Henriksson: Hyljetuotteiden kaupan kielto poistettava!
Europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) on esittänyt Euroopan komissiolle kirjallisen kysymyksen hyljetuotteiden kauppakiellon poistamisesta.

– On sekä epäeettistä että kohtuutonta, että hylkeen metsästys on sallittua, mutta sitten eläintä ei saa hyödyntää. Nykyisin arvokkaita resursseja, kuten esimerkiksi hylkeennahka, joudutaan käytännössä heittämään pois, mikä ei hyödytä kalastajia, rannikkoyhteisöjä eikä ympäristöä, Henriksson sanoo.
Hyljetuotteiden myynti on ollut EU:ssa laitonta vuodesta 2015 lähtien. Itämeren hyljekannat ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosikymmeninä, mikä on aiheuttanut vahinkoja kalastusvälineille, pienentänyt kalakantoja ja aiheuttanut siten vakavia ongelmia pienimuotoiselle rannikkokalastukselle.
Mahdollisuudet hallita hyljekantoja tehokkaasti ovat nykyisin rajoitettuja kauppakiellon vuoksi, joka estää säädellystä metsästyksestä saatujen hyljetuotteiden kiertotaloudellisen ja kestävän hyödyntämisen. Asia on noussut esille äskettäin suomalaisten ja ruotsalaisten ammattikalastajaliittojen taholta, jotka ovat ilmaisseet suurta huolta kiellon vaikutuksista kalastussektorille ja vaatineet sääntelyn tarkistamista.
Lisätäkseen painetta asiassa Henriksson on nyt vaatinut komissiolta vastausta siihen, miten se aikoo toimia. Kirjallisessa kysymyksessä nostetaan erityisesti esiin rannikkoyhteisöihin sekä pienimuotoisille ammattikalastajille kohdistuvat sosioekonomiset seuraukset jäsenvaltioissa, joissa hyljekannat kasvavat.
– Hyljekannan täytyy pysyä tasapainossa sekä ympäristön että ihmisen vuoksi, ja jotta meillä olisi ammattikalastajia myös tulevaisuudessa. Silloin meidän on kuitenkin myös voitava hyödyntää lihaa ja nahkaa kestävästä metsästyksestä. Muuten vaarana on, että hylje on jatkossakin kasvava uhka kalastukselle, Henriksson sanoo.
Yhteyshenkilöt
Alexander Junellspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anna-Maja Henriksson)
Puh:+358 40 019 2744Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Riksdagsledamot Wickström efter Ukraina-besöket: "Ukrainas sak är vår – Finland måste lära av Ukraina om vårdberedskap"4.10.2025 11:59:18 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Henrik Wickström (SFP) deltog under den gångna veckan i ett officiellt besök till Ukraina som en del av en delegation från riksdagens social- och hälsovårdsutskott. Besöket skedde på inbjudan av Ukrainas parlament och fokuserade på landets beredskap samt hur social- och hälsovården fungerar under pågående krig.
Kansanedustaja Wickström Ukrainan-vierailun jälkeen: "Ukrainan asia on meidän – Suomen on opittava Ukrainalta hoitovalmiudesta ja hajautetun terveydenhuollon merkityksestä"4.10.2025 11:59:18 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) osallistui menneellä viikolla eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan delegaation mukana viralliselle vierailulle Ukrainaan. Vierailu toteutettiin Ukrainan parlamentin kutsusta, ja sen keskiössä olivat maan valmius sekä sosiaali- ja terveydenhuollon toiminta käynnissä olevan sodan aikana.
Regionutveckling och EU:s regionalpolitik avgörande för Finlands framtid1.10.2025 15:37:46 EEST | Pressmeddelande
Under onsdagens plenum diskuterades statsrådets redogörelse till riksdagen för lagstiftningen om regionutveckling och EU:s regional- och strukturpolitik. Anders Norrback, (SFP), höll Svenska riksdagsgruppen anförande i debatten.
Aluekehittäminen ja EU:n aluepolitiikka ratkaisevia Suomen tulevaisuudelle1.10.2025 15:37:46 EEST | Tiedote
Eduskunnan keskiviikon täysistunnossa käsiteltiin valtioneuvoston selontekoa aluekehittämisen ja EU:n alue- ja rakennepolitiikan lainsäädännöstä. Anders Norrback (RKP) piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron keskustelussa.
Henriksson besökte Estlands gräns mot Ryssland – ”EU behöver vässa klorna”1.10.2025 13:25:20 EEST | Pressmeddelande
– Vi ska stärka EU:s östra gräns och snabbt skapa beredskap att svara effektivt på nya hot i form av till exempel drönarattacker, slår SFP:s Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson fast. Här finns ingen tid att förlora, säger Henriksson. Hon besökte tillsammans med ett femtiotal kolleger från Europaparlamentets grupp Renew Europe gränsen vid Narva i Estland på onsdagen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme