Finanssiala ry

Muistutuskutsu: Talouden pyöreä pöytä: Mikä jumittaa yritysten lainansaannissa? Perjantaina 3. lokakuuta kello 12

Jaa

Suomi tarvitsee vahvoja, kasvavia yrityksiä, jotka luovat työpaikkoja ja talouskasvua. Viime aikoina on keskusteltu siitä, että yritysten kasvu tyssää aiempaa useammin vaikeuteen saada rahoitusta. Pankkien mukaan hyville hankkeille löytyy rahoitusta, kunhan liiketoiminnan perusta on kunnossa.

Mistä homma kiikastaa? Välttelevätkö pankit liikaa riskejä? Onko pankkien kiristynyt sääntely tehnyt luotonannosta liiankin varovaista? Vahtiiko valvoja haukkamaisesti pankkien riskinottoa? Vai puuttuuko yrityksiltä rohkeutta? Ovatko yritysten kasvuhalut liian vaatimattomia?

Näihin kysymyksiin etsimme vastauksia Finanssiala ry:n (FA) Talouden pyöreän pöydän webinaarissa perjantaina 3.10.2025 klo 12.00–12.45.

Paneelissa ovat mukana:

  • Marja Nykänen, Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja
  • Nina Arkilahti, Nordean liiketoimintajohtaja
  • Petri Salminen, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja
  • Arno Ahosniemi, Finanssiala ry:n toimitusjohtaja

Avauspuheenvuoron pitää johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila FA:sta. Juontajana toimii mediapäällikkö Jussi Karhunen.

Ilmoittaudu webinaariin

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry

Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240
http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

”Vauraampi Eurooppa syntyy, jos kansalaisilla on paremmat mahdollisuudet sijoittaa” – Komissiolta vinkkejä säästö- ja sijoitustileistä myös Suomelle2.10.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

EU-komissio on julkaissut suosituksen eurooppalaisesta säästö- ja sijoitustilimallista. Komission tavoitteena on vauhdittaa talouskasvua sujuvoittamalla investointeja ja pääomien liikkuvuutta yli rajojen. Komissio haluaa houkutella kansalaisia sijoittamaan ja painottaa mallissaan sijoittamisen helppoutta, edullisuutta ja verokohtelun selkeyttä. Säästö- ja sijoitustileille tulee mahdollistaa monipuolinen valikoima sijoitustuotteita. Jäsenvaltioiden tulee arvioida toimenpiteiden tehokkuutta ja jakaa hyviä käytäntöjä. Komissio seuraa suositusten toimeenpanoa ja sisällyttää havainnot EU:n säästämis- ja sijoitusunionia koskevan strategian väliarviointiin vuonna 2027. Suomi voi parantaa säästämisen ja sijoittamisen edellytyksiä entisestään esimerkiksi laajentamalla osakesäästötiliä rahastoihin sekä tarkastelemalla kriittisesti osakesäästötilin ylärajaa ja tilien lukumäärärajoitusta. Komission suositus eurooppalaisesta säästö- ja sijoitustilimallista (Savings and Investment Accounts, SIA) kan

Fivalta perusteltu päätös pitää asuntolainakatto ja muuttuva lisäpääomavaatimus ennallaan – FA: Näissä oloissa tuleekin tukea talouden elpymistä30.9.2025 11:52:59 EEST | Tiedote

Finanssiala ry (FA) pitää perusteltuna Finanssivalvonnan (Fiva) päätöstä pitää asuntolainakatto ja pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus ennallaan. Muuttuva lisäpääomavaatimus säilyy nollatasolla ja muiden kuin ensiasunnon ostajien lainakatto perustasollaan 90 prosentissa. Ensiasunnon hankintaan otettuja lainoja koskeva katto pysyy 95 prosentissa. FA toteaa, että talouskasvun käynnistyminen ja asuntomarkkinoiden elpyminen on ollut odotettua hitaampaa, eikä asuntohinnoissa ole nousupainetta. Näissä oloissa makrovakauspolitiikan viritys on syytä pitää keveänä.

Ei valtiota makuuhuoneeseen – esitys verohallinnon tiedonsaantioikeuksien laajentamiseksi rikkoo sekä yksityisyyden suojaa että tietosuojasääntelyä30.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Hallitus esittää verohallinnon tiedonsaantioikeuksien merkittävää laajennusta. Ehdotuksen muotoilu on niin laaja ja epämääräinen, että se mahdollistaa tietopyynnöt kohdetta yksilöimättä, massaluonteisesti ja toistuvasti, vaikka tiedoilla ei olisi mitään tekemistä verotuksen kanssa. Taustalla on tärkeä tavoite torjua harmaata taloutta, mikä ei kuitenkaan saa sivuuttaa yksityisyyden suojan ja tietosuojasääntelyn vaatimuksia. Esitys on vahvasti ristiriidassa sekä EU:n tietosuoja-asetuksen säännösten että perustuslain takaaman yksityisyyden suojan kanssa. Finanssiala ry:n (FA) mukaan esitysluonnos on niin puutteellinen, että se vaatii perusteellista jatkovalmistelua ja esityksen antamista tulee lykätä.

Murretaan EU:n sähköiset raja-aidat – Digitaalisen identiteetin lompakko helpottaisi kansalaisten sähköistä asiointia koko unionin alueella24.9.2025 18:00:00 EEST | Tiedote

Digitaalisen identiteetin lompakolla käyttäjät hallinnoisivat omaa henkilöllisyyttään ja todistuksiaan. Komission eIDAS-asetuksen tavoitteena on helpottaa tunnistautumista valtioiden rajat ylittävässä asioinnissa luomalla eurooppalainen digitaalinen identiteetti niin kansalaisille kuin organisaatioille. Lompakko ei korvaa nykyisiä tunnistusvälineitä, kuten pankkitunnuksia ja mobiilivarmennetta vaan tulisi niiden rinnalle. Rajat ylittävän sähköisen asioinnin helpottaminen edistäisi liiketoimintaa. Suurimpia huolenaiheita esityksessä on suhde maksupalvelulainsäädäntöön ja siihen liittyvien vastuiden jako.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye