat valmiudet työelämään siirtymisessä. Lisäksi hän haluaa tarjota yrityksille entistä tehokkaamman väylän rekrytoida tulevaisuuden työntekijöitä.

Väitös: Kotoutumistoimenpiteet tukevat maahanmuuttaneiden työmarkkinoille pääsyä, anonyymit rekrytoinnit edistävät palkkaamista29.9.2025 11:12:17 EEST | Tiedote

KTM Sanni Kiviholma tutki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen väitöskirjassaan maahanmuuttaneita työmarkkinoilla sekä maahanmuuton vaikutuksia työmarkkinoihin. Tulosten mukaan kotoutumistoimenpiteet tukevat työmarkkinoille pääsemistä, ja anonyymit rekrytoinnit palkkaamista. Määräaikaishaastatteluilla ei havaittu työllistymisvaikutusta. Lisäksi tutkimus osoittaa, että saatavuusharkinnan poisto lisäsi ulkomaalaisten työntekijöiden määrää poikkeusammateissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye