Datakeskuksista uutta kasvua sähköistysalalle
Mittavat investoinnit datakeskuksiin avaavat uusia mahdollisuuksia sähköistysalan yrityksille. Hankkeet kasvattavat erikoisosaamista, jolla on käyttöä myös datakeskuksia ympäröivässä ekosysteemissä.

Julkisesti ilmoitettuja datakeskusten investointisuunnitelmia on jo 12 miljardin euron arvosta. Näiden hankkeiden toteutukseen tarvitaan 45 000 henkilötyövuotta tulevan viiden vuoden aikana, kertoo EK:n selvitys. Datakeskusalan koko potentiaaliksi siinä arvioidaan yli 30 miljardia euroa. Luvuissa ei ole mukana keskusten sisältämää tietotekniikkaa.
Erikoisosaajien kysyntä kasvaa
Sähköistys on oleellinen osa datakeskusta, mistä kertoo 3,4 GW sähkötehon tarve nyt tiedossa olevissa hankkeissa. Datakeskusta palveleva sähköverkko voi vaatia isojakin muutoksia ja suurjänniteasennuksia.
Jäähdytysratkaisut sekä hukkalämmön talteenotto vaativat nekin sähköistystä sekä pitkälle vietyä olosuhdevalvontaa ja automatiikkaa. Eikä tieto luonnollisestikaan kulje ilman datakaapelointia sekä virransyötön varmistavia järeitä UPS- ja kompensaatiolaitteita. Suojaa tiedolle tuovat turvajärjestelmät ja kulunvalvonta.
”Osaamisen päivittäminen on välttämätöntä nopeasti kehittyvällä sähköistysalalla. Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry tekee laajaa oppilaitosyhteistyötä sekä tarjoaa sähköalan täydennyskoulutusta ja tietotuotteita,” kertoo STUL ry:n tekninen johtaja Esa Tiainen.
”Datakeskusten vaatima korkea laatutaso edellyttää standardien, säädösten ja työtapojen hyvää tuntemusta. Mitä parempi ja laaja-alaisempi osaaminen sähköurakoitsijalla on, sitä suuremman osuuden projektista hän voi saada vastuulleen.”
Väylä uusille liiketoiminta-alueille
Datakeskukset yhdistävät sähkön ja tietoliikenteen uudeksi teollisuuden haaraksi, jolla on kansantaloudellista merkitystä. Niiden ympärille syntyy ekosysteemejä, joiden toiminta nojaa pitkälti sähköistykseen.
Riippuvuus päästöttömästi tuotetusta sähköstä ja sähkönsiirron infrasta kiihdyttävät teknologian kehitystä ja kasvua sekä luovat uusia toimintamalleja. Datakeskukset voivat olla aktiivisia toimijoita ison mittakaavan kulutusjoustossa, vastata verkon taajuusvaihteluihin ja ylläpitää merkittäviä akkuenergiavarastoja.
Tämä kaikki edistää energiamurrosta suurten rakennus- ja järjestelmähankkeiden kautta. Ne vaativat sekä kokeneita ammattilaisia että uuden sukupolven osaajia. Totuttu sähköurakointi tulee laajenemaan eri toimijoiden yhteistyöksi, jossa kasvatetaan yhteistä järjestelmä- ja ekosysteemiosaamista. Tämä tarjoaa uutta liiketoimintaa ja erikoistumismahdollisuuksia.
Datakeskukset ovat esimerkki suunnasta kohti tiivistä yhteistyötä, syvää erikoistumista ja entistäkin korkeampaa laatutasoa. Kyse ei ole ainoastaan sähköistysalan arvoketjusta kumppaneineen vaan myös laajasta joukosta toimijoita, jotka datakeskushankkeet tuovat yhteen. On sekä sähköistysalan että Suomen etu, että datakeskushankkeita edistetään ja niiden tarjoamiin mahdollisuuksiin tartutaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esa Tiainen
Tekninen johtaja,
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
041 453 4071
esa.tiainen@sahkoinfo.fi
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry ajaa sähköistysalan asiaa yli 90 vuoden näkemyksellä ja kokemuksella. Edistämme toiminnallamme vastuullisen sähköistysalan yritysten liiketoimintaedellytyksiä ja osaavan työvoiman saatavuutta Suomessa. Olemme alan edunvalvoja sekä luotettavin tiedontuottaja- ja kouluttajataho, ja neuvomme jäseniämme esimerkiksi omaan yritystoimintaan liittyvissä asioissa. Lisätietoja www.stul.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
Hyvä sähköasennus näkyy yksityiskohdissa – näin tunnistat laadukkaan työn5.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Luotettavan sähköurakoitsijan löytäminen voi tuntua haasteelliselta. Onko laadukkaalla sähköasennuksella tiettyjä tunnusmerkkejä? Miten valita oikea tekijä?
Tekniikasta tukea ikääntyneiden asumiseen28.10.2025 11:09:44 EET | Tiedote
Sähkötekniset ratkaisut ja niihin liittyvät digipalvelut auttavat ikäihmisiä asumaan omassa kodissaan turvallisesti entistä pidempään. Niiden hankinta onnistuu helpoiten pyytämällä sähköasentaja käymään kotona. Hän ehdottaa sopivimmat laitteet sekä hankkii ja asentaa kaiken tarvittavan.
Talotekniikan kahtiajako: Alan toimijat laskun ja kasvun ristivedossa9.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Talotekniikka-alan suhdannekysely kertoo karua kieltä alan pirstaloituneesta markkinatilanteesta, varsinkin alueellinen kuilu syvenee entisestään. Uudistuotannon lasku jatkuu, mutta odotukset ovat hieman parantuneet keväästä. Korjausrakentamisen kasvumahdollisuuksia heikentävät tukimuutokset.
Uudet sähköpaloriskit: vältä vaarat asiantuntijan vinkeillä3.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Sähköpalon alku rakennuksessa aiheuttaa vuosittain yli kaksi tuhatta hälytystehtävää. Kun huolimattomuus suljetaan pois, juontuvat palon syyt usein säädösten vastaisiin tai viallisiin sähköasennuksiin.
Energiaremontti palauttaa uskoa huomiseen25.9.2025 12:41:25 EEST | Tiedote
Suomalaisten luottamus omaan talouteen on horjunut, ja kotitaloudet säästävät kulutuksen sijaan, kertoo Laboren suhdanne-ennuste. Sähköala muistuttaa, että energiaremontit voivat palauttaa uskoa huomiseen: ne pienentävät asumiskustannuksia, parantavat mukavuutta ja tukevat Suomen kasvua ja ilmastotavoitteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme