Alkolukko estäisi merkittävän osan henkilöautojen kuolemaan johtaneista onnettomuuksista
Nykyinen turvatekniikka ei estä päihtyneen kuljettajan virheitä. Tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan alkolukko vakiovarusteena olisi voinut ehkäistä noin kolmanneksen viime vuoden henkilöautojen aiheuttamista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista, pois lukien sairaskohtaukset ja tahallaan aiheutetut tapaukset.

– Päihtynyt kuljettaja hallitsee autoaan aktiivisesti eikä turvatekniikka voi estää kuljettajan tietoisia virheitä ja riskivalintoja, kuten ylinopeutta tai vaarallisia ohituksia. Alkolukko olisi voinut estää merkittävän osan viime vuoden henkilöautojen aiheuttamista liikennekuolemista, sanoo teknologiapäällikkö Tapio Koisaari Onnettomuustietoinstituutista.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat kaikki Suomessa tapahtuvat kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet.
Sekakäyttö ei vähennä alkolukon merkitystä
Alkolukon tehokkuutta on toisinaan epäilty huumeiden yleistymisen vuoksi. Käytännössä sekakäyttö on kuitenkin niin yleistä, että huumeita käyttäneillä on myös alkoholia veressään. Ennakkotietojen mukaan yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta päihtynyt henkilöauton kuljettaja oli nauttinut myös alkoholia.
– Vaikka alkolukon asentaminen kaikkiin henkilöautoihin ei olisi realismia, sen käyttöä voitaisiin huomattavasti laajentaa rattijuopumuksesta jo kiinni jääneillä, Koisaari painottaa.
Turvatekniikan kehitys suvantovaiheessa
Ajoneuvotekniikan kehitys on pitkään parantanut liikenneturvallisuutta. Usein riittää, että kuljettaja hankkii uudemman auton.
Turvavyö on edelleen tärkein turvavaruste. Aktiivisista turvalaitteista tehokkain on ajonvakautus, jonka on arvioitu vähentäneen henkilöautojen kuolemaan johtaneita onnettomuuksia peräti 40 prosenttia.
Uudemmat aktiiviset turvalaitteet, kuten automaattijarrutus ja ajoavustimet, vähentävät nekin onnettomuuksia, mutta niiden yhteisvaikutuksesta kuolemaan johtaneita onnettomuuksia arvioidaan olevan noin 30 prosenttia vähemmän kuin ajonvakautusautoilla. Vaikutus korostuu autoissa ja erityisesti henkilöautoissa, koska niiden onnettomuuksia on paljon.
Onnettomuustietoinstituutissa (OTI) teemme työtä ehkäistäksemme liikenneonnettomuuksia Suomessa. Koordinoimme liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoimme tutkinnasta kerättyä tietoa. Lisäksi kokoamme tilastot liikennevakuutuksesta korvatuista vahingoista. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. Tarjoamme tietoa liikenneturvallisuuden kehittämiseen, tutkimukseen ja tietoon perustuvan päätöksenteon tueksi. Onnettomuustietoinstituutti toimii itsenäisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. www.oti.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapio Koisaariteknologiapäällikkö, Onnettomuustietoinstituutti
Puh:040 450 4782tapio.koisaari@oti.fiLeena Piirtoviestinnän asiantuntija Onnettomuustietoinstituutti
Puh:0457 8208 344leena.piirto@vakuutuskeskus.fiMediapalvelu klo 9-15Onnettomuustietoinstituutti
Puh:040 4504700viestinta@vakuutuskeskus.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Onnettomuustietoinstituutti
Liikennekuolemien määrä ennallaan – jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kuolemat laskussa24.9.2025 07:40:00 EEST | Tiedote
Tammi–elokuussa tapahtui 114 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joissa menehtyi 127 ihmistä. Jalankulkija- ja pyöräilyonnettomuuksissa kuoli 21 henkilöä, vähiten viiteen vuoteen.
Mediakutsu: Autojen uuden turvatekniikan vaikutukset liikennekuolemiin - tilaisuus Kajaanissa 2.10.15.9.2025 12:45:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa Onnettomuustietoinstituutin mediatilaisuuteen Kajaanissa torstaina 2.10. klo 11.00–11.30. Tilaisuudessa tarkastellaan, miten autojen turvatekniikka on vaikuttanut liikennekuolemiin ja mitä on odotettavissa tulevaisuudessa.
Kysely: Alkolukko tärkein liikenneturvallisuustoimi11.9.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Alkolukko toistuvasti päihtyneenä ajaneiden autoihin nousi tärkeimmäksi liikenneturvallisuustoimeksi tuoreessa kyselyssä. Huoli rattijuopumuksista on kasvanut kahdessa vuodessa, ja kuljettajan ajoterveys korostuu aiempaa selvemmin.
Alkolukko autoihin, ikäpoikkeuslupa pois ja automaattivalvonta Helsingin sisääntuloväylille – asiantuntijan suorat ehdotukset28.8.2025 07:30:00 EEST | Uutinen
Alkolukko kaikkiin autoihin, ikäpoikkeusluvan poisto ja automaattinen liikennevalvonta Helsingin sisääntuloteille. Näin lähes 470 kuolemaan johtanutta onnettomuutta tutkinut Marko Kelkka parantaisi liikenneturvallisuutta.
Poliisina onnettomuustutkinnan ytimessä jokainen yksityiskohta ratkaisee26.6.2025 06:20:00 EEST | Uutinen
Henkilöhaastattelu I Kun poliisi kohtaa liikenneonnettomuuden, hän näkee usein vain yhden hetken tapahtumaketjusta. Tutkijalautakuntatyössä näkökulma laajenee. Siinä pureudutaan syihin, seurauksiin ja mahdollisuuksiin estää vastaavat onnettomuudet tulevaisuudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme