Minja Koskela: Suomen hallituksen on turvattava suomalaisten avustuslaivueen jäsenten paluu kotimaahan
2.10.2025 12:43:56 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela vaatii, että Orpon hallitus huolehtii kansainvälisen Global Sumud Flotilla -avustuslaivueen suomalaisjäsenten turvallisuudesta. Israelin asevoimat ovat pysäyttäneet Gazaan matkalla olevan avustuslaivueen aluksia ja ottaneet kiinni niiden miehistöä.

– Avustuslaivueen urheat vapaaehtoiset tarvitsevat tukeamme, jotta Gazan siviilit saavat epätoivoisesti tarvitsemaansa humanitaarista apua, Koskela sanoo.
Israel on todennut, ettei se salli avustuslaivueen murtaa Gazan saartoa. Koskela muistuttaa, että hyökkäykset kansainvälisillä vesillä kulkevia avustuslaivoja kohtaan, humanitaarisen avun estäminen ja nälän käyttö sodankäynnin keinona ovat kaikki kansainvälisen oikeuden vastaisia tekoja.
– Israelin on kunnioitettava kansainvälistä oikeutta. On selvää, että Suomen ja muun kansainvälisen yhteisön pitäisi vaatia Israelilta, että avustuslaivue pääsee Gazaan turvallisesti. Suomen hallituksen on turvattava laivueen suomalaisten jäsenten turvallinen paluu Suomeen, Koskela sanoo.
Global Movement to Gaza -aktivistiliikkeen Suomen jaoston mukaan Israelin joukot ovat ottaneet aluksilta kiinni viisi suomalaista. Aktivistien mukaan Israelin sotilashenkilöstöä nousi laivueen aluksille eilen illalla. Israelin sotilaat käyttivät myös vesitykkejä joitakin aluksia vastaan. Avustuslaivueet ovat aikaisemmin joutuneet lennokki-iskujen ja muiden hyökkäysten kohteeksi.
– Painetta Israelia kohtaan on lisättävä. Suomen ja koko kansainvälisen yhteisön on toimittava, jotta Israel saadaan lopettamaan silmiemme edessä tapahtuva kansanmurhan. Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio, lopetettava kaikki asekauppa Israelin kanssa ja aktiivisesti ajettava EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä sekä laajoja kauppapakotteita Israelille, Koskela sanoo.
Yhteyshenkilöt
Minja Koskelakansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja
Puh:050 549 9632minja.koskela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Minja Koskela: Oikeistohallitus hyökkää aborttioikeutta vastaan21.9.2026 11:23:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela tyrmää Orpon hallituksen esittämän uuden 257 euron suuruisen aborttimaksun, joka koskisi omasta pyynnöstä tehtyjä abortteja.
Minja Koskela: Häkkänen vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan – Koskelalta kirjallinen kysymys21.9.2026 11:09:34 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskelan mukaan ulkoministeri Elina Valtosen ja puolustusministeri Antti Häkkäsen toimet osoittavat, että hallituksen Israel-politiikka on vastuuttomalla tavalla sekaisin. Koskelan mukaan se vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan.
Vasemmistonaiset: Rasismi tulee Suomelle kalliiksi21.9.2026 10:53:25 EEST | Tiedote
Suomalainen julkinen keskustelu on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Haasteista puhuminen kuuluu normaaliin julkiseen keskusteluun ja avoin keskustelukulttuuri on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Keskustelu on kuitenkin siirtynyt pois yhteiskunnan kipukohdista avoimeen vihapuheeseen. Rasistiset puhetavat ovat siirtyneet politiikan ja julkisen keskustelun valtavirtaan. Kun päättäjät käyttävät ihmisryhmiä halventavaa, epäinhimillistävää tai ulossulkevaa kieltä, he eivät vain kuvaa todellisuutta – he muokkaavat sitä.
Mai Kivelä: Hallitus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon ja viljelijöiden toimeentulon16.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta keskustelee tänään keskustan välikysymyksestä suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Myös vasemmistoliitto esitti epäluottamusta Orpon hallitukselle sen ilmasto- ja ympäristöpoliittisen toimettomuuden vuoksi. Vasemmistoliiton mukaan hallituksen toimettomuus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon sekä viljelijöiden toimeentulon ja tulevaisuuden.
Pia Lohikoski: Taiteen perusopetukseen tarvitaan tasa-arvoraha11.9.2026 08:31:58 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käytiin torstaina lähetekeskustelu taiteen perusopetuksen uudistamisesta. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaati lakiuudistukseen lisärahoitusta sekä taiteen perusopetukseen tasa-arvorahaa. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie suhtautui tasa-arvorahaan positiivisesti ja oli valmis harkitsemaan sitä seuraavaan hallitusohjelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme