Puolustusvaliokunnan pj. Heikki Autto: ”Kiristynyt turvallisuustilanne vaatii lisää sotilaita ja Puolustusvoimien työaikalain välitöntä uudistamista”
Puolustusvoimien henkilöstön työssä jaksamisen haasteet ovat kasvaneet niin kiristyneen turvallisuustilanteen kuin uusien Nato-velvoitteiden vuoksi. Jotta ammattisotilaat jaksavat työssään hyvävoimaisina, tarvitaan lisää henkilöstöä sekä työaikalain uudistamista. Eduskunnan puolustusvaliokunta vaatiikin ripeitä toimia sekä henkilöstöjärjestöjen osallistamista palvelussuhteen ehtojen kehitystyöhön.

Puolustusvoimien virkamiesten työaikalaki on vuodelta 1970, jolloin elettiin Kekkosen ja YYA-Suomen aikaa. Se ei enää vastaa työelämän vaatimuksiin Nato-Suomessa.
-Eduskunnan puolustusvaliokunta on painottanut useasti, että uudistamisen tarve on aivan ilmeinen. Myös uusimmassa puolustusselon mietinnössä toteamme, että asiassa on edettävä nyt, sanoo eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto (kok.) Upseeripodissa. https://bit.ly/42Zl4Nj
Työssä jaksamisten paineet ovat olleet tiedossa pitkään myös henkilöstöä edustavissa järjestöissä. Avainasemassa on palautuminen työstä.
-Lähialueen turvallisuustilanne ei ole mitenkään helpottunut. On tullut lisää Naton rauhanajan tehtäviä ja kansainvälistä palvelusta sekä sotaharjoituksia ja pitkiä meripalvelujaksoja. On erittäin hyvä, että näistä keskustellaan niin poliittisten päättäjien kuin työnantajapuolenkin kanssa, kiittää Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita ja lupaa, että henkilöstöjärjestöt antavat työhön panoksensa.
Autto puolestaan vakuuttaa, että poliittinen tahtotila on olemassa.
-Suomalainen ammattisotilas todella venyy tällä hetkellä ja tekee hienoa työtä. Puolustusvaliokunnassa tuemme heidän jaksamistaan ja seuraamme tarkkaan, miten asiat puolustushallinnon ja puolustusministeriön puolesta etenevät.
Henkilöstö pidettävä rivissä tarkoituksenmukaisilla palvelussuhde-ehdoilla
Kuluvalla vaalikaudella henkilöstöä kasvatetaan 500 sotilaalla. Jotta lisääntyvistä velvoitteista suoriudutaan, seuraavalla vaalikaudella tarvitaan lisää 1500. Upseeriliitossa sitä pidetään hyvänä alkuna, mutta ei riittävänä. Myös nykyisistä sotilaista on pidettävä kiinni.
-Muissa Pohjoismaissa on haaste pitää porukka rivissä. Sama haaste on Suomessakin, joten vaaditaan konkreettisia toimenpiteitä. Henkilöstön pitäminen tehtävissään varmistetaan palvelussuhteen tarkoituksenmukaisilla ehdoilla, Viita muistuttaa.
-Mekin painotamme, ehtojen on oltava kunnossa niin työssä jaksamisen kuin rekrytointia ajatellen. Lainsäädäntömuutosten kautta pystymme kasvattamaan reserviämme miljoonaan koulutettuun taistelijaan, Autto sanoo.
Vaikka Nato-tehtävät lisäävät työtakkaa, ne myös luovat uusia uramahdollisuuksia puolustushallinnossa ja puolustusvoimissa. Niiden uskotaan kasvattavan kiinnostua ja rekrytointipotentiaalia.
-Sotilasura tarjoaa hyvin laaja-alaisesti tekemistä, jonka voi kokea omakseen. Kansainvälisissä tehtävissä korostuvat motivaatio ja vapaaehtoisuus, Heikki Autto sanoo ja kehuu niin suomalaisia ammattisotilaita kuin kansalaisten vahvaa maanpuolustustahtoa.
Upseeripodi on katsottavissa ja kuunneltavissa YouTubessa. Siinä kansanedustaja, eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok.) ja Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita keskustelevat Suomen puolustuksen ajankohtaisista haasteista ja kehitystarpeista.
Keskustelussa myös pohditaan, onko puolustusselonteko edelleen ajan tasalla turvallisuustilanteen jatkuvassa muutoksessa sekä Ukrainan turvatakuiden kaltaisten uusien tehtävien lisääntyessä.
Lisätiedot:
Heikki Autto (kok.), kansanedustaja, eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja
heikki.autto(at)eduskunta.fi, p. 09 432 3018
Ville Viita, everstiluutnantti, Upseeriliiton puheenjohtaja
viita(at)upseeriliitto.fi, p. 044 5010 378
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Essi LindqvistUpseeriliitto
Puh:+358 40 5651835lindqvist@upseeriliitto.fiKuvat

Linkit
Upseeriliitto edustaa suomalaisia upseereita kadetista kenraaliin. Upseeriliiton tehtävä on edistää jäsenistönsä työsuhteisiin liittyviä sopimuksia ja palkkausta. Upseeriliitto vaikuttaa myös yhteyskunnallisiin sekä maanpuolustukseen ja rajavalvontaan liittyviin kysymyksiin. Vuonna 1918 perustetussa Upseeriliitossa on jäseniä 6500 ja se on yksi Akavan jäsenliitoista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Upseeriliitto ry
Upseerit haluavat Nato-tehtävien perustuvan vapaaehtoisuuteen5.11.2024 04:50:00 EET | Tiedote
Upseereista 73 prosenttia ja reserviupseereista 58 prosenttia haluaa, että Nato-tehtävät säilyvät jatkossakin vapaaehtoisina, selviää Upseeriliiton ja Reserviupseeriliiton jäsenkyselystä.
VIELÄ EHTII ILMOITTAUTUA: Defence Talks -keskustelutilaisuus 5.11.202431.10.2024 15:04:01 EET | Kutsu
Olemme jatkaneet ilmoittautumisaikaa maanantaihin 4.11. klo 16.00 asti. viestinta@upseeriliitto.fi Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Suomen asemasta Natossa.
Upseeriliitto: Hallitus esittää liian vähän rahaa Puolustusvoimien henkilöstölle18.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta alkaa ensi viikolla käsitellä hallituksen budjettiehdotusta vuodelle 2025. Siinä arvioidaan, että Suomen puolustuskyvyn yhteensovittaminen osaksi Naton yhteistä puolustusta on hyvällä tasolla. Upseeriliitto on eri mieltä Puolustusvoimien henkilöstön osalta.
Upseeriliitto: Hallitus esittää liian vähän rahaa Puolustusvoimien henkilöstölle18.10.2024 04:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta alkaa ensi viikolla käsitellä hallituksen budjettiehdotusta vuodelle 2025. Siinä arvioidaan, että Suomen puolustuskyvyn yhteensovittaminen osaksi Naton yhteistä puolustusta on hyvällä tasolla. Upseeriliitto on eri mieltä Puolustusvoimien henkilöstön osalta.
Pohjoismaiset upseerijärjestöt: Sotilaille taattava oikeudenmukaiset palvelussuhde-ehdot Nato-tehtävissä4.10.2024 05:00:00 EEST | Tiedote
Upseerijärjestöt Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa haluavat säilyttää pohjoismaisen mallin Naton komentorakenteen tehtävien vapaaehtoisuudesta. Palvelussuhde-ehtojen on oltava kannustavat ja niiden on myös otettava huomioon sotilaiden perheet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme