Vasemmistoliitto

Laura Meriluoto: Oikeistohallitus vie sosiaaliturvajärjestelmää Iso-Britannian vaaralliselle tielle – kuka on vastuussa jos joku kuolee?

Jaa

Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto pitää Orpon hallituksen toimeentulotukiuudistusta vaarallisena työkyvyttömille ja pitkäaikaissairaille ihmisille. Toimeentulotuen uudistus velvoittaa työttömäksi ilmoittautumiseen myös niiltä henkilöiltä, jotka lääkäri on todennut esteelliseksi vastaanottamaan työtä. Ilmoittautumatta jättäminen voi johtaa jopa 50 prosentin leikkaukseen toimeentulotuen perusosasta.

Kansanedustaja Laura Meriluoto
Kansanedustaja Laura Meriluoto Eveliina Immonen

– Suomessa on paljon tosiasiallisesti työkyvyttömiä ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan pääse työkyvyttömyyseläkkeelle. On täysin kohtuutonta, että esimerkiksi vakavista mielenterveyden ongelmista kärsivien ihmisten välttämätön toimeentulo vaarantuu, mikäli he eivät kykene suoriutumaan asetetuista velvoitteista, Meriluoto sanoo.

Myös yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan ehdotetut muutokset perustoimeentulotuen perusosan alentamiseksi vaikuttavat hyvin kaavamaisilta ja saattavat vaarantaa perustoimeentulotuen luonteen henkilön yksilöllisen elämäntilanteen huomioon ottamisen osalta.

– Oikeistohallitus vie sosiaaliturvajärjestelmää Iso-Britannian vaaralliselle tielle, jossa sairastumisesta rangaistaan. Sen lisäksi, että tällainen sosiaalipolitiikka syventää köyhyyttä koko yhteiskunnassa, voi se johtaa yksilötasolla todella traagisiin seurauksiin, Meriluoto sanoo.

Iso-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n vuonna 2021 tekemän selvityksen mukaan 82 kuolemantapausta vuodesta 2012 alkaen on yhdistetty haitallisiin sosiaaliturvapäätöksiin, kuten sanktioihin. Menehtyneiden joukossa on ollut esimerkiksi vakavista mielenterveyden ongelmista kärsineitä ihmisiä, joiden sosiaaliturvaetuus oli lakkautettu. 

Meriluoto pitää erityisen huolestuttavana sitä, että hallitusohjelman mukaan Orpon hallitus selvittää mahdollisuutta evätä koko toimeentulotuki velvoitteita rikkovalta ihmiseltä. 

– Suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää kehitetään nyt leikkaukset ja sanktiot edellä, eikä hallitus näytä piittaavan kohtuuttomistakaan seurauksista. Hallitus on myös osoittanut, että se pitää perustuslain turvaamaa välttämätöntä toimeentuloa pitkälti kuolleena kirjaimena. Jos suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää viedään yhä pidemmälle Iso-Britannian suuntaan, on kysyttävä kuka on vastuussa jos joku kuolee, Meriluoto sanoo. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Kutsu medialle: Vasemmistoliiton puoluekokous Vantaalla 21.11.–23.11.30.9.2025 14:42:54 EEST | Tiedote

Arvoisa median edustaja, lämpimästi tervetuloa Vasemmistoliiton puoluekokoukseen marraskuussa. Kokouksessa valitaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja, varapuheenjohtajat sekä puoluehallituksen ja puoluevaltuuston jäsenet. Lisäksi kokouksessa hyväksytään puolueen uusi tavoiteohjelma vuosille 2025–2028. Kokous järjestetään Vantaalla kulttuuritalo Martinuksessa (Martinlaaksontie 36 01620 Vantaa) 21.11– 23.11. Aikataulu: Kokous alkaa perjantaina klo 16 ja päättyy sunnuntaina klo 15. Henkilövalinnat tapahtuvat la noin klo 14 alkaen. Tarkennamme aikataulua median ja tiedostustilaisuuksien osalta loka-marraskuun aikana ilmoittautuneille ja verkkosivuillemme osoitteeseen: https://vasemmisto.fi/puoluekokous-medialle/. Median ilmoittautuminen Pyydämme ystävällisesti median edustajia ilmoittautumaan puoluekokoukseen oheisen lomakkeen kautta 20.10. mennessä: median ilmoittautuminen Iltabileet Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita myös iltabileisiin la 22.11. Iltabileet järjestetään Puistokul

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye