EMBARGO 21.10. // Esa-Pekka Salosen ura ja elämä avautuvat ensimmäisessä syväluotaavassa haastattelukirjassa
6.10.2025 12:41:59 EEST | Kustannusosakeyhtiö Siltala | Tiedote
EMBARGO 21.10. // Suna Vuoren kirjoittama teos tarjoaa ainutlaatuisen näkymän kansainvälisesti arvostetun säveltäjä-kapellimestarin elämään ja uraan.

Esa-Pekka Salonen (s. 1958) on maailman arvostetuimpia muusikoita. Hän on tehnyt valtaosan urastaan Yhdysvalloissa, jossa hänet tunnetaan merkittävänä orkesterimusiikin uudistajana ja kehittäjänä sekä musiikillisena ajattelijana.
Suna Vuoren kirjoittama Esa-Pekka Salonen. Teemat on syväluotaava ja svengaava aikalaismuotokuva kansainvälisesti merkittävästä säveltäjä-kapellimestarista. Samalla kyseessä on ensimmäinen Salosen työtä käsittelevä tietokirja.
Monivuotisen työn tuloksena syntynyt haastattelukirja käy läpi Salosen suhdetta musiikkiin, johtamiseen ja säveltämiseen avaten samalla hänen taustaansa, ajatteluaan, maailmankuvallisia näkemyksiään sekä vaikutteitaan.
Viimeisimpien urakäänteiden draama piirtyy esiin paikan päällä koettuna, ja maailmantapahtumat heijastuvat keskusteluihin, joita käydään milloin Helsingissä, milloin Pariisissa tai eri puolilla Yhdysvaltoja. Puhetta riittää niin huippuhetkistä kuin epäonnistumisistakin, ajasta ja muistista, mielestä ja fysiikasta, hiukkasteoriasta ja julkisuudesta, nuoruudesta, vanhenemisesta ja menestyksen hinnasta. Spektri on laaja: henkilöhakemistosta löytyvät niin Britney Spears kuin Oswald Spengler.
Salosen lisäksi kirjassa pääsevät ääneen monet hänen ystävistään ja kollegoistaan, kuten säveltäjät Kaija Saariaho, Magnus Lindberg ja John Adams, kapellimestari Jukka-Pekka Saraste, viulisti Leila Josefowicz, ohjaaja Peter Sellars, professori Jorma Panula sekä kriitikko Alex Ross, muiden muassa.
”En suinkaan ole ainoa, joka ajattelee näin ja on todennut sen ääneenkin: Esa-Pekka Salosen kausi LA Philin kanssa on yksi tärkeimmistä tapahtumista koko Yhdysvaltojen klassisen musiikin lähihistoriassa. Se loi täysin uuden mallin ohjelmistoajattelulle, sille mitä ja miten orkesteri soittaa, sekä roolille, jonka musiikillinen johtaja voi ottaa musiikin levittämisessä ja sen avaamisessa erilaisille yleisöille.”
– Alex Ross, The New Yorker
Kirjan aikajana jännittyy 1960-luvulta nykyhetkeen ja osin tulevaisuuteenkin. Pian alkavissa tehtävissään Los Angelesissa ja Pariisissa Salonen aikoo rakentaa sillan Euroopan ja Yhdysvaltojen välille, tavoitteenaan edelleen orkesteri-instituution ja elävän musiikin tutkiminen ja jatkuva uudistaminen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SirkesaloTiedotuspäällikköKustannusosakeyhtiö Siltala
Puh:0503374737tiedotus@siltalapublishing.fiKuvat
Linkit
Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Kymmenen päivää Kabulin kentällä seuraa hetki hetkeltä Suomen poikkeuksellista evakuointioperaatiota Afganistanissa16.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Konsulipäällikkö Jussi Tannerin tietokirja imaisee mukaansa keskelle Talebanin hyökkäystä vuonna 2021 ja näyttää, mihin Suomi kykenee kovan paikan tullen. Jännitysnäytelmän tavoin etenevät tilanteet korostavat kansainvälisen yhteistyön merkitystä.
Pirkko Saision uusi romaani Ilmestyskirja katsoo elämää kirkkaassa valossa sairauden edessä10.9.2026 10:41:57 EEST | Tiedote
Millaisena ympäröivä maailma ja eletty elämä näyttäytyvät, kun vakava sairaus esittäytyy?
Juhani Karilan uutuusromaani Terapeuttini on ihmissusi lumoaa lukijansa7.9.2026 10:34:30 EEST | Tiedote
Juhani Karilan Terapeuttini on ihmissusi kuuluu syksyn odotetuimpiin romaaneihin. Pienen hauen pyydystys -romaanillaan lukijoiden suosion saanut Karila esittelee uutuudessaan tunnistettavan ja silti eriskummallisen Helsingin, henkeäsalpaavia pöytätenniskohtauksia ja epätyypillistä terapiaa ihmissuden vastaanotolla.
Syksyn vaikuttavin bisneskirja: Kovat opit menestysyritys Ideanin perustajilta3.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
EMBARGO 3.9. Uutuuskirja Kovat opit kertoo, kuinka Ideanin perustajat loivat kansainvälisen menestysyrityksen haasteista huolimatta. Kirja seuraa yrityksen matkaa Jyväskylästä Piilaaksoon ja tarjoaa oppeja, jotta muiden ei tarvitse tehdä samoja virheitä.
Lena Anderssonin terävä romaani miehistä ja naisista sekä Sylvia Plathin uudet käännökset17.8.2026 14:14:24 EEST | Tiedote
Siltalan syksy sisältää todellisia käännetyn kaunokirjallisuuden helmiä. Suomessakin arvostetun Lena Anderssonin Miehiä ja naisia jatkaa Ester Nilssonin tarinaa. Sylvia Plathin klassikot, Lasikello-romaani ja Ariel-runokokoelma, puhuttelevat vahvasti ajassamme.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

