Naantalin pääkirjastossa yleisöluento muuttuvasta kaupunkiluonnosta
Naantalin pääkirjastossa kuullaan ekologian ja ympäristönsuojelun dosentti Timo Vuorisalon luento Muuttuva kaupunkiluonto torstaina 9.10. klo 17.30 alkaen.

Luennolla tutustutaan kaupunkiluontoon ja tarkastellaan, miten ympäristömme ja luontoasenteemme ovat ajan saatossa muuttuneet. Luento on kaikille avoin ja maksuton.
– Suomen kaupungit ovat viime vuosikymmeninä laajentuneet ja niiden elinympäristöjen kirjo on monipuolistunut. Samaan aikaan myös ihmisten luontoasenteet ovat lientyneet. Näiden muutosten ansiosta kaupunkiluonto on monipuolistunut. Osa lajeista on vähentynyt, kuten aiemmin tavallinen keittokomeroiden ruokavieras kotihiiri. Uusia kaupunkeihin levittäytyviä lajeja ovat esimerkiksi petolinnut ja petonisäkkäät. Ihmisten ja kaupunkiluonnon yhteiselo vaatii huolellista suunnittelua ja mahdollisten ristiriitatilanteiden hallintaa, toteaa Vuorisalo.
Luento järjestetään osana Naantalin kaupunginkirjaston Luonnonvoimaa – ympäristöasiaa ja ekotekoja -hanketta.
Naantalin pääkirjasto, 1. krs, (Tullikatu 11, Naantali)
Timo Vuorisalo: Muuttuva kaupunkiluonto to 9.10 klo 17.30-18.30
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna HilskakirjastonhoitajaNaantalin kaupunki
Puh:044 4171313anna.hilska@naantali.fiKuvat
Naantalin kaupunki
Naantali on kasvava yli 20 000:n asukkaan kaupunki vetovoimaisessa Varsinais-Suomessa. Saaristo on vahvasti läsnä: Naantaliin kuuluu jopa tuhat saarta ja tuhat kilometriä rantaviivaa. Asukkaille on tarjolla monipuolisia asumisratkaisuja sekä ainutlaatuisia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia.
Naantali on yrittäjäystävällinen ja kehittyvä satamakaupunki, josta on toimivat yhteydet niin maa- kuin meriteitse. Tällä hetkellä Naantalissa toimii noin 1600 yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Vanhustenviikkoa vietetään Naantalissa monipuolisesti1.10.2025 10:47:35 EEST | Tiedote
Valtakunnallisella Vanhustenviikolla 5.–12.10. Naantalissakin järjestetään monipuolista ja aktivoivaa ohjelmaa ikäihmisille. Kaupunki järjestää ohjelmaa yhdessä vanhusneuvoston ja sen taustayhteisöjen kanssa.
Lux Gratiae tuo valoja ja taide-elämyksiä Naantaliin 20.-26.10.202525.9.2025 11:15:00 EEST | Tiedote
Jo neljästoista Lux Gratiae -tapahtuma lokakuun lopussa tarjoaa jälleen kulttuurielämyksiä moneen makuun. Tapahtuman nimi jo lupaa valoa sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti erilaisten taide-elämysten kautta.
Kuparivuoren tunneli suljetaan yöksi 30.9.–1.10.24.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kuparivuoren tunneli suljetaan määräaikaistarkastuksen ajaksi syys-lokakuun taitteessa.
Naantali kysyy kokemuksia ydinkeskustan yöaikaisen liikenteen rajoittamisen vaikutuksista23.9.2025 10:42:21 EEST | Tiedote
Naantalin kaupungin yhdyskuntatekniset palvelut kerää palautetta L- ja T-luokan ajoneuvoja koskevan yöaikaisen ajokiellon vaikutuksista. Kokeilu otettiin käyttöön kesäkuussa 2025.
Kaupunki ja Naantalin Yrittäjät palkittiin Yhteisöllisyysteko-palkinnolla19.9.2025 15:28:26 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen Yrittäjät huomioi vuosittain syksyn luottamushenkilötapaamisessa aktiivisia yhdistyksiä ja järjestöaktiiveja. Palkinto myönnettiin kaupungin ja Naantalin Yrittäjien tiiviinä yhteistyönä toteutetusta Lähilauantai-tempauksesta, joka järjestettiin 6.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme